AngA / Mäkiharjoitus 19.01.2008 / analyysi

Ehjä punainen viiva on oma valintani, jota olisin juossut. Katkoviiva muu vaihtoehto. Sinisellä merkitty harjanteet ja korkeuseroihin perustuvat isot, pitkät kohteet, punaisella yksittäiset kohteet. Valintani perustuu kilpailutilanteeseen: miten kilpailussa pystyisin suunnistamaan mahdollisimman kovaa, mutta varmasti.

A-rata 770 m / 25 m

A-radan kartta

L – 1: suoraan tien yli valkoisen metsän kulmaan, piilo-ojan yli vähän oikealle, täältä näkyy jo harjanne 1. Sen eteläpuolelta harjanne-kumparelinjalle 2, jolta jo näkee kumpareen 4 ja sitä ympäröivän ison nenän. Lähempänä näkyvät myös kivet 3. Kumpareen 4 kautta, josta rasti jo ”näkyykin”: Kumpareet 5 ja 6 ja” rastikumpare” niiden välissä takana ovat selvinä edessä. Koko matkan pystyy juoksemaan kovaa.

1 – 2: Mäenreuna 7 selvä, samoin kumpare 8 erottuu hyvin rajakivineen. Tästä vähän vasemmalle notkoon ja alakautta jyrkännerastille. Harjannelinja 9 erottuu hyvin. Riski mennä loppu liikaa oikealta, jolloin äkkiä häviää 5 – 10 sek.

2 – M: Nokalta 9 näkyy jo kumpare 10. Samoin kumpareet 11, 12 ja 13 helppoja varmistusvilkaisuluettavia. Viivasuoraan itään tielle. Kovaa koko loppumatka.

B-rata 880 m / 40 m

B-radan kartta

L – 1: Helppo väli alamäkeen, tosin vihreän 1 yläkulma ei ole aivan selvä. Kuvioraja alempana on sitten selvä. Harjanne 2 ei erotu ylöspäin kovin hyvin, mutta rastikivi on iso ja näkyy kauas.

1 – 2: Tiheikön läpi ja ojien yli viivasuoraan polulle. Itse valitsisin vasemmalta kiertävän reitin: polkua ylöspäin, harjannelinjan 3 nokka vasemmalta kiertäen ja harjannelinjan 4 vasemmasta reunasta ylös. Isot jyrkänteet paistavat kauas. Harjanteen 4 päältä näkyy jo harjannelinja 5 jyrkänteineen eli rasti ”näkyy” jo. Ylös jyrkänteiden alta ja viimeinen kiertäen rastille.

Toinen vaihtoehto on jatkaa polun yli suoraan. Nousu tulee täältä yhtäjaksoisena eli rankempana ja välillä on oltava tarkempi. Kivet harjanteella 3 näkyvät kauas. Kumpareen 6 vierestä jyrkkä ylös ja tasaisella avokalliolla suoraan pohjoiseen kohti pohjoista ja harjannelinjaa 5, josta vv jyrkänteiden kautta rastille. Nokka ja jyrkänne 7 eivät paista niin kauas kuin linjan 5 jyrkänteet. Oikealta pääsee ohi, vasemmalta ei.

2 – M: Harjanteen pää oikealta kiertäen ja avokalliolinjan suuntaisesti tielle. Toinen vaihtoehto on juosta lähes suoraan. Matka on yli 60 m lyhyempi, mutta helposti voi tulla ylimääräistä mutkaa, jolloin etu on menetetty.

C-rata 940 m / 25 m

C-radan kartta

L – 1: Tielle ja avoimen 1 kulmasta viistosti polulle. Polkua mutkaan 2 asti (varmistus). Mutka on maastossa selvempi kuin kartalla ja siitä näkyy myös polun varren pistekumpare edempänä. Ylös harjanteelle 3. Harjanteen poukama oikealle on selvä, myös kivet 4 ja varsinkin avokallio 5 erottuvat selvästi, kuten varmistusvilkaisuilla voi todeta. Itse rastinokka ei näy edessä olevan suon takia kauas. Vasemmalta avokalliota kiertäen jyrkänne näkyy, oikealta voi mennä ohikin.

