Syksyn
hauskin
seuraviesti

Halikko-viestin kokoonpanorajoitukset ovat uudistuneet

Halikko-viestin kokoonpanorajoituksia on uudistettu täksi vuodeksi. Aikaisemmat joukkuekohtaiset rajoitukset on nyt korvattu osuuskohtaisilla rajoituksilla, jotka selkeyttävät joukkueen kokoamista.

Halikko-viestin luonteeseen kuuluen samoja osuuksia voivat juosta eri ikäiset naiset ja miehet. Näitä vertailupareja on täksi vuodeksi tarkasteltu uudelleen ja pyritty löytämään mahdollisimman tasaväkiset yhdistelmät eri sarjoja samoille osuuksille.

Uudistuksen myötä joukkueiden kokoonpanot tulevat muutenkin hieman muuttumaan. Joukkueessa täytyy olla nyt vähintään 5 naissuunnistajaa ja pääsarjan miehiä joukkueessa voi olla ainoastaan 4 kappaletta.

"Halusimme tarjota vanhemmille suunnistajille myös paremmin paikkoja joukkueisiin. Nyt H65- ja D50-sarjojen suunnistajille tarjolla kokonaan oma osuus", kilpailunjohtaja Jarmo Reiman kertoo.

Kilpailukutsun julkaisun jälkeen uusista rajoituksista on ehtinyt tulla jo jonkin verran palautetta. Palautteiden perusteella poistettiin vaatimus juniorisuunnistajista joukkueessa. Kärkijoukkueiden oletettavasti kannattaa käyttää nuoria joukkueessa, mutta rajoitus olisi vaikeuttanut pienempien seurojen joukkueiden kasaamista.

Uusi osuusjako sarjavaatimuksineen näyttää nyt seuraavalta:

OSUUS  JUOKSIJAT  PITUUS n.  VAATIVUUS   SARJAVAATIMUS
1 1 5 km vaikea D, H -18, H 45+
2 3 5 km vaikea D, H -16, H 50+
3 3 3 km keskivaikea D -16, D 50+, H -14, H 65+
4 3 6 km vaikea vapaa
5 3 4 km vaikea D -18, D 40+, H -14, H 55+
14 1 5 km vaikea D
15 1 7 km vaikea vapaa

Tuomo Mäkelä - 28.8.2021, 22:55


Muita uutisotsikoita:

Ankkurirastit Halikko-viestin maastossa, 14.10.2021, 22:26
Miten uudet sarjavaatimukset toimivat?, 12.10.2021, 8:56
Helsingin Suunnistajat voitti Paras seura -kilpailun, 10.10.2021, 22:26
Tampereen Pyrintö uusi Halikko-viestin voiton, 10.10.2021, 15:48
Helsingin Suunnistajilta mukana peräti 6 joukkuetta, 8.10.2021, 18:44
Halikko-viestin videot 1993, 1994 ja 1995, 8.10.2021, 10:06
Huomio seuratelttojen pystyttämisestä, 6.10.2021, 21:25
Pyrintö lähtee puolustamaan viime vuoden voittoaan, 4.10.2021, 23:30
Ratamestari Markku Elo lupaa haasteita loppuun saakka, 27.9.2021, 21:43
Kuusankosken Urheiluseura lähtee kuntosarjaan nauttimaan suunnistuksesta, 22.9.2021, 22:35
Halikko-viestin keskus kovalla pohjalla, 1.9.2021, 22:54
Halikko-viesti jo sunnuntaina 10.10., 24.8.2021, 22:23