Kohta koittaa Nuori Suunta -treenien kesätauko!

AngAn junnut ovat treenanneet ahkerasti koko kevätkauden ja takana on jo 10 yhteistä harjoitusta niin sprinttiä kuin metsäsuunnistustakin. Ensi viikolla otamme Vaskion urheilukentällä haltuun ihan uuden lajin; ampumasuunnistuksen tai vaihtoehtona nuorimmille pallonheittosuunnistuksen. Ampumasuunnistuksen turvallisen toteutuksen ohjaavat lajia itsekin harrastavat aikuiset.

Treenin jälkeen vietämme aikaa yhdessä saunoen ja makkaraa grillaten. Alkuverkkana norsupalloa sopivissa ryhmissä ja suunnistuksen jälkeen vielä yhteinen jumppa. Ota mukaan oma hyppynaru (muutamia löytyy lainaksikin). Saunomista varten ota mukaan uikkarit ja pyyhe. Varaa myös aikaa ihan vain leppoisaan yhdessäoloon!

Vaikka ohjatuista junnutreeneistä on tauko niin se ei tietenkään tarkoita taukoa suunnistuksesta. Käydään kisoissa, kuntorasteilla ja muissa suunnistustreeneissä. Tänäkin kesänä saat tauon ajaksi AngAn junnujen kesärastien suorituskortin. Merkitse korttiin kesätauon ajalta kaikki suunnistussuorituksesi ja kerää vähintään 10, niin pääset mukaan arpajaisiin ensimmäisessä tauon jälkeisessä harkassa 31.7. Tarkemmat ohjeet voit lukea kortista, joka jaetaan Vaskion harjoituksessa!

Tässä vielä hienoja tunnelmapaloja kuluneelta kevätkaudelta:
Raunon upea Dronella kuvattu video Mustamäen 29.5.harjoituksesta https://youtu.be/sSDFYH0uvw0

Kuvakoosteet Hämeenkylän 22.5. harjoituksesta ja Alhaisten sprinttitreenistä 5.6.



Vaskiolla nähdään!

Anu Reiman - 5.6.2018, 23:17

Nuorten uutisarkistoon