Terveiset Tanhuvaarasta, osa 2

Harjoituksissa tarjottiin meille tänään, kuten Arttu sanoisi, pelkkää priimaa! Aamulla oltiin koko joukolla Jouhenjärvellä ja iltapäivällä nuorempien kanssa Kiilamäellä. Molemmat harjoitukset nuorille erittäin sopivia erilaisten reitinvalintojen tekemiseen. Aamun harjoitus isommille oli vaativaa väylää ja loppuosa rinneintervalleja. Harjoituksiin ajelimme mukavasti sukkulabussilla ja Nikon tarkistusmittauksissa selvisi, että bussimatka kesti juuri sen 5 minuuttia, mitä oli luvattukin : )



Aamun harjoituksen jälkeen pelattiin isompien sählyturnausta. Tehotytöt pääsivät omaksikin yllätyksekseen jatkoon ensimmäiseltä kierrokselta. Toisen kierroksen vastus osoittautui sitten liian kovaksi. Tehopojat kokivat kirvelevän tappion hyvästä pelista huolimatta. Myöhemmin illalla nuorimmat tytöt ja pojat pelasivat myös omat turnauksensa. Tytöille riitti yksi peli ja poikien hieno peli kantoi toiselle kierrokselle saakka.



Ylempien tasoryhmien ilta kului Savonlinnan keskustassa sprintin merkeissä. Alkuverkaksi riitti opastettu kierros Olavinlinnassa, jonka jälkeen pääsimme sprinttimaajoukkuesuunnistajien laatimille radoille. Veikka saikin kiertää Miika Kirmulan suunnitteleman radan.





Kelit ovat olleet tänään vaihtelevat; on paistanut ja satanut, tuullut, sähköt ovat katkeilleet, pomppulinnassa pomppineet saivat niskaansa raekuuron ja olemme ihastelleet sateenkaaria. Sää ei ole kuitenkaan haitannut suunnistusta, sillä ihmeellisellä tuurilla suurimmat sateet ovat kiertäneet Ankkurin harjoitukset.

Leiriterveisin Anu ja Leila

Anu Reiman - 3.6.2015, 22:19

Nuorten uutisarkistoon