Ratamestarin mietteitä

Nuorten kompassiviesti juostaan Halikon sairaalan alueella Märyssä. Alue sopii erinomaisesti tämäntyyppiseen nuorten kilpailuun. Uusi Vesa Elovaaran piirtämä sprinttikartta saa kilpailussa ensikasteensa.

Kompassiviestin maasto on kaksijakoinen. Alkumatka juostaan sairaala-alueella, joka koostuu vanhoista rakennuksista ja niiden väliin jäävistä puistomaisista nurmikkoalueista. Kilpailun loppuosassa kilpailijat käyvät myös nopeakulkuisessa ja runsaspolkuisessa mäntymetsässä. Kaikilla osuuksilla on käytössä yleisörasti, joten yleisö pystyy seuraamaan viestejä erinomaisesti reaaliajassa.

Radat ovat luonteeltaan vauhdikasta puistosuunnistusta. Näkyvyys on kauttaaltaan hyvä ja kova vauhdinpito onnistuu, kun kohteita lukee kauempaa edestä. Jokaisessa sarjassa on hajontaa, joten viestitunnelmassakin on hyvä pitää suoritus omissa käsissä.

Sairaala-alueella on jonkin verran pensaita ja muita istutuksia. Ne on kaikki merkitty kielletyiksi karttoihin, mutta lähtökohtaisesti niitä ei ole maastoon nauhoitettu. Kunnioittakaa näitä kiellettyjä alueita.

Onnea kilpailuun!
Tuomo Mäkelä