Nuori Suunta -leiri Kemiössä, Kiilassa

Leirillä oli kerrankin mustikkaa… Metsässä sitä oli yllin kyllin ja kokkimme Päivi oli loihtinut siitä makoisten ruokien lisäksi vielä piirakkaakin jälkiruoaksi. Apukokkina toimi Hannele. KIITOS! Tosi reippaat nuorisuuntalaiset kohtasivat suunnistuksen haasteita Kemiössä, Kiilassa.

Mustikka oli kerran… Jarkon suunnittelemat radat osoittautuivat varsin opettavaisiksi ja maasto oli vallan mainio opetella vielä enemmän suunnistamista. Keskiviikon aikana tehtiin kaksi suunnistusharjoitusta, joissa ohjaajat pyrkivät neuvomaan jokaista nuorta.


Kerran oli mustikka… eli illan aikana urheiltiin oikein urakalla. Matleena oli suunnitellut leiriläisille 10-ottelun, jossa lajeina olivat: hiihto (katso kuva), ampumajuoksu, korkeus, kuula, suunnistus, moukari, pituus, 50 m –viesti, keihäs ja aidat. Yllättäen vaikeimmaksi lajiksi osoittautui suunnistus. Tässä kisassa voiton vei joukkue johon kuuluivat: Joona, Juho N. ja Sanni. Toiseksi tuli joukkue: Heimo, Lilia ja Aleksi ja kolmanneksi tulivat joukkueet: Nella, Jani & Milla ja Joonas N., Anni & Juho H.

Olipa kerran mustikka… näin alkoi iltasatu, jonka jälkeen untenmaille ei tarvinnut kauan suunnistaa.

Toisena leiripäivänä kokoonnuttiin perinteiseen leirikuvaan ja sitten alkoikin leiriviesti. Kisassa oli kaksi sarjaa. Ensimmäiseksi suorituksen sai loppuun joukkue, johon kuuluivat: Santtu, Lilia ja Jani. Nuorempien sarjassa ensimmäiseksi tuli joukkue: Joonas N, Helmi ja Paula.
Tarkemmat tulokset löydät täältä.

Elina Kivelä - 4.8.2005, 20:56

Nuorten uutisarkistoon