1 – 2: Etelästä vähän oikealle harjanteen 6 alle. Reunan alla sen eteläkulmaan, josta näkyy kumpareen 7 koilliskärki ja varsinkin kumpare 8, joka loistaa vähän vasemmalla. Rasti ”näkyy” jo kumpareelta 7: kahden käyrän ja kahden jyrkänteen mäki 9 näkyy sieltä asti. Jyrkänteiden alta pikkumäki kiertäen rastille.

2 – M: Loivasti alamäki hyödyntäen tielle. Suoraan alas etelään pudottaen polun kautta tielle häviää 5 – 10 sek.

D-rata 690 m / 40 m

D-radan kartta

L – 1: Viistosti rinnettä alas. Tumman vihreä alue ei näy ylhäältä kovin hyvin, mutta aina voi ottaa vähän oikealle ja polkua mutkaan ja siitä tiheikkö kiertäen suoraan etelään. Jyrkänne ja kivi 2 näkyvät kauas. Pikkupolkua ylös ja kumpareista 3 ja 4 varmistaen rastille. Toinen vaihtoehto on mennä jyrkänteen vasemmalta puolelta, jolloin säästää vähän nousussa. Rastinotto vo kumpareeseen 4 tukeutuen.

1 - M: Samaa reittiä takaisin. Täältä suunnasta tummempi tiheikkö ei näy kovin hyvin, joten kannattaa olla tarkkana jyrkänteen 2 jälkeen.

E-rata 980 m / 45 m

E-radan kartta

L – 1: Kumpareen 1 ohi harjanteelle 2, josta näkyy jo jyrkät reunat 3 ja 4. Niitten väliin harjanteelle on helppo tähdätä. Nenää pitkin ylös kumpareelle 5, josta näkyy jo rastin viereinen mäki 6.Eli rasti ”näkyy” tänne asti.

Yksi vaihtoehto on juosta jyrkän reunan 3 alla ja solasta 7 ylös. Tällöin kannattaa pitää vasen käsi kiinni jyrkässä reunassa, sillä solasta 7 pääsee helposti ohi tiheikössä varsinkin, kun se on käyrää perustasoa ylempänä.

Kolmas vaihtoehto on juosta harjanteen 3 vasemmalta puolelta ja jyrkän reunan 4 ison jyrkänteen alta. Sieltä ei pitäisi päästä rastin ohi, kun jyrkännelinja tuo avokalliolle / rajapyykille aivan rastin viereen. Matkaa vain tulee enemmän.

1 – 2: Viistosti alas kumpareen 5 ohi ison jyrkänteen alta polulle, jota pitkin tielle, lähes kohtisuoraan tien yli ja vo kumpareiden 8 ja 9 kautta rastille.

Toinen vaihtoehto on lähteä heti alussa suoraan pohjoiseen vinoittain notkon yli ja nousta vähän reunan 4 päälle ja pudotella sieltä alamäkeen polulle. Pienellä takeroinnilla menettää äkkiä sen edun, minkä saisi lyhyemmästä matkasta ja tiheikön välttämisestä.

2 – M: Loivasti rinnettä pitkin harjanteelle 10, jota pitkin alas tielle. Harjanne on maastossa selvempi kuin miltä se kartalta näyttää.

F-rata 640 m / 35 m

F-radan kartta

L – 1 Tielle, sitä pitkin vähän matkaa. Nokalle 1, joka näkyy tieltä asti. Nokalta1 näkyy jo rastimäki ja jyrkänne.

1 – 2: Rinnettä alas, kivi / pistekumpare 2 näkyvät kauas. Kohtisuoraan tien yli alas notkoon mäen 3 reunaa pitkin, polkua, tiheikkösuon jälkeen nenää pitkin ylös korkeimmalle kohtaa ja varovasti alas kivelle.

2 – M: Takaisin mäen päälle ja nenän 5 päällä pohjoisesta vähän vasemmalle kumpare 6 vasemmalta kiertäen tielle.

Tuloksissa 1-aika puna-, 2-aika sini- ja 3-aika vihreätaustainen. Ajoista pääteltynä selvät pummit merkitty harmaalla taustalla. Eniten on pummattu B-radan kakkosta ja E-radan ykköstä!

Matti M