NOC2009 -uutiset

Miehet kehuivat sprintin rataa

"Excellent", oli Thierry Guergioun kommentti sprintin radasta. Kärkikolmikosta myös mestari Daniel Hubmann ja Andrey Khramov sekä kisan kuudes, Tero Föhr kehuivat yhdessä rataa monipuoliseksi ja vaihtelevaksi.

Tero Föhrin kisa alkoi ehkä heikoilla reitinvalinnoilla ja alussa oli tunne, että paremmin pitäisi mennä. Loppu tuli hyvin. Guergioulla puolestaan on tapana kiristää vauhtia lopussa.

Daniel Hubmannin pikkuveli Martin sai aiemmin päivällä junioreiden pronssia.


Kolmikko alkoi suunnata jo tavoitteitaan Jukolan viestiin. Föhr ennusti juoksevansa Vehkalahden Veikkojen ankkurina kaksi ja puoli minuuttia ennen maaliin kuin muut.


Tero Föhr oli parhaana suomalaisena kuudes.

Jukka Liikari - 10.6.2009, 23:44


Sprinttifinaali keräsi yleisöä

Sprinttifinaali keräsi Salon torin lähes täyteen kansaa. Kaupunkilaiset olivat hyvin heränneet tapahtumaan mukaan. Torikahvilat täyttyivät myös asiakkaista. Kansainväliseksi tunnelman nosti tietenkin paikalla olleiden maajoukkueiden väki, monikielinen selostus sekä juhlallinen lippurivistö.


(Kuva: JL)


Neljänsuora viihdytti yleisöä kahdesti. (Kuva: JL)

Jukka Liikari - 10.6.2009, 23:16


PM-kisojen mitalitaulukko

Men and women



CountryGoldSilverBronze
Sweden400
Finland222
Switzerland220
Norway023
France012
Russia011


Juniors

CountryGoldSilverBronze
Sweden664
Denmark101
Norway100
Finland012
Switzerland001


All

CountryGoldSilverBronze
Sweden1064
Finland234
Switzerland221
Norway123
Denmark111
France012
Russia011

Jukka Liikari - 10.6.2009, 22:56


Kauppi sprintin nopein

Salon kisaviikko päättyi suomalaisjuhlaan. Minna Kauppi oli loppuhuipennuksena suunnistetun sprintin nopein kahdeksan sekunnin erolla.

Aamupäivän karsinnan virheiden myötä Kauppi joutui lähtemään kahdeksantena finaaliin. Kaupin aika 15.37 kesti loppuun asti.

Norjaan meni muut mitalisijat, joten Norjankin mitalitili karttui mukavasti.

1. Minna Kauppi, Suomi 15.37
2. Anne Margrethe Hausken, Norja 15.46
3. Marianne Andersen, Norja 15,48

Kärkikolmikko kehui rataa vaativaksi. Hauskenin mukaan erilaiset haasteet olivat sopivasti tasapainossa. Yhteinen mielipide oli, että lyhyillä väleillä piti keskittyä niin, että pitempien välien reitinvalintoja ei voinut tehdä etukäteen. Niinpä pitempien välien valinnoista piti tehdä suoraviivaisempia, jotta niillä ehti valmistautua seuraaviin lyhyisiin väleihin.

Mediahaastattelun yhteydessä Hausken yhdessä Kaupin kanssa määrittelivät Haldenin voittomarginaaliksi viikonlopun Venlojen viestissä viisi minuuttia.


Minna Kauppi (Kuva: JL)


Anne Margrethe Hausken (Kuva: JL)

Jukka Liikari - 10.6.2009, 20:09


Naisten karsinta

Merja Rantanen ja Bodil Holmström sijoittuivat erissään kolmanneksi. Suomalaisista finaaliin selvisivät Yvonne Gunell, Katri Lindeqvist, Anni-Maija Fincke ja Minna Kauppi.


Merja Rantanen (Kuva: JL)


Bodil Holmström (Kuva: JL)

Jukka Liikari - 10.6.2009, 15:35


Miesten sprintin karsinta

Suomalaisista nopeimpina sprintin karsinnasta finaaliin selvisivät Tuomas Tervo ja Tero Föhr. Tervo oli eränsä kolmas ja Föhr toisen erän neljäs.


Tuomas Tervo ja Tero Föhr (Kuva: JL)

Karsintaerien nopeimmat:
Andrey Khramov, Venäjä
Emil Wingstedt, Ruotsi
Mattias Muller, Sveitsi


Emil Wingstedt (Kuva: JL)

Jukka Liikari - 10.6.2009, 15:22


Liukkonen 15. pojissa

Poikien sprintissä paras suomalainen oli Kalle Liukkonen. Hän oli 15. 1.08 voittajasta, Ruotsin Jerker Lysellistä. Antti Vainio oli 19.


Kalle Liukkonen (Kuva: JL)


Antti Vainio (Kuva: JL)

Jukka Liikari - 10.6.2009, 14:52


Teini paras Suomen tytöistä

Marika Teini oli tyttöjen sprintissä kuudestoista. Hän jäi 2,7 km:N radalla voittajasta, Norjan Britt Ingunn Nydalista 1.21. Frida Lönnberg sijoittui seuraavaksi.


Marika Teini (Kuva: JL)


Frida Lönnberg (Kuva: JL)

Jukka Liikari - 10.6.2009, 14:44


Sprintin lähtölistoista

Miesten finaalissa juoksee ennakkobulletinien tiedoista poiketen 34 miestä 33 sijaan.

Ruotsin Marcus MillegÃ¥rd starttaa kisaan numerolla yksi Maailman Cup -kilpailun ulkopuolella. Hän sijoittui karsintasarjassaan neljänneksi. NOC-säännöt antavat mahdollisuuden Pohjoismaiden joukkueille ylimääräisiin paikkoihin ja ko. kilpailijat siis juoksevat PM-kisaa MC:n ulkopuolella

Admin - 10.6.2009, 14:12


Sprint Final start lists

Start lists of the Sprint Finals M/W20 at "Bulletins and files".

Admin - 10.6.2009, 11:56


Neljänsuora takaa sprinttitahdit

Yksi maamme suosituimmista tanssibändeistä Neljänsuora esiintyy keskiviikkona Salon torilla miesten sprinttifinaalin jälkeen tunnin eli klo 17-18. Naisten sprinttifinaalin jälkeen Neljänsuora jatkaa vielä puolisen tuntia.

Viidestä kolmekymppisestä nuoresta miehestä koostuva Neljänsuora julkaisi ensimmäisen Sun kanssa -levynsä jo vuonna 1998 ja on sen jälkeen villinnyt tanssipaikkoja nuorekkaalla ja tuoreella musiikilla 150 keikan vuosivauhdilla. Helmikuussa julkaistu Neljänsuoran viides albumi Teetä ja paahtoleipää on saanut hyvän vastaanoton.

Maistiaisia mainion kisabändin musiikista löydät kotisivuilta.

Jukka Liikari - 9.6.2009, 23:22


Mitalitaulukko

Mitalitilanne kolmen kisapäivän jälkeen:

Men and women

CountryGoldSilverBronze
Sweden400
Finland122
Switzerland120
Norway012
France011
Russia001


Juniors

CountryGoldSilverBronze
Sweden544
Denmark 100
Finland 012


All

CountryGoldSilverBronze
Sweden944
Finland134
Switzerland120
Denmark100
Norway012
France011
Russia001

Jukka Liikari - 9.6.2009, 23:18


Kauppi toi Suomen ainoan mitalin

Helena Jansson:
- Yritin keskittyä koko ajan ja poimin rastin kerrallaan. Rata oli vaativa eikä yhtään väliä voinut ottaa rennommin.

Tämä on suurin voittoni aikuisten sarjassa. Voitin jopa Minna Kaupin täällä Suomessa.

Harjoittelukausi meni hyvin ja olen todella tyytyväinen siihen, mitä olen tehnyt.

Meillä on Ruotsin joukkueessa hauskaa ja erinomainen fiilis. Singstar on tärkein yksittäinen keino, jolla menestystasoa on nostettu hotellilla. Tärkeää on myös junioreidemme menestys. Se antaa meille wanhoille paljon innostusta.


