Syksyn
hauskin
seuraviesti

Hiidenkiertäjät dominoivat jälleen Lasten Halikko-juoksussa

Lasten Halikko-juoksussa 12-sarjan pojille ja 13-sarjan tytöille tarjottiin 4,1 kilometrin yhteislähtökilpailu ilman hajontoja. Hiidenkiertäjien nuoret Florian Fritzen ja Nora Kytäjä onnistuivat kumpikin uusimaan viime vuoden voittonsa.

Aikaisemmista vuosista poiketen kilpailussa ei nähty loppukirikamppailua, vaan Fritzen oli onnistunut karistamaan kilpakumppaninsa jo matkalla ja loppusuoralla oli hyvin aikaa tuuletella voittoa.



- Suoritus oli hyvä, eikä virheitä tullut, Fritzen kommentoi suoritustaan.
Fritzen juoksi myös tuntia myöhemmin Halikko-viestissä Hiidenkiertäjien ykkösjoukkueessa kolmannen osuuden.

Nora Kytäjä oli tyttöjen sarjassa varsin selvä voittaja, mutta tuuletteluihin ei ollut aikaa, kun Kytäjä kävi tiukan, mutta voittoisan loppukirikamppailun poikien sarjan suunnistajia vastaan.



- Alussa näin Floriania, mutta yhdellä välillä otin eri valinnan, joka taisi olla hitaampi, Kytäjä kertoi suorituksestaan.

Onnittelut menestyjille ja kaikille muillekin, jotka rohkeasti uskaltautuivat lähteä suunnistamaan hieman tavallista pidempää suunnistuskilpailua!

Tuomo Mäkelä - 21.10.2017, 21:56


Muita uutisotsikoita:

Behind the cameras, 28.10.2017, 22:35
Koostevideo Halikko-viestistä, 23.10.2017, 20:24
Halikko-viestin kuvia julkaistu usealta kuvaajalta, 22.10.2017, 20:35
MS Parma myös Paras Seura -kilpailun ykkönen, 21.10.2017, 19:09
MS Parma Halikko-viestin voittoon, 21.10.2017, 17:11
Kilpailukeskus valmis, 20.10.2017, 19:22
Helsingin Suunnistajat puolustaa Halikko-viestin voittoaan, 19.10.2017, 14:41
Veikkaa kärkikolmikko ja voita Trimtexin varustekassi, 19.10.2017, 8:55
Halikko-viesti 25 vuotta sitten, 19.10.2017, 8:53
Kilpailuohjeet julkaistu, 18.10.2017, 22:28
Halikko-viestiin yli 1400 kilpailijaa, 13.10.2017, 11:54
Paras seura kilpailun voittajalle 750 euron lahjakortti, 9.10.2017, 9:46
Vesa Elovaara kertoo mietteitä kilpailun radoista, 4.10.2017, 21:12
Lasten Halikko-juoksu ohjelmassa jo viidennen kerran, 1.10.2017, 21:52
Halikko-viestissä käytössä ISOM 2017 - siis mikä?, 27.9.2017, 7:49
Halikko-viestissä monipuolinen kilpailumaasto, 24.9.2017, 21:16
Halikko-viestiin vai kuntosarjaan?, 12.9.2017, 20:04
Ilmoittautuminen avattu, 4.9.2017, 21:39
Kisasivut avattu ja kilpailukutsu julki, 29.8.2017, 19:02