Nuorten aluekilpailusarja päättyi

Tämän vuoden viimeinen Nuorten aluekilpailu pidettiin Paimion Hiekkahelmessä 29.8. Paikalla oli ennätysmäärä nuoria, n.120. Kun ensimmäiset pääsivät metsään satoi vielä, mutta kun kilpailu eteni niin sadekin loppui aika sopivasti. Ilma oli myös kylmä, eikä monikaan mennyt uimaan kisan jälkeen vaikka siihen olisi ollut hyvä mahdollisuus.


Sanni jatkoi varmoja suorituksia ja voitti jälleen sarjan D12. Sannille voitto oli tämän kauden yhdeksäs, toisia sijoja on tullut viisi, ja kolmas hän on ollut kerran. Yhteensä kisoja on kertynyt Sannille 22, eli vain 7 kertaa ollut yli kolmas. Palkinnoksi tuli ongenkoukku.
Kisoissa nähtiin myös ankkurin uusi tuleva huippu. Paula Sainio oli ensimmäistä kertaa kisoissa. Paula oli kolmas ja kärkeen vain n.4 minuuttia. Hieno avaus kisakaudelle. Toivottavasti näemme Paulaa jatkossakin paljon kisoissa! Kuvassa Paula palkintojenjaossa.(Kuva Ilu)
Anni oli myös kolmas. Annillakin on tämä kausi mennyt mainiosti ja jälleen tuli palkintosija. Eroa kärkeen 2.41. Annin palkintona oli taskulamppu. Samassa sarjassa Lilia oli 4.
Santeri voitti myös varmasti sarjan H8. Eroa seuraavaan tuli melkein 10 minuuttia.
Aino ja Joona kisailivat saattaja sarjassa. Aino nappasi voiton, mutta Joona joutui taipumaan kakkoseksi 4 sekunin erolla.

Itse en hirveästi tiedä kisapaikalla tapahtuneesta, koska metsässä tuli vietettyä aika paljon aikaa pummaillessa...

Tulokset ja väliajat

Milla Saarimäki - 29.8.2005, 22:21

Nuorten uutisarkistoon