Helena Jansson (Kuva: JL)

Minna Kauppi:
Kotimainen kisa jännitti niin, että kartta tärisi kädessä. Alku alkoi hyvin, mutta sitten tuli koukkuja monella rastilla. Viimeisiin nousuihin ei ollut enää potkua. Kun käyrällä piti pysyä toiseksi viimeisellä välillä, ei se väsyneenä ollut helppoa


Minna Kauppi yhdessä Anne Margrethe Hauskenin kanssa toiseksi viimeisellä. (Kuva: JL)

Jukka Liikari - 9.6.2009, 18:00


Peter Öberg valtasi keskimatkan

Hienoa suunnistustapahtumaa läpivievä Ruotsin. Peter Öberg taisi kruunata kisansa, kun hän otti pitkän matkan neljännen ja viestin kullan lisäksi keskimatkojen mestaruuden. Mitä hän esittää siten sprintissä, jää nähtäväksi.
Kun kuuma ryhmä alkoi tuottaa jo väliaikapisteissä kovia tuloksia, spekuloitiin maalialueella suomalaisten noteerauksia esimerkiksi Tero Föhriltä ja Mats Haldinilta.

Parhaaksi sinivalkoiseksi nousi iloinen ja hieman yllättynytkin Topi Anjala sijoituksestaan, vaikka jäi harmittavasti podiumpaikan ulkopuolelle neljänneksi minuutin ja 13 sekuntia Öbergistä, ja reilun puoli minuuttia pronssista.
- Suunnistus oli aika hyvää tänään. Vauhdissa jouduin antamaan periksi. Oikeastaan tiesin, että voisin olla kympin sakissa, Totesi pitkällä matkalla hylätyksi tullut Anjala.

Föhr ei ollut iloinen suorituksestaan. Jaettu kuudes sija kaksi minuuttia kärjestä ei ollut tavoitteiden mukainen. Samoin miettein oli maalissa yhdeksänneksi sijoittunut Mats Haldin. Kympin sakkiin suomalaisista ehti vielä Jörgen Wickholm.
Keskimatkojen valtias, Ranskan Thierry Gueorgiou jäi tällä kertaa hopealle 25 sekunnin erotuksella. Pieni yllätysnimi pronssilla oli sitten Venäjän Valentin Novikov.

Teksti: Jarmo Laakso


Peter Öberg iloitsi kultamitalista.


Topi Anjala onnistui neljänneksi.

Jari Kuusisto - 9.6.2009, 15:24


Miehissä tiukkaa kisaa

Suomalaiset sisuuntuneita

Suomalaisten panos miesten sarjassa alkoi varsin toiveikkaasti, kun sinivalkoisia värejä alkoi näkyä tulosliuskojen kärkipäässä.
Maaliintulleista Norjan Olav Lundanes, Suomen Jonne Lehto ja Ruotsin Mattias Karlsson päätyivät samalle sekuntiluvulle, maaliintullessan kärkeen, mutta takaa tultiin lujaa.

Jörgen Wickholm teki maaliin tullessaan pohjat, mutta hänetkin 40 sekunnilla voitti Ruotsin Mattias Willinger. Samalla väliaikarasteilta alkoi kuulua hurjia noteerauksia.

Teksti: Jarmo Laakso


Jonne Lehto tuli lujaa.


Samoin Norjan nuori Olav Lundanes.

Jari Kuusisto - 9.6.2009, 14:07


Ruotsi kerää jättipottia

Jenny Lönnkvist ylivoimainen

Poikien perään pääsivät ruotsalaiset juhlimaan myös tyttöjen mitaleja, eivätkä he muille tilaa podiumilla antaneetkaan.
Ylivoimainen mestari oli ainakin toisen polven suunnistaja Jenny Lönnkvist, jonka vanhemmat muistetaan maailmanmestareina. Tytön voitto kirjattiin 1,17 paremmalla ajalla kuin saman maan Kristin Löfgren. Kolmanneksi ehätti Tove Alexandersson jo puolitoista minuuttia kärjestä.


Jenny Lönnqvist (Kuva: JL)

Parhaaksi suomalaiseksi ylsi Rasti-Lukon Marika Teini, joka oli 12. Sija ja ennen kaikkea 4,43 minuutin ero kärkeen aiheuttaa varmasti miettimistä valmennusjohdolle. Muut pohjoismaalaiset ovat karanneet aika kauas.

(Teksti Jarmo L.)


Marika Teini (Kuva: JL)

Jari Kuusisto - 9.6.2009, 12:03


Ruotsin Ridefelt tykitti mestariksi

Liukkonen parhaana suomalaisena pojissa

Henkilökohtaiset matkat tuntuvat sujuvan ruotsalaisilta vähintäänkin loistavasti, sillä podiumpaikat muilla mailla olivat tiukassa.
Suomen Kalle Liukkosen tullessa maaliin hän kiilasi hienon juoksun tehneenä kolmanneksi edellään tietysti pari ruotsalaista.
- Aika mukava suoritus mielestäni. Pieniä koukkuja, pari noin 20-sekunttista ja yhteensä ehkä minuutin verran, arvioi deltalainen.
Takaa tuli kuitenkin päivän voittaja, Ruotsin Albin Ridefelt lujaa, noin puolitoista minuuttia Liukkosta lujempaa.
Liukkonen oli kuitenkin pojissa suomalaisten nopein loppusijoituksen ollessa seitsemäs. Ruotsalaisrintaman rikkoi vain hienon suunnistuksen tehnyt tanskalainen Sören Bobach, joka jäi Ridefeltistä 17 sekuntia ja otti hopeaa.

Teksti: Jarmo Laakso


Albin Ridefelt eteni maastossa omaan vauhtiaaan


Deltan Kalle Liukkonen antoi maalisuorallakin kaikkensa.

Jari Kuusisto - 9.6.2009, 11:49


Kolmas kisapäivä avautui

Keskimatkojen kisapäivällä suuria odotuksia.

PM-suunnistusten kolmas kilpailupäivä on samalla myös Maailman cupin osakilpailu. Aamu tarjosi alusta alkaen sähköistä odotuksen tunnelmaa niin kilpailukeskuksen sydämessä kuin maastossakin.
Tuplakilpailu oli selvästi saanut liikkeelle myös enemmän kiinnostunutta yleisöä, ja mediankin edustajia. Myös TV oli paikalla vahvasti, sillä YLEn lisäksi maastossa oli myös Sveitsin TV:n kamerat.

Suomalaisittain pitäisi odotusten täyttyä myös kilpailullisesti, sillä useilla suunnistajilla juuri tämän päivän matkat ovat sujuneet perinteisesti parhaiten.
Toisaalta ranskalaisten MM-panos viime vuosina on ollut jopa häkellyttävää. Jatkuuko ruotsalaisten menestys myös tämän tiistain matkalla vai rynnivätkö muut tekemään kiilaa.
Keliolosuhteet eivät lupaa hyvää, mutta nyt aamukymmeneltä sää oli yhtä aurinkoinen kuin paikallaolijoiden ilmeetkin.

Teksti: Jarmo Laakso


Mediakeskuksessa valmistauduttiin päivän tapahtumiin.

Jari Kuusisto - 9.6.2009, 10:23


Mitalitaulukko

Mitalitaulukko kahden kilpailupäivän jälkeen

Men and women

CountryGoldSilverBronze
Sweden200
Finland121
Switzerland120
Norway002
France001


Juniors


Country GoldSilverBronze
Sweden332
Denmark 100
Finland 012


All

CountryGoldSilverBronze
Sweden532
Finland133
Switzerland120
Denmark100
Norway002
France001

Jukka Liikari - 8.6.2009, 0:21


Miesten ja naisten mestarien kommentit

Ruotsi vei naisten ja miesten viestimestaruudet.

Kommentit ovat luettavissa englanninkielisellä puolella.

Jukka Liikari - 7.6.2009, 18:46


Ruotsi vei, Suomi kolmas pojissa

Ruotsin vauhti pojissa jatkui myös viestissä eilisen pitkän matkan neloisvoiton jälkeen.

Nyt tuli "vain" kaksoisvoitto. Ruotsin kolmosjoukkue nousi Kalle Johanssonin ankkuriosuudella ohi Norjan ja Ruotsi-ykkösen, joka tipahti kärjestä toiseksi.

Mestarijoukkueessa suunnistivat Jerker Lysell, Jonas Leanderson ja Kalle Johansson. Hopean saivat Anton Tynong, Gustav Bergman ja Jons Runesson, joille kaikille mitali oli jo toinen näissä kisoissa.

Voiton ja tuplamestaruuden pojissa otti Ruotsin joukkue, jonka johtaja Pekka Nikulaisella oli positiivisesti ?Suomalainen voittaa aina? “nauha kaulallaan.
- Onhan tällä nauhalla tietty merkitys ja pitihän se kaulaan laittaa, Nikulainen virnisti.


