Kuulumisia Kisakallion Leimaukselta, osa 2

Päivä alkoi jo lähes kukonlaulun aikaan, kun aamupalalle kirmattiin heti seitsemän jälkeen.
Ensimmäiset harjoitukset olivat bussimatkan takana. Taso 2 suuntasi Talmonmäkeen rastinottoon ja muut Lempolan rogainingiin. Huolimatta hyytävän kylmästä kelistä rastit löytyivät hienoissa suunnistusmaastoissa. Osa tukireittiläisistä kohtasi reitin varrella kauriin. Suunnistajat jatkoivat kohti rastia ja kauris toisaalle. Päivän ehdottomasti rastiahneimmat suunnistajat olivat aamuharjoituksessa Leevi ja Onni V, joiden gps-kello näytti hurjaa 8,02 km:n lukemaa, melkoisia junnuja!

Päivän toinen harjoitus suunnistettiin kävelymatkan päässä Kisakalliosta. Taso 2 ihmetteli Karnaisten maastoa multitekniikkaharjoituksessa; oli väylää, reitinvalintaa ja rastinottoa eri mittakaavaisella kartalla. Taso 1 ja TR harjoittelivat reitinvalintaa.

Koska olimme lähteneet liikkeelle jo aamuvarhaisella tuli illasta varsin leppoisa aikataulultaan. Toki iltaohjelmaan mahtuivat tyttöjen sählymatsit ja tasoryhmittäin toteutettu kehonhuoltojumppa, jossa hyödynnettiin tämän leirin leirituotteena saatuja hyppynaruja. Rohkeimmat ovat tänäänkin suunnanneet uintireissulle järveen. Jani ja Juho Y. hankkivat jätskipalkkiot sukeltamalla järvestä tuulen sinne upottaman rantatuolin.

Pienempien tyttöjen sählymatsi oli loppuun saakka jännittävä, vaikka Ankkurin tytöt selvästi hallitsivatkin peliä EsSun tyttöjä vastaan. Maalien lisäksi nähtiin monta tolppalaukausta ja läheltä piti -tilannetta. Lopputulos kuitenkin meille hienosti 2-1 Emman ja Kertun maaleilla. Mikä parasta huomenna pelaamme sarjan finaalissa Lynxin tyttöjä vastaan, hyvä Ankkuri! Isompien tyttöjen matsista ei tällä kertaa jatkopaikkaa saatu.

Tällä leirillä on korostettu alkuverryttelyn ja kehonhuollon tärkeyttä ja olemmekin saaneet paljon uusia vinkkejä niiden toteuttamiseen. Illan hyppynarun kanssa toteutetussa kehonhuoltojumpassa nähtiin monta erilaista toteutusta ja tyyliä. Kerttu pääsi satapäisen yleisön eteen näyttämään muille mallia venyttelyssä yhdessä jumpan ohjanneen Nooran kanssa.

Seuraa meitä myös somessa: Instagram Angan_junnut ja Ankkurin Facebook ja Twitter

Leiriterveisin Leila ja Anu


Anu Reiman - 5.6.2018, 22:28

Nuorten uutisarkistoon