Puijo valloitettiin Leimauksella!

Keskiviikon leiripäivästä muodostui Ankkurin suunnistajille vilkas toimintapäivä: Suunnistusharjoitusten lisäksi Ankkurilaisia kiipeili seinillä (valjaiden ja luvan kanssa...) ja kilvoitteli laserammunnassa, jossa Emma pääsi leijumaan päivän pohjatuloksella. Kalansaalis illan kalastusiskuryhmällä ei ollut aivan Pietarin tasoa, sillä jokunen liukas sintti mahtui jopa laiturin raosta karkuteille! Tärppäsipä kuitenkin! Askartelupisteestä mukaamme lähti nipullinen hienoja itse punottuja avaimenperiä.

Monen kohokohta oli varmasti Puijolle suuntautunut harjoitus, jossa tiheä polkuverkosto ja korkeuserot pistivät kartanlukutaidot todelliselle koetukselle. "Palkintona" oli kuitenkin liikkua lehtomaisessa metsämaisemassa, joka tarjosi upean luontoelämyksen ja muistutuksen siitä, mitä kaikkea voikaan suunnistuksen ohessa nähdä.

Parhaillaan leirijoukkueen vanhimmat painavat vielä "suurviestitunnelmissa" yhteislähdöllä alkaneessa yösuunnistuksessa. Nuorimmat nukkumatti kutsui jo unten maille.

t. Leiriohjaajat

Leiripäivän aikana Kuusiston perhe pääsi YLE:n haastateltavaksi. Ohessa linkki videopätkään, joka näkyy Itä-Suomen uutisissa vielä to-aamupäivällä ja YLE-areenalla netissä. Myös leirin juttu- ja kuvasatoa löytyy allaolevista linkeistä.

http://areena.yle.fi/video/1049607
http://leimaus2010.blogspot.com/
http://kuosu.kuvat.fi/kuvat/leimaus2010/

Jari Kuusisto - 9.6.2010, 22:40

Nuorten uutisarkistoon