Nikulainen antaa palautetta, Runesson ei jaksa kuunnella. (Kuva: JL)

Poikien puolellakaan ei Suomi jäänyt mitaleitta, kun kakkosjoukkue Einari Heinaro, Tuomo Isolahti ja Ville Niemi ehättivät maaliin kolmantena. Hopeaan jäi puoli minuuttia ja Norja hävisi puolitoista minuuttia.


Vili Niemen pronssi-irvistys (Kuva: JL)

Jukka Liikari - 7.6.2009, 18:23


Suomen naiset toisia

Anni-Maija Fincke:
- Tein karmaisevan virheen ekalla rastilla, mutta sitten sujui hyvin.

Fincke vaihtoi toisena 1.06 Ruotsin Linnea Gustafssonin jälkeen ja 17 sekuntia ennen Norja 2:sta, joka putosi toisella osuudella.

Minna Kauppi:
- Olen juossut todella monta kertaa viimeisen osuuden viimeisen sadan vuoden aikana. Nyt halusin aloittaa, mutta ei annettu. Tein muutaman perhoslenkin, tosin radassani ei sellaisia ollut. Rastimiehelle piti kommentoida, että "Perkele".

Kaupinn osuuden jälkeen Suomi oli kolmantena 1.09 kärkeen. Johtoon oli noussut Norja Marianne Andersenin juostua päivän nopeimman ajan. Ruotsi oli toisena.

Merja Rantanen:
- En ajatellut sijoitusta. Sain hyvän fiiliksen, kun yleisö kannusti hienosti alussa. Juoksu olisi paremminkin voinut kulkea. Sain Hauskenin kiinni, mutta välillä jäin. Loppu tuli kuitenkin hyvin.

I did not thought about the position. I got good feeling because the spectators shouted so loud. I wished for a better flow, but I´m happy now.


Anni-Maija Fincke aloitti hyvin. (Kuva: JL)


Ruotsille kultaa, Suomelle hopeaa ja Norjalle pronssia. (Kuva: JL)

Jukka Liikari - 7.6.2009, 18:04


Suomen miehet pronssille

Suomi otti pronssia Ruotsin ja Sveitsin jälkeen.

Mats Haldin:
- Päätin lähteä kovaa liikkeelle ja pysyä kärjessä koko matkan. Se myös onnistui. Virheitä en tehnyt.

Jörgen Wickholm:
- Tiesin, että maasto sopii minulle ja voimia oli vielä eilisestä hyvin jäljellä. Pari kymmenen sekunnin koukkua tuli, mutta tärkeintä oli koko ajan se, että kukaan ei pääse karkuun.

Tuomas Tervo:
- Loistava fiilis lähteä tuollaisessa seurassa omalle osuudelle. Ekaa kertaa minun urallani oli mahdollisuus haastaa tuollaista porukaa kuin Merz ja Öberg. Ehkä 40 sekuntia yhteensä tuli virheitä. Matthias veti melkein koko matkan, mutta välillä pääsin irti ja sitten taas hän otti kiinni. Toiseksi viimeisellä olin enemmän jäljessä kuin viitoituksen alussa. Ehkä hiukan saavutin, mutta Merz olisi kuitenkin kiristänyt, jos olisin päässyt rinnalle. Jo metsässä hopea olisi pitänyt ottaa
- Eilisesestä sen verran, että olin ilmoittanut joukkueen johdolle jo aikaisin, että en juokse pitkää. Sinne minut arvottiin silti. Numerolapun liimaan kuitenkin jääkaapin oveen, sillä urheilijana pidän numerosta 1.


(Kuva: JL)

Päävalmentaja Janne Salmi veti yhteen tilannetta kahden kisapäivän jälkeen.
- Päävalmentajana en aseta mitään mitalitavoitteita. Julkisuudessa ollut kymmenen mitalin tavoite oli pelkkä toimittajan keksintö.
- Ruotsin menestys ei ole varsinaisesti yllätys. Täytyy todeta, että Niku-Pekka on valmistanut porukkansa hyvin entisen kotimaastonsa kisoihin. Kyllä silti suomalaisten pitäisi omissa kotikisoissa ja tutussa maastotyypissä pitäisi tulla nimenomaan erinomaisia suorituksia enemmän. Hyvä suoritus kun ei riitä.
- Huomenna on välipäivä ja jokaiselle urheilijalle annetaan omaa aikaa. On siellä silti sprintin mallisuunnistus ja illalla alamme pohtia tulevaa.
- Sprintti tekee tiukkaa edelleen suomalaisille. Se on suuri haaste. Meillä ei ole sprinttikulttuuria eikä kunnon kisoja ole ollut kuin muutama. Sprintissä tossun pitää heilua tosi lujaa. Naisissa taistellaan mitaleista varmasti, mutta miehissä se ei ole niin selvää ollenkaan.
- Tuo eilinen Tervon ilmoittaminen lähtöluetteloon oli taktiikkaa. Sillä saimme parempia paikkoja muhin lähtöryhmiin.

Jukka Liikari - 7.6.2009, 17:46


Suomen tytöille kaksi mitalia

Suomelle himmeitä mitaleja

N20 “sarjassa saatiin yllätysvoittaja, kun Tanska kukisti kaikki muut yli neljällä minuutilla. Ruotsin tyttöjen suunnistus ei ollut lauantaisella tasolla ja he jäivät kokonaan ulos mitaleilta.
Mikä hienointa Suomen kakkos- ja kolmosjoukkue nousivat toisella osuudella mitalisijoille Tanskan taakse. Eva-Lina Skogvik ja Mira Kaskinen tykittivät ohi norjalaisjoukkueitten ja toivat viestin Lotta Korholalle ja Heini Papinsaarelle, jotka pitivät loppuun asti kiinni mitalisijoista.


Iloinen Tanskan joukkue suunnisti Pohjoismaiden mestaruuden. (kuva Jarmo L.)


: ) : ) : ) : ) : ) : ) (Kuva: JL)

Jari Kuusisto - 7.6.2009, 12:01


Nuorilta mukava avaus

Viesteille saatiin aurinkoa muualtakin kuin taivaalta. Suomen nuoret aloittivat vähintäänkin kohtuullisesti.
Pojissa Norja piti kärkipaikkaa kahden joukkueen voimin Mathias Bjuganin vetäessä kärjessä 16 sekunnin erolla Gaute Hallan Steiweriin.
Kaksikkoa seuraa sitten Steiweristä 27 sekunnin takana Suomen kolmosjoukkueen vaalea Kalle Liukkonen antoi kartan Oskari Mikkolalle.

Tytöissä oli tasaisempaa, kun Ruotsin Helene Karlsson oli kärjessä vain kolme sekuntia ennen Norja 2:n Inge Injed Myhreä ja ykkösen Brit Igunn Nydalia.
Suomen kakkosen ja kolmosen Sari Anttonen ja Frida Frida Lönnberg tulivat samassa letkassa ja matkaan lähtivät Mira Kaskinen ja Eva-Lina Skogvik.

Teksti: Jarmo Laakso


Kalle Liukkonen tulossa vaihtoon.

Jari Kuusisto - 7.6.2009, 11:00


Mitalitaulukko

Mitalit ensimmäisen PM-kilpailun jälkeen

Men and women

CountryGoldSilverBronze
Switzerland110
Finland110
France001
Norway001


Juniors

Country GoldSilverBronze
Sweden 222


All

CountryGoldSilverBronze
Sweden222
Switzerland110
Finland110
France001
Norway001

Jukka Liikari - 6.6.2009, 23:50


Wickholm ja Föhr kymppisakissa

Suomen miehistä Jörgen Wickholm onnistui parhaiten. Seitsemäs sija tuli suunnistuksella, joka oli koko ajan hallinnassa. - Maali tuli yllättävän nopeasti vastaan. Tästä on hyvä jatkaa.


Jörgen Wickholm (kuva JL)


Tero Föhr oli yhdeksäs. (kuva JL)

Jukka Liikari - 6.6.2009, 18:10


Sveitsille kaksoisvoitto

Daniel Hubmann: - Mukavaa aloittaa uusi kausi voitolla. Talven harjoittelu meni hyvin ja nyt ensimmäisistä tuloksista se heti näkyy. Se antaa itseluottamusta. Tämä oli ensimmäinen NOC-mitalini. Tuntuu hyvältä voittaa suomalaiset ja muut skandinaavit tällaisessa hienossa suomalaisessa maastossa.


Mestari Hubmann (kuva JL)

Matthias Merz: - Olin tyytyväinen, kun kuulin johtavani varvauksessa 42 sekunnilla. Loppulenkillä varsinaisia virheitä ei tullut, joten tappio tuli väsymyksestä. Kartalla piti olla koko ajan tällaisessa vaativassa maastossa, myös pitkillä väleillä piti keskittyä. Tavoite oli saada mitali ja sen sain.


