Mitaleita, amppareita ja hienoa kannustusta!

Kauden ehdottomasti värikkäin viestitapahtuma eli Nuori Suunta aluemestaruusviesti suunnistettiin maanantai-illalla Kaarinassa. Ankkurin juniorijoukkueita oli liikkeellä peräti kahdeksan, joka tarkoittaa 28 alle 16-vuotiasta suunnistajaa. Voitte arvata, että Ankkuri sekä näkyi että kuului kisapaikalla! Erityisen, ei niin kivan, lisän kisaan toi erään rastin edessä sijainnut ampiaisten maapesä. Ampiaisten tielle osui moni nuori suunnistaja ja kipeitä paukamia lääkittiin maalialueella oikein urakalla. Tyttöjen 11-16 viestin loppu oli ennen kokematon; maaliin tulleista kärkipään joukkueista yksi vuorollaan koki harmitusta leimantarkistuksessa kun tuloksena oli tyly hylkäys. Lopulta saatiin jännätä aivan kisan loppuun asti, jotta saatiin kolme mitalijoukkuetta kokoon.

Kultaa ja pronssia!
H10RR:n pojat Antti, Timur ja Mikko lähtivät kisaan jopa hieman ”henkseleitä paukutellen” mutta lopputuloksessa ei jäänyt seliteltävää, selkeä parin minuutin voitto ja joka poika kärjessä omalta osuudelta vaihto- ja maalialueelle.



D11-16 viestissä parhaimman yllätyksen maalissa koki Krista joka ankkuroi AngA III:n Henna, Tytti, Maria ja Krista viestipronssille.



H10RR AngAn II joukkue Eetu, Jani ja Juho oli neljäs, D10RR AngAn I joukkue Aino, Jenna ja Kaisa oli 5. ja II joukkue Jutta, Enni ja Laura oli 8. H11-16 joukkue Simo, Niklas, Veikka ja Arttu oli 5. D11-16 AngAn I joukkueen Selja, Renja, Veera ja Jonna kohtaloksi tuli se tylsä hylsy ja AngAn II joukkueen Nella, Ronja, Aleksandra ja Aino kohtaloksi koituivat ampparit.

Jari Ronnun kuvia tapahtumasta

Anu Reiman - 4.9.2012, 23:47

Nuorten uutisarkistoon