Mäkiharjoitus 30.12.2006 / analyysi

Ehjä punainen viiva on oma valintani, jota olisin juossut. Katkoviiva muu vaihtoehto. Sinisellä merkitty harjanteet ja korkeuseroihin perustuvat isot, pitkät kohteet, punaisella yksittäiset kohteet. Valintani perustuu kilpailutilanteeseen: miten kilpailussa pystyisin suunnistamaan mahdollisimman kovaa, mutta varmasti.

A-rata 940 m / 15 m

Kartta

L – 1: vo eli varmasti oikealta harjanteelle 1, jota pitkin vasemmalle harjanteelle 2. Tämän päällä oikealle alaspäin keskellä pysyen etuvasemmalle päivystäen. Jos kohteet 1 (kivi) tai 2 (kivi / pistek) näkyvät, niin hyvä, mutta eivät välttämättömiä. Oleellisinta on oivaltaa harjanne 2 ja löytää se maastossa. Kivi näkyi kauas. Edessä oikealla alhaalla näkyy myös aukko, mutta sitä ei tarvita. Kovaa koko matka.

1 – 2: Rastiharjanteen 2 yli harjanteen 4 yläosaan (kivi näkyy kauas etuoikealla), harjanteen 5 vasenta reunaa kohti hakeutumissektorin 7 kurkkua. Harjanteelta 4 etuvasemmalla näkyy harjanne 6 ja korkein kohta 5:kin häämöttää. Hakeutumissektorin 7 vasen reuna eli kohde 4 näkyy myös kauas, oikea puoli, kohta 3 vasta lähempää. Hs 7:n kurkusta näkyy jo kohde 6 (kumpare) ja 6:lta kohteet 8 ja 9 kauempana oikealla ja vasemmalla. Mutta rastihan on suoraan edessä niiden välissä. Nokka 7 näkyy vähän myöhemmin, mutta siitä näkyykin jo rastikivi. Kovaa kohteelle 6 asti. Koska ohjaavaa kohdetta kohti rastia ei ole, vh eli vauhdin hiljentäminen paikallaan kohteen 6 jälkeen, kunnes kohde 7 näkyy.

Toinen vaihtoehto on juosta harjanteen 5 jälkeen karkeasti vo ja vasta takarinteen alettua kääntyä rastille vasemmalle. Tällöin voi juosta kovaa koko matkan.

2 – M: Loivasti rinnettä ylöspäin, kohteiden 8 ja 10 välistä kohteen 11 oikealle puolelle, sitten oikea käsi ”suossa” ja vasen käsi mäenreunassa vv maalinenälle. Kovaa koko matka.

B-rata 660 m / 35 m

Kartta

L – 1: Vinosti tien yli ja ylös mäkeen, kohteen 1 (nokka / jyrkänne) vasemmalta puolen solan 2 läpi, hieman oikealle kääntyen hs:n eli hakeutumissektorin 1 oikealle sivulle, jonka reunalta näkyy alhaalla harjanne 2, sen vasemmasta reunasta päälle ja keskeltä alas rastille. Kovaa koko matka.

Oleellisia asioita ovat hs 1 ja harjanne 2. Kohteelta 2 voi juosta ilman virhettä hakeutumis- sektorille joko vähän vasemmalle hs:n vasempaan reunaan eli jyrkälle pudotukselle ja sitä pitkin kulmaan 3 tai vähän oikealle samoin selvän pudotuksen reunalle. Kohteesta 3 rastille voi juosta alakautta. Itse valitsisin hs:n oikean reunan ja yläkautta rastille tulon. Ylhäältä kaikki näkyy paremmin!

Toinen vaihtoehto on juosta väli vasemmalta kiertäen. Tällöin hs 1:n kulma 3 pitää havaita alhaalta, samoin harjanne 2. Nousua vähemmän, mutta etelärinne tyypilliseen tapaan kivimuhkurainen. Vh rastinotossa.

1 – 2: Jyrkälle reunalle 3 ja sitä pitkin vähän matkaa oikealle, kunnes kohde 4 eli iso avokalliokumpare alkaa häämöttää (kp-tekniikka). Sen alta suon yli avokallionokan kautta rastille. Kovaa saa juosta koko matkan (tai ainakin suolle asti).

Toinen vaihtoehto on juosta lähes viivasuoraan tai hieman vasemmalta aluksi. Kohteet 5, 6 ja 7 selviä ja erottuvia. Kohteelta 6 näkyvät sekä kohde 7 että rastipistekumpare. Reipasta vauhtia voi pitää, muttei kovaa.

2 – M: Notkelmaa 4 pitkin isoon poikittaiseen notkoon, jonka länsireunasta näkyvät kohteet 8 ja ennen kaikkea 9. Näitten vasemmalta puolelta. Kovaa koko matka.

C-rata 900 m / 15 m

Kartta

L – 1: Soistuvien 1 ja 2 vasenta reunaa (oikea käsi märässä, vasen kuivalla!) kohteelle 1, josta näkyy jo harjanne 3 ja sen korkein kohta 2. Sen oikealta puolelta rastille. Kovaa koko matka.

1 – 2: Yläkautta lähtö, hakeutumissektorin 4 haarat näkyvät heti kohteen 2 kohdalta, harjanteella 5 varmistus sivusuunnasta / korkeusasemasta kohteitten 3 avulla, suon oikeaa reunaa, kumpareen 4 vasemmalta puolelta, jyrkänne, suo. Kovaa koko matka.

Toinen vaihtoehto on lähteä alakautta rastilta, aukon reuna oikealla ja harjanteiden 4, 5 ja 6 päät lukien 5:n ja 6:n väliseen notkoon, jota pitkin kumpareelle 4. Kovaa muuten, mutta vh oikean notkonjan ja kohteen 4 ottamisessa.

2 – M: Viivasuoraan etelään, kunnes harjanteen 7 pää alkaa näkyä. Kohde 5 näkyy selvemmin kuin kohde 6, mutta kompassi on kova sana. Loppu harjanteen päällä. Kovaa koko matka.

D-rata 890 m / 30 m

Kartta

L – 1: Lähes suoraan tien yli mäkeen ja kohteen 1 vasemmalta puolelta. Laakean notkon yli poikittain selvästi kohteen 2 vasemmalta puolelta harjanteelle 2. Jos kohde 3 näkyy, hyvä, mutta tärkeintä on havaita laakea nenä 2, jonka etelä- ja länsireunat muodostavat hakeutumissektorin. Hakeutumissektorissa on taas aivan sama, kummalle puolelle siipiä tulet, kulmaan pääset aikaa menettämättä ja vauhdilla. Kulmasta näkyy laakea harvakuusinen notko oikealla ja oleellisin kohde rastinotossa eli pitkulainen kumpare 4, joka maastossa on vielä selvempi kuin kartalla. Sen vierestä on helppo mennä rastille. Kovaa kohteelle 4 asti, siitä vh rastille.

Toinen vaihtoehto on lähteä loivemmin mäkeen ja juosta enemmän vasemmalta. Oleellista on täälläkin leveän nokan 2 ja kohteen 4 oivaltaminen. Rastille asti ei uskalla juosta niin vauhdikkaasti kuin valitsemallani reitillä.

1 – 2: Kumpareen 4 oikealta puolelta, nenän 2 vasenta reunaa / notkon 3 yläreunaa, kulmasta ylös, suo oikealla, Harjannelinjan 4 sivusuuntatsekkaus kohteesta 5, nokka 6 paistaa kauas, vähän vo rastille. Kovaa koko väli.

2 – M: Takaisin ylös mäkeen kohteen 8 oikealta puolelta. Kohde 2:kin häämöttää notkon oikealla puolella. Laakean poikittaisnotkon länsireunasta avautuu laaja maisema. Aikaa on lukea vaikka kaikki notkon pikkukumpareet, mutta oleellista on hahmottaa kohde 1 takaharjanteella. Vasemmalta kiertäen maaliin. Kovaa koko väli.

E-rata 940 m / 10 m

Kartta

L – 1: Oravapolku- eli helppo vo-väli. Alku suon oikealle puolelle ja siitä eteenpäin suo vasemmalla, mäki oikealla. Suon jälkeen viivasuoraan harjannetta pitkin hakeutumissektorille 2 (vasen raja harjanne / tiheikkö / kuvioraja, oikea raja avokallionokka ja kumpare. Oikealla rajana on koko ajan jyrkähkö mäenreuna 1. Hs:n kurkusta avokalliomäen lähes päältä rastille. Kovaa koko matka.

Toinen mahdollisuus on ottaa oikein oravapolkumaisesti, eli voi pudottaa pian suon jälkeen loivasti rinnettä alas ja juosta sen alareunassa isolle jyrkänteelle 1 asti. Jyrkänne melkein heittää rastille.

1 – M: Samaa reittiä takaisin eli jyrkän mäenreunan yläreunassa koko ajan ja loppu suon eteläreunaa. Kovaa koko matka.

F-rata 560 m / 20 m

Kartta

L – 1: Vähän oikealle viistosti tien yli ja mäki ylös suolle. Suon vierestä mäeltä 1 näkyy koko edessä avautuva leveä laakso kohteineen. Jopa rastilippu näkyy parista kohtaa, vaikka yritin laittaa sen alas. Mulle ilmoitus, jos joku huomasi rastilipun jo täältä. No oleellisempaa on huomata takarinne 2 ja katsoa jo täältä ylhäältä alhaalla olevat kohteet 2 ja 3. Ja kun olet löytänyt kumpareen 3, on löytänyt jo rastin. Myös harjannelinja 1 erottuu yllättävän hyvin ylhäältä: sen oikealla puolella on tasainen, leveä notko ja vasemman puolen muodostavat selkeät kumparejonot ja nenät. Kovaa koko matka, jos olet ennakoinut näkymät kohteelta 1.

1 – 2: Rastilta ensin vähän matkaa pussin pohjaa pitkin. Kun harjannelinja 3 vasemmalla erottuu selvemmin, loivasti sinne päin kammeten. Nokka 4 näkyy kauas. Kun pääset sen vasemmalta puolelta kurkkuun, et voi enää pummata rastia. Normaalisti vh kumpareella 5. Nyt rinne on kuitenkin avoin ja kumpareelta näkyy sekä rastikumpare että sen vasemmalla puolella harjannelinjan 3 alapää. Eli kovaa koko matka.

2 – M: Tielle ilman suuria mutkia. Kovaa.