Hopeamitalisti Matthias Merz (kuva JL)

Jukka Liikari - 6.6.2009, 16:00


Naisille 2-voitto

Kauppin gps-käyrä kohdallaan

Ennakkohaastatteluissa Asikkalan Raikkaan menestynyt suunnistaja Minna Kauppi halusi gps:nsä käyrän suunnistuksessa piirtävän hyvää käyrää.
Ainakin pitkällä matkalla hän onnistui loistavasti, sillä hän otti Pohjoismaiden mestaruuden ylivoimaisella suunnistuksella.
- Hieman kulku rinteissä valui, mutta muuten etenin ihan mukavasti, iloitsi Kauppi.


Minna Kaupin jouhevaa etenemistä (kuva JL)

Kaksoisvoiton Suomella varmisti Koo-Veen Merja Rantanen, joka oli taatusti iloisin maaliintulija naisten sarjassa.
Hän hävisi Kaupille lopulta 1,16, mutta voitti kolmanneksi sijoittuneen Anne Margrethe Hauskenin 1,43.
Alkuviikolla oli vielä epävarma olo, mutta sitten viimeistelynä tehdyt mielikuva- ja vetoharjoitukset herkistivät minut kunnon kilpailumielialaan ja aamulla vain odotin metsään pääsyä, Rantanen kuvaili.

Teksti: Jarmo Laakso


Merja Rantanen vauhdissa (kuva JL)

Jari Kuusisto - 6.6.2009, 13:05


Fincke ja Lindeqvist onnistuivat

Fincke ja Lindeqvist tyytyväisiä

Tampereen Pyrinnön Anni-Maija Fincke selvisi avausmatkan urakastaan kiitettävästi. Samoin Paimion Rastin Katri Lindeqvist, joka eteni koko matkan Fincken tavoin kymmenen sakissa.
Fincken suunnistus joukon puolivälissä lähteneenä oli nousujohteista, joskin pienet virheet vaikealla radalla pudottivat hänet seitsemänneksi.
Lindeqvist suunnisti kotimaisemissaan hienosti, kunnes loppuosan pummi pudotti sijoitusta muutaman pykälän. Kuudes sija sai hänet kuitenkin iloiseksi.
- Tuo pummi tietysti harmittaa, mutta enhän minä mikään pitkien matkojen suunnistaja ole ollutkaan, joten siihen nähden hyvä suoritus, Lindevist tiivisti.

Teksti: Jarmo Laakso


Katri Lindeqvist, päivän kuudes (kuva JL)

Jari Kuusisto - 6.6.2009, 12:51


Rantalan mukava avaus

Maria Rantala 8+

Angelniemen Ankkurin Suomea edustanut Maria Rantalan suunnistus avausmatkalla sujui ensimmäiset viisi kilometriä paljon lupaavasti.
- Viiteen kilometriin tulin mielestäni ihan jouheasti. Sitten tein parin minuutin koukun, jonka jälkeen suunnistus muuttui huomattavasti epävarmemmaksi, arvioi Rantala suoritustaan.
Hän oli väliaikarasteilla sijoituksissa tasaisesti hieman kymmenennen sijan huonommalla puolella, joten pienen pettymyksen ankkurilaiselta ymmärtää.
Hetken harkinnan jälkeen hän antoi kuitenkin suunnistuksestaan arvosanan kasi plus, joten häneltä voitaneen odottaa mukavia suorituksia jatkossakin, kun sai kisarupeamaan hyvän avauksen.


Jari Kuusisto - 6.6.2009, 11:39


Suomen joukkue valmiina

Suomen joukkueen johtaja, valmennuspäällikkö Petteri Kähäri johdatti joukkonsa lehdistön eteen tänään Paimiossa.

Päävalmentaja Janne Salmi iloitsi tilaisuuden aluksi, että suuri, 25 urheilijan joukkue on terveenä. Poikkeuksena hyville uutisille oli vain se, että Liisa Anttilalla on jalassa ongelmia. Häneltä viikonlopun kisat jäävät väliin, mutta toivoa on, että tiistain ja keskiviikon kilpailuihin hän starttaa. Maria Rantala korvaa Anttilan lauantain ja sunnuntain kilpailuissa.

Salmen mukaan miehet ovat kaikki hyvällä mielellä. Alkuviikolla vedettiin hyviä treenejä ja kaikki ovat nyt hyvässä iskussa. Suomen kakkoskoutsi Juha Taini vastaa naisten joukkueesta. Tainin mukaan naisten joukkueessa on paljon kokeneita arvokisakävijöitä, jotkat ovat valmiina taistelemaan mitaleista joka matkalla ja toisaalta

Paikalla olleilta urheilijoilta saatiin toiveikkaita kommentteja.

Minna Kauppi yrittää tehdä kaunista GPS-viivaa. Mitaleita haetaan silti, eikä kivaa suoritusta. Viime päivien lepo on jumittanut selkää ja sitä pitää vielä avata ennen starttia.

Anni-Maija Fincke palaa fiilikset korkealla joukkueeseen parin vaisumman kauden jälkeen.

Tero Föhr odottelee menestystä: - Kerrankin pääsee Suomessa juoksemaan arvokisaa ja vielä tutussa maastotyypissä.

Tuomas Tervon päätavoite on sprintissä, jossa aikaisempaakin menestystä on tullut. Lauantain pitkälle matkalle hän ei lähde, mutta muihin kyllä. - Rastit löytyvät nykyisin paremmin kuin aiemmin, ehkä jotain henkistä kasvua on taas tapahtunut¦


Valmennuspäällikön kisaviikko on kiireinen. Yhtä aikaa pitää vastata kännykkään ja haastatteluihin ja juoda kahvia.


Entäpä Suomen nuoret?

Laura Hokalla on tyttöjen joukkueen johtovastuu. Odotukset ovat korkealla ja maastotyyppi sopii mainiosti. Joukkueessa on kokemusta, mutta myös uusia nälkäisiä tyttöjä. Nuorten MM-joukkue löytynee tästä PM-kilpailuihin valitusta joukosta. Salon kisat ovat nuorille samalla katsastus MM-Italiaan.

Jani Lakanen kertoi tilanteen myös poikien joukkueessa olevan erittäin hyvä. Pojat ovat selvästi nousussa tyttöjoukkueen aiemman menestyksen tasolle. Italian MM-leiri keväällä antoi siitä selviä merkkejä.

17-vuotias Turun Suunnistajien Tuulia Viberg on ensimmäistä kertaa Suomi-paita yllään. Puhdas suoritus on tavoite, mutta mitalitavoitetta ei. MM-joukkueeseen pääsy on tavoitteena.

Olli-Markus Taivainen voitti talvella paljon. - Hiihtosuunnistuskauden jälkeen oli vaikea siirtyä juoksuun. Tuli jo mieleen, että PM-kisat ovat minulle vain katsastus MM-kisoihin, mutta eilen alkoi juoksu kulkea¦ Pitkän matkan jälkeen olisi kyllä hieno kuunnella Maamme-laulua¦


Olli hoitaa

Suomen joukkueen taustajoukoissa puurtaa pitkää päivää jälleen Olli Andersson. Nyt PM-kisoissa, kun joukkue on suuri, on toisena fysioterapeuttina mukana Markku Jauhiainen.

Toistakymmentä vuotta Suomen hiihtosuunnistusmaajoukkueen kanssa ja jo kolmet kesä-MM:t kiertäneen Ollin vastuulle kuuluu etenkin hieronta, mutta monenlaista muutakin kisapäiviin mahtuu. - Kisan lähtöpaikalla olen niin kauan kuin suomalaisia sieltä lähtee. Varmistelen varusteasioita hakaneuloista kenkiin. Aina pitää olla mukana myös esim. suklaata henkiseksi tueksi.

Kilpailun jälkeen urheilijat tulevat tarvittaessa Ollin luokse ja pyytävät hierontaa. Kisapäivän aikana kilpailleet ovat Ollin listalla etusijalla ja seuraavina ovat seuraavan päivän lähtijät. 30 minuutin hieronta riittää, pitempi olisi jo rasitus. Pahimpia ongelmia ovat lihasten täysjumit, mutta sellaisia ei juuri tule kohdalle kisaviikon aikana. - On nämä sen verran kovatasoisia urheilijoita, että yhdellä-kahdella kisalla eivät itseään jumiin saa. Kyllä jumit kehittyvät pitemmällä ajalla.

Ollin mukaan kisaviikko on normaalityöpäiviin verrattuna kovempaa hommaa. - Ei fyysisesti, mutta urheilijoiden henkisestä puolesta pitää myös huolehtia. Minulla pitää olla aikaa kuunnella häviäjiä samaan aikaan, kun päivän menestyjien kommentteja kuuntelee mediaväki.


Olli on aina valmiina kuin kotikylänsä Valpperin VPK

Jukka Liikari - 5.6.2009, 18:13


Tiedote sprintin rastivahdeille

Sprintin rastivahtien kokoontuminen on keskiviikkoaamuna 10.6. klo 7.30 Urheilupuiston huoltorakennuksen vieressä ohjeistusta varten. Varustus sään mukaan, koska rastilla voi joutua olemaan maksimissaan 4,5 tuntia. Kokoontumispaikka sijaitsee yleisurheilu- ja jalkapallokentän kulmauksessa, käynti uimahallin parkkipaikan puolelta.

Tässä vielä kartta.

Terveisin ratamestari Vesa Elovaara

Jukka Liikari - 5.6.2009, 16:41


Mediaväki toivotetaan tervetulleeksi Saloon

Mediateltta palvelee teitä kilpailukeskuksessa Toppjoella lauantaista 6.6. noin klo 9.00 alkaen. Voitte ilmoittautua siellä saapuessanne alueelle ja noutaa median ID-korttinne. Teltassa rekisteröityneet median edustajat voivat työskennellä ja hyödyntää nettiyhteyttä. Mediateltan väki toivottaa teidät tervetulleiksi NOC2009- ja Maailmancup -tapahtumaan.

Hotelli Rikalan tiloissa Salon keskustassa teille on varattu työskentelytilaa. Hotellin vastaanotosta saatte median ID-korttia esittämällä tunnukset langattomaan verkkoon. Tilat ovat käytössänne muulloin kuin joukkueenjohtajien kokousten aikana.

Hyvät opastekartat kilpailukeskukseen ja Salon keskustaan löydät Sijainti ja opastus -linkistä.

Ajankohtaista -sivuilla on paljon tietoa joukkueista ja mielenkiintoisia haastatteluja!

Muistakaa myös perjantain ja maanantain SSL:n tiedotustilaisuudet, joissa on mahdollisuus myös haastatella järjestäjien edustajia.

Palkintojenjakotilaisuudet sunnuntaina klo 18.00 kauppakeskus Plazassa ja keskiviikkona klo 19.30 torilla sprinttishown yhteydessä.

Mikäli sinulla on kysyttävää mediatoiminnoista, ota yhteyttä media@noc2009.fi tai soita numeroon +358 400 779 214.

Jari Kuusisto - 5.6.2009, 0:23


Kuningas on kaupungissa!

30-vuotias, 8-kertainen MM-mitalisti Thierry Gueorgiou on saapunut Saloon ja on valmiina ottamaan oman osuutensa jaossa olevasta arvometallista.

Tämä taitava ranskalainen on kenties tämän hetken teknisin suunnistaja maailmassa. Kylmien hermojensa ja kovan fysiikkansa yhteistyönä hän on voinut sijoittaa palkintokaappiinsa mm. kuusi MM-kultamitalia ja useita EM-kultamitaleja. Jäämme kiinnostuneena odottamaan "Teron" edesottamuksia Salon avokallioille suunnitelluilla, teknisesti vaativilla radoilla.

Jari Kuusisto - 4.6.2009, 22:36


Ankkurirastien lähtölistat julkaistu

Ankkurirastien lähtöajat löytyvät klikkaamalla tästä...

Admin - 3.6.2009, 20:16


Bulletin 4 on julkaistu

Bulletin 4 löytyy Bulletinit ja tiedostot-sivulta.

Jukka Liikari - 3.6.2009, 14:40


Ruotsin juniorivalinnat

Ruotsin juniorijoukkue täynnä nimekkäitä juoksijoita.

Ruotsin juniorivalinnat PM-kisoihin tehtiin alkuviikosta. Juniorimaajoukkueen vastaavilla Anneli Östbergillä ja Niclas Jonassonilla on käytössään erittäin iskukykyinen joukkue, jossa on useita nuorten arvokisoissa menestyneitä suunnistajia. Viime vuoden nuorten MM-kisoissa Göteborgissa Ruotsi oli ylivoimaisesti paras maa voittaen viisi kaikkiaan kahdeksasta mahdollisesta kultamitalista. Kaikki henkilökohtaiset maailmanmestaruuden voittaneet ovat edelleen juniori-ikäisiä, joten on odotettavissa, että ruotsalaiset tulevat olemaan juniorisarjoissa erittäin vaikeasti lyötävissä. Katso joukkueen valinta ja nuorten esittelyjä Ruotsin suunnistusliiton sivuilta.

Pojissa tunnetuin nimi on Johan Runesson. Hän oli vain sekunnin päässä kaikista neljästä jaossa olleesta kultamitalista viime vuoden nuorten MM-kisoissa voittaen keski- ja pitkän matkan sekä ollen osallisena kultaa voittaneessa viestijoukkueessa. Saavutus on entistä kovempi muistaessa, että hän oli viime vuonna vasta 18-vuotias ja kilpaili kaksikin vuotta vanhempia vastaan. Salon seudun avokalliomaastot eivät järin suuresti poikkea Göteborgin seudun vastaavista, joten Runessonilta voidaan PM-kisoissakin odottaa vahvaa panosta. Lisäksi Ruotsilla on pojissa heittää tuleen muita kovia nimiä kuten Olle Boström, Jerker Lysell ja Gustav Bergman, joilta kaikilta voidaan odottaa hyvää vauhtia, mahdollisesti aina mitaleille asti.


Johan Runesson on kolminkertainen nuorten MM-kultamitalisti (kuva:www.worldofo.com)

Ruotsin tytöt tulevat myös olemaan kuumia suosikkeja mitaleille PM-kisoissa. Joukkueessa on niin viime vuoden nuorten MM-kisojen pitkän matkan kärkikaksikko Jenny Lönnkvist ja Beata Falk, kuin myös hallitseva PM-pitkän matkan mestari Anna Forsberg. Toimittaja veikkaakin Ruotsin tytöille kolmoisvoittoa joltakin matkalta. Joka tapauksessa laajan ja kovan tason omaava Ruotsin juniorimaajoukkue tuskin lähtee Salosta tyhjin käsin kotimatkalle.


Juhlivatko Ruotsin nuoret Salossa? (kuva:Emanuel Winblad)

Vesa Mäkinen - 29.5.2009, 20:57


Antti Vainio

Mynämäen ?Urheilulukiosta? valmistunut tuore ylioppilas Antti Vainio on ollut kiireinen valmistautuessaan TKK:n pääsykokeisiin. Kun ne ovat nyt takana, hän ehti aamutuimaan pohdiskelemaan myös tulevia ja toimittajana paikalla oli Jarmo Jokila.

Mitkä ovat tavoitteesi suunnistajana?
Päällimmäinen tavoitteeni suunnistajana on niittää menestystä niin kotimaan ryteiköissä, kuin ulkomaan laukka-aroilla, onhan kyse kilpaurheilusta. Jatkuva kehitys ja tulosten parantaminen tulevat menestyksen mukana. Mynämäen Suunnistajat-52:n kasvattina haluan katkaista seuran kymmenvuotisen mitalittoman kauden Nuorten MM kisoissa ja tunkeutua lähiaikoina miesten sarjaan sen terävimpään kärkeen Juoksuvauhtini on saatava sille tasolle, että juoksemalla saan pieniä virheitä anteeksi.

Kevään tärkein tavoitteesi on ollut PM-kisat. Nyt paikka joukkueessa on selvä. Mitä tavoitteita asetat itsellesi itse kisatapahtumaan?
Maastot ovat tuttuja ja minulle sopivia, joten pelkkä kisoihin selviytyminen ei riitä. Etukäteen ajateltuna keskimatka tuntuu parhaalta matkalta ja hyvällä suorituksella luulen, että top 10 on hyvinkin mahdollinen. Myös muilla matkoilla en tyydy ynnä muuta sijoihin, vaan taistelen tosissani joka sekunnista. Sprintti on yleensä kulkenut, joten sitä pidän jonkinlaisena jokerimatkana.


(kuva J. Jokila)

Varsinaissuomalaiset maastot ovat sinulle tutuinta maastotyyppiä. Mitkä ovat vahvuutesi juuri Angelniemen-Halikon maastoissa?
Koska olen naperosta asti avokallioita naarmutellut, niin suunnistustekniikkani on kehittynyt niihin maastoihin sopivaksi. Ei tarvitse karttaa paljon ihmetellä, kun tietää mitä tuleman pitää.

Olet monen lajin taitaja, kun edustustehtäviä on ollut hiihtosuunnistuksessa ja olisi ollut myös pyöräsuunnistuksessa. Oletko jo suunnitellut lajin valintaa ja miten olet pohdiskellut em. lajien pysymistä ohjelmassasi?
Pyöräsuunnistus on lähinnä hyvää ajanvietettä, jos sattuu olemaan tylsää ja sitä en ota niin tosissani. Se pysyy varmaan lajivalikoimassa samalla painolla kuin tähän asti: kahdet kisat vuodessa. Nyt kävin katsastuksissa Jämillä ja tuli valinta Tanskan EM-kisoihin. Sinne lähden vain, jos en selviydy nuorten MM-kisoihin Italiaan.
Hiihtosuunnistukseen panostan ainakin seuraavan talven ja lähden MM-Romaniasta metsästämään arvometallia. Miesten sarjaan siirtyessä täytyy lajivalintoja miettiä tarkemmin. Jos näyttää siltä, että molemmissa lajeissa menestyminen on mahdollista, niin samalla kaavalla jatketaan. Mutta jos joku laji muotoutuu ykköslajiksi, niin suunnistus.

Jukka Liikari - 28.5.2009, 17:58


Ilvesnaaraat Karoliina ja Anne-Mari ketterinä!

Prismarasteilla Lynxin nuoret rouvat Karoliina Sundberg ja Anne-Mari Leskinen olivat yhtä hymyä saadessaan tiedon tulleensa valituksi NOC 2009 ja WCup 1-2 kisoihin Saloon. Toimittajamme Ari Paganus oli tietysti kärppänä paikalla.

Karoliina

Olet selvästi löytänyt joko yhden vaiheen lisää tai sitten teet vähemmän virheitä. Talvella taisi olla monta ulkomaanleiriä jne. Mitä muuta uutta tälle kaudelle on harjoittelussa tehty?
Sekä että. Yksi vaihde on ehkä tullut lisää, vaikka SM-maastoissa vaihteita oli valmistautumisesta johtuen jopa viime vuotta vähemmän. Myös suorituksenhallinta toimii aiempaa paremmin. Tammikuun alusta siirryin ?ammattilaiseksi?, joten harjoitteluun ja palautumiseen on aiempaa paremmin aikaa, nyt kun teen (lääkärin) töitä vain satunnaisesti. Viime syksynä en harjoitellut käytännössä ollenkaan, kun keräsin varoja kassaan kevättä varten ja näyttää siltä että tämä on/off tyylinen ratkaisu on ollut toimiva.
Harjoituksellisesti mitään suurta uutta ei tälle kaudelle ole tehty, kun viime vuoden kevään jälkeen oli tiedossa että taito ja fysiikka kyllä riittävät, kunhan ne vain ovat läsnä samaan aikaan ;) ?Omakustanneammattilaisuus? on kuitenkin tehnyt mahdolliseksi aiempaa paremman leirityksen, mikä on lisännyt harjoitusmääriä ja ennen kaikkea suunnistuskertoja.

Ainakin maastotyyppi on sinulla hallussa olethan Halikkolaislähtöinen (mm. Nuorten Jukolan voittaja Ankkurin väreissä 1996), ei kai tule kotikenttä painetta?
Suunnistusopit on näillä seuduilla aikoinaan ammennettu, mutta paineita siitä en aio ottaa, päinvastoin. Itseluottamus on hyvä, kun tietää, että oma tekniikka toimii näissä maastoissa hyvin. Halikon seudun maastot ovat oikeastaan kaikille suomalaisille melko tuttuja, koska kisoja on näillä seuduilla sen verran usein.

Taidat juosta Salon kisoissa kaikki matkat, miltä odotat eniten ja miksi?
Pitkä matka on tavoitteissani ollut päämatkani ja siltä odotan eniten. Tänä keväänä tosin keskimatkan kisoissa on tullut parasta menestystä, joten myös keskimatkaa odotan innolla.


Karoliina ja Anne-Mari

Anne-Mari

Viime vuonna kuittasit hienosti SM Pronssia pitkältä matkalta. Nyt tärppäsi ensimmäinen edustustehtävä aikuisten sarjassa, taitaa olla hieno fiilis?
Joo, totta kai on hyvä fiilis. PM-kisat ja tietysti siellä juokseminen hyvin ovat olleet selkeä tavoite tälle kaudelle, joten nyt ainakin ollaan puoli matkassa kohti tavoitetta “ tosin vaativin osuus taitaa olla vielä edessä.

Mitkä ovat omia vahvuuksia, tuskinpa heikkouksia löytyykään?
No, tuohon on aika vaikea vastata. Mikään osa-alue ei oikein nouse selkeästi esiin vahvuudeksi ja taas heikkouksia kutsun ehkä mieluummin kehityshaasteiksi. Ja niitä taas löytyy vähän joka saralta. Uskon ja toivonkin, että monia ominaisuuksia voi vielä kehittää rutkasti.

Taidat juosta Salon kisoissa kaikki matkat, miltä odotat eniten ja miksi?
Pitkämatka on ollut minulle mieluisin matka yleensä, mutta tänä keväänä myös keskimatka on alkanut myös maistumaan paremmin. Ja ehkä sitä pikku hiljaa myös sprintti voi jotenkin luonnistua. Lähinnä odotan itseltäni hyviä suorituksia - oli matka mikä hyvänsä.

Jokos on kynnet lakattu valmiiksi keltamustalla ja on Lynxin aika nousta Mikkelissä 2009 Venlojen viestin kärkeen, vaikka Paula Isomarkku on valitettavasti edelleen jalkavaivojen vuoksi sivussa?
Karo: Joukkue on kunnossa ja kärkisijoista lähdetään taistelemaan ilman muuta. Keltamustat kynnet on hyvä idea! GRRR!

Anne-Mari: Venlat ovat tietysti yksi kauden päätavoitteista. Koko joukkue on taas vuoden vanhempi ja kaikki kehittyneet omalla tasollaan “ niin kuin myös viestisuunnistajina. Tavoitteena onkin, että jokainen juoksee oman osuutensa mahdollisimman hyvin. Kun neljä naista juoksee omalle tasolleen, niin joukkueemme tulee olemaan korkealla “ ihmeitä siihen ei tarvita. Myös tämän vuoden maastotyyppi sopii meille erityisen hyvin ja pariin otteeseen onkin leireilty Mikkelin suunnalla.

Jukka Liikari - 27.5.2009, 0:30


Norjan joukkue

Norjalaiset tulevat taistelemaan kärkisijoista Salossa.

Norja valitsi joukkueensa Pohjoismaista viimeisenä ja se julkistettiin tänään. Maajoukkueen päävalmentaja, 6-kertainen maailmanmestari Petter Thoresen valitsi joukkueeseen 11 miestä ja 9 naista. Katso valinnat Norjan suunnistusliiton sivuilta.

Joukkueen suurin tähti on eittämättä hallisteva Maailman Cupin voittaja ja sprintin maailmanmestari Anne Margrethe Hausken. Viime vuoden MM-pitkän matkan hopeamitalisti Marianne Andersen osoitti myös vahvaa kuntoa katsastuskilpailuissa, ja nämä kaksi naista muodostavatkin erittäin vahvan parivaljakon, joka tulee varmasti olemaan vaikeasti voitettavissa. Yksi mielenkiintoinen nimi naisten joukkueessa on myös Betty Ann Bjerkreim Nilsen, joka tekee paluun suunnistuksen pariin muutaman vuoden maastohiihtoon panostuksen jälkeen.


Anne Margrethe Hausken on yksi PM/WC-kisojen suurimpia ennakkosuosikkeja (photo:www.worldofo.com)

Miesten joukkeesta löytyvät mm. toinen viimevuotinen MM-pitkän matkan hopeamitalisti Anders Nordberg sekä vuoden 2006 keskimatkan maailmanmestari Holger Hott. Muu miesten joukkue koostuu lahjakkaista ja huipulle nousua tekevistä juoksijoista, jotka onnistuessaan saattavat yltää hyvinkin korkealle. He varmasti näkevät Salon PM/MC-kilpailut mainiona paikkana kansainväliselle läpimurrolleen.

Norjan juniorijoukkueessa ei ole samanlaisia menestystä niittäneitä nimiä kuin esimerkiksi Ruotsin joukkueessa, mutta Salon seudun teknistä suunnistusta vaativat maastot soveltuvat varmasti hyvin vaikeisiin maastoihin tottuneille norjalaisille. Huomattavin nimi juniorien joukossa on viime vuoden keskimatkan nuorten MM-hopeamitalisti Ulf Forseth Indgaard. Torgeir Nörbech puolestaan on jo saavuttanut yhden jokaisen suunnistajan unelmista tultuaan kärjessä vaihtoon vuoden 2007 Tiomilan avausosuudelta.


Anders Nordberg (photo: www.worldofo.com)

Vesa Mäkinen - 26.5.2009, 22:47


Suomen joukkue

Suomen joukkue maailmancupiin ja PM-kisoihin Salossa 6.-10.6.

Naiset (13): Liisa Anttila KooVee, Anni-Maija Fincke TP, Yvonne Gunell PIF, Bodil Holmström Tus, Marttiina Joensuu SK Pohjant, Minna Kauppi AR, Saila Kinni TP, Riina Kuuselo TP, Anne-Mari Leskinen Lynx, Katri Lindeqvist PR, Maria Rantala AngA, Merja Rantanen KooVee, Karoliina Sundberg Lynx.
Varalla Pinja Satri KooVee ja Heini Wennman SK Pohjant.

Miehet (12): Hannu Airila KR, Topi Anjala IkNV, Antti Anttonen VaajTe, Tero Föhr VeVe, Mats Haldin IFK Göteborg, Jarkko Huovila TP, Pasi Ikonen VaajTe, Jonne Lehto VeVe, Petteri Muukkonen VeVe, Vesa Taanila IkNV, Tuomas Tervo RR, Jörgen Wickholm SV.
Varalla Antti Parjanne Lynx ja Simo-Pekka Fincke VeVe.

Nuorten PM-joukkue:
Tytöt (10): Sari Anttonen KeuKi, Lotta Karhola TP, Mira Kaskinen UlvUra, Marjo Liikanen VeVe, Frida Lönnberg PIF, Venla Niemi TP, Heini Papinsaari KangSK, Eva-Lina Skogvik Kronan, Marika Teini RaLu, Tuulia Viberg TuS.
Varalla Tytti Kirvesmies LS-37 ja Elina Virekunnas TP.

Pojat (10): Einari Heinaro HS, Tuomo Istolahti YKV, Samu Lehtola KangSK, Kalle Liukkonen Delta, Victor Mansner SV, Oskari Mikkola EsSu, Vili Niemi RR, Olli-Markus Taivainen PelPo, Antti Vainio MS Parma, Juho Westerlund KooVee.
Varalla Fredric Portin Brahe, Severi Kymäläinen TP.


Minna Kauppi oli SM-erikoispitkillä aivan ylivoimainen. Entä Salossa?. (Kuva: JL)


Mats Haldin -näköispatsaalla on ryhdikäs askel kuin Paavo Nurmella. (Kuva: JL)

Jukka Liikari - 25.5.2009, 9:23


Torilla tavataan...

Keskiviikkona 10.6. juostavan NOC 2009- ja maailmancup-sprintin kilpailukeskuskatselmuksessa SSL:n valvoja Tauno Haapasaari varmisteli kompassilla oikeat suunnat ja TV-tuotannosta vastaava Olli Härkki arveli auringon häikäisykulmaa.


(Kuva: AP)

Muuten tori oli kovin hiljainen ja odotteli kisakansaa.


(Kuva: JL)

Jukka Liikari - 24.5.2009, 23:47


Venäjän joukkueen uutisia

Toimittajamme Ari Paganus pyysi Juri Emaldinovilta hieman taustatietoja Venäjän joukkueesta, jonka konsulttina hän toimii kisojen yhteydessä.

Venäjältä saatiin joukkue kasaan, miten se onnistui ja keitä on mukana?
Valitettavasti Venäjän suunnistusliitolla ei ollut varoja Salon kisoihin, joten osallistuvat joutuvat itse järjestämään rahoituksen - joko omasta pussista tai seurojensa kautta. Maajoukkuevalmentaja pyysi minua hoitamaan käytännön järjestelyt ja tarkistettuani kilpailun johdolta,ettei ristiriitoja ole, ryhdyin hommin. Eihän se tietenkään urheilijoille kivaa ole, kun näin hommat joudutaan värkkäämään. Onneksi miesten osalta lähes kaikki parhaat saatiin mukaan. Naisten osalta ei siinä onnistuttu, kun mm. Tatyana Riabkina (World Ranking 10.), Irina Petrova (35.) ja Natalya Korzhova (36.) olisi mieluusti nähty myös mukana.


Ainakin miesten puolelta voitaneen odottaa vahvoja suorituksia: Khramov, Novikov, Tsvetkov. Ei tarvitse paljon davaita huudella, kylmää kyytiä taitaa olla muutenkin?
Kyllä mainitut miehet ovat kunnossa ja jokainen heistä taistelee podiumsijasta ainakin jollakin matkalla. Lisäksi kannattaa huomioida Alexey Bortnik, joka hakee kansainvälistä läpimurtoa. Viime syksynä hän pokkasi kaikki kolme jaossa ollutta henkilökohtaista Venäjän mestaruutta.

No entä daamien puolella, kuka sieltä nousee esiin?
Sekä Julia että Galina ottivat MM-hopeaa 2008 viestissä, joten uskon että heidän vauhtinsa riittää kärkisijoille. Julia on jo pidempään harjoitellut Suomen maastoissa, Galina vaihtoi vasta täksi vuodeksi Ankkuriin, joten avokalliokoukerot a´la Matti Mäkinen eivät ole vielä ehkä riittävän rutinoituneella tasolla. Svetlana ja Ekaterina ovat hakemassa lähinnä kokemusta huipputason kilpailuista.

Olet itse edustanut Angelniemen Ankkuria jo toistakymmentä vuotta ja asut suuren perheesi kanssa Salossa. Miten olette kotiutuneet Suomeen?
Muutimme Saloon kahdeksan vuotta sitten. Perhe on myös kasvanut. Nyt vaimoni kanssa voimme iloita neljästä lapsesta, joista kaksi vanhempaa ovat jo Ankkurin junioritoiminnassa mukana. Itse toimin ns. pelaajavalmentajana. Tuomas Karin ja Vesa Mäkisen loukkaantumisten vuoksi oli Tiomilassa yksi osuus taas hoidettava. Viime syksynä valmistunut uusi omakotitalomme on vienyt tietysti aika lailla aikaa.
Olemme sopeutuneet mukavasti ja Saloon aiomme myös jäädä.

Jukka Liikari - 24.5.2009, 23:37


Tanskan juniorivalinnat

Tanskalla erittäin lahjakas juniorijoukkue PM-kisoissa

Kuten aiemmin palstalla julkaistuista haastatteluista muistetaan, olivat Ruotsin liiton urheilujohtaja Pekka Nikulainen ja Suomen maajoukkueen päävalmentaja Janne Salmi hivenen erimielisiä siitä kumman maan juniorit tulevat olemaan parhaita PM-kisoissa. Saattaa kuitenkin käydä niin, että molemmat joutuvat pettymään, sillä Tanska tullee asettamaan kovan haasteen parhaan maan tittelistä juniorisarjoissa. Joukkueessa on mukana monia jo aiemmin menestystä niittäneitä juoksijoita, ja vuoden lisäkokemuksella ja -harjoittelulla he lienevät entistä parempia saapuessaan Salon PM-kisoihin.

Joukkueen tähti on eittämättä Sören Bobach, joka voitti nuorten maailmanmestaruuden keskimatkalla jo 2006 vain 17-vuotiaana. Hän myös dominoi edellisiä PM-kisoja kotimaassaan kaksi vuotta sitten. Nyt viimeisenä juniorivuotenaan hän lienee se, joka muiden pitää kukistaa noustakseen korkeimmalle palkintokorokkeelle. Toinen huomionarvoinen nimi poikien puolella on Rasmus Thrane Hansen, joka säväytti keväällä Portugalin WRE-pitkällä matkalla sijoittuen viidenneksi kovassa seurassa.

Tanskan tyttöjuniorit ovat vähintään yhtä kovalla tasolla kuin pojatkin. Joukkuuessa nähdään mm. hallitseva sprintin nuorten maailmanmestari Emma Klingenberg. Myös Signe Klinting ja Zenia Hejlskov Mogensen ylsivät viime vuoden Göteborgin MM-kisoissa 10 parhaan joukkoon, ja lisäksi Ida Bobachilla on potentiaalia aina mitaleille asti.

Maastot Salon seudulla poikkeavat kuitenkin merkittävästi tanskalaisista, joten tulee olemaan mielenkiintoista seurata miten nuoret ja vauhdikkaat tanskalaisnuoret hallitsevat avokalliomaastojen haasteet. Katso Tanskan nuorten valinnat täältä.


Emma Klingenberg on hallitseva nuorten sprintin maailmanmestari (kuva: www.worldofo.com)

Vesa Mäkinen - 21.5.2009, 14:18


Janne Salmen mietteitä

PM-kilpailujen ja maailmancupin alkuun on nyt kolmisen viikkoa. Koska Suomen joukkue nimetään? Joko jo voit julkistaa varmoja nimiä?
Joukkue nimetään maanantaina 25.5. Vasta silloin tiedetään nimet, mutta tietenkin viime vuonna menestyneet urheilijat (A- ja B-maajoukkue) ovat vahvoilla.

Mikä on mielestäsi maailmancupin merkitys huippusuunnistuksessa?
Liian vähäinen, johtuen pääosin IOF:n heikkoudesta. Kansainvälisesti näkyvissä lajeissa, erityisesti talviurheilussa, maailmancup on lajin näyteikkuna, jonka kautta laji ja sen huiput tulevat tunnetuiksi ympäri maailman. Suunnistuksen maailmancup ei ole 25 vuodessa noussut lajin sisäisestä puuhailusta yleisön tietoisuuteen.

NOC kilpaillaan nyt Suomessa ja sinulle erittäin tutussa maastotyypissä. Miten erottelisit kotikisan edut ja haitat Suomen joukkueen kannalta?
Edut ovat luonnollisesti tuttu maastotyyppi, kartoitustyyli ja ratasuunnittelu sekä se, että ei tarvitse matkustaa kisoihin ja saadaan aamupalalla suomalaista puuroa. Haittoja en juuri näe, ellei joku sitten hermoile kun tuttuja on katsomassa kisoja, mutta kyllähän sen pitäisi vain tuoda yritystä ja hyvää fiilistä.


(kuva: JL)

Mainitse kolme tärkeintä avainta menestykseen, kun kansainvälinen arvokilpailu käydään varsinaissuomalaisessa avokalliomäkimaastossa?
Aivan samat kuin missä tahansa maassa ja maastossa: kova kunto, loistava suunnistustaito ja erinomainen itseluottamus.

Paljonko Suomen maajoukkuetasoiset suunnistajat harjoittelevat erikseen sprinttiä varten?
Mielestäni liian vähän. Sprinttiharjoitukset tai sprintin luonteiset harjoitukset ovat loistavaa hapenottokyvyn harjoitusta, taidollista ylivauhtiharjoittelua ja urbaanissa ympäristössä myös juoksua terävöittävää.

Pekka Nikulainen ilmoitti, että Ruotsilla on maailman parhaat nuoret. Miten kommentoisit tuota? Mikä on Suomen nuorten joukkueen tilanne?
Tätä on parasta ehkä kysyä Janilta ja Lauralta, mutta ?ulkopuolisen tarkkailijan? silmin tilanne näyttää olevan koko ajan parempaan suuntaan, sikäli, että suomalaisnuorten juoksuvauhti on lähenemässä kansainvälistä vauhtia. Uskon, että kotikisoissa Suomen junnut näyttävät länsinaapureille närhen pallit.

Jukka Liikari - 19.5.2009, 0:01


Sveitsi ja Tanska valitsivat joukkueensa

Sveitsin joukkue täynnä tähtiä.

Viikonloppuna juostujen sprintin ja pitkän matkan katsastusten jälkeen maajoukkueen valmentaja Matthias Niggli on valinnut erittäin vahvan joukkueen Salon PM/MC-kilpailuihin. Joukkueessa juoksevat mm. hallitseva pitkän matkan maailmanmestari Daniel Hubmann ja saman matkan vuoden 2007 maailman- ja hallitseva PM-mestari Matthias Merz. Naisten puolelta löytyvät mm. Kaarinassa asuva ikinuori Vroni König-Salmi, sekä kaikkein mielenkiintoisimpana nimenä vauvalomalta paluunsa arvokisoihin tekevä 14-kertainen maailmanmestari Simone Niggli, joka päätellen molempien katsastusmatkojen voitosta näyttää toipuneen keväällä vaivanneesta rasitusmurtumastaan hyvään kuntoon. Katso koko joukkue täältä.


Matthias Merz voitti PM-kultaa 2007 sprintissä ja pitkällä matkalla. (kuva: www.matthiasmerz.ch)

Tanskan joukkueessa potentiaalia.

Tanskan maajoukkuevalmentaja Ã…ke Jönssonin valitsemassa joukkueessa laatu korvaa määrän naisten puolella, sillä mukana on vain kaksi juoksijaa, Signe Soes ja Maja Alm, joka vei nuorten keskimatkan mestaruuden kaksi vuotta sitten kotimaassaan. Soes puolestaan on esiintynyt keväällä vakuuttavasti voittaen mm. ylivoimaisesti Spring Cupin. Miesten puolella tanskalaiset asettavat viivalle täyden kymmenen hengen joukkueen, joka on sekoitus kokemusta ja nuoria haastajia. Nuorten valinnat tehdään Tanskassakin lähempänä kisoja. Katso joukkue Tanskan suunnistusliiton sivuilta.


Signe Soes on ollut yksi kevään komeetoista. (kuva: www.worldofo.com)

Vesa Mäkinen - 18.5.2009, 21:31


Ensimmäiset joukkueet valittu

Ruotsi ehti ensimmäisenä pohjoismaana valitsemaan joukkeensa PM-kilpailuun ja maailman cupiin.

Maajoukkuevalmentaja Marita Skogum valitsi seuraavat urheilijat:
Naiset: Annika Billstam (IFK Lidingö), Lina Bäckström (Domnarvets GoIF), Lena Eliasson (Domnarvets GoIF), Annica Gustafsson (IF Thor), Linnea Gustafsson (OK Hällen), Helena Jansson (IF Hagen), Emma Johansson (Domnarvets GoIF), Sofie Johansson (OK Linné), Kajsa Nilsson (Halden SK) and Lina Persson (Södertälje-Nykvarn).

Miehet: David Andersson (Malungs OK), Martin Johansson (IFK Mora), Mattias Karlsson (Halden SK), Henrik LöfÃ¥s (OK Linné), Marcus MillegÃ¥rd (Sävedalens AIK), Mattias Millinger (OK Linné), Jan Troeng (OK Linné), Mats Troeng (OK Linné), Emil Wingstedt (Halden SK), Peter Öberg (OK Hällen) and Erik Öhlund (Ulricehamns OK).

Varalla: William Lind (Malungs OK) and Jonas Pilblad (IFK Göteborg).

Annica Gustafsson ja Marcus MillegÃ¥rd ovat ensimmäistä kertaa aikuisten joukkeessa. Ruotsi valitsee nuorten joukkueensa myöhemmin.


Ruotsin joukkueen valmentaja Marita Skogum

Myös Ranskan ja Iso-Britannian joukkueet valittu

Ranskan joukkue:
http://tero1.free.fr/news/php/data/upimages/09_wcup_selection.pdf

Iso-Britannian joukkue:
http://www.britishorienteering.org.uk/news/view_news.php?id=MTY0OQ==&rtn=aHR0cDovL3d3dy5icml0aXNob3JpZW50ZWVyaW5nLm9yZy51ay8=

Jukka Liikari - 15.5.2009, 10:43


Karttojen painaminen alkoi

Pitkän-, keskimatkan ja viestin kartat ja radat painettiin torstaina 14.5 Turun Offsetpainossa.

Ensimmäinen painoerä onnistui suunnitelmien mukaisesti. Angelniemen Ankkurilla on pitkä kokemus yhteistyöstä Turun Offsetpainon kanssa. Vuodesta 1983 alkaen Ankkurin kartat on painettu Turussa. NOC-tapahtuman kartat on Salo-Jukolan jälkeen toiseksi suurin Ankkurin historian karttaprojekti.

Tässä painoerässä painettiin kuusi eri karttaa; pitkä-, keskimatka, viesti, 1. yleisökilpailu sekä mallisuunnistuskartat 1:10 000 ja 1:15 000. Toisessa painoerässä kesäkuun alussa, Ankkurirastien ilmoittautumisen päätyttyä, painetaan yleisökilpailujen radat sekä sprinttikartat ja -radat.


NOC-tapahtuman karttaa Turun Offsetpainossa esittelevät NOC-pitkänmatkan ratamestari Matti Mäkinen, kartta- ja rataryhmän johtaja sekä NOC-viestin ja 2. yleisökilpailun ratamestari Ilkka Saarimäki, Turun Offsetpainon hallituksen puheenjohtaja Jouko Tammi sekä painaja Raimo Rimmi.

Ilkka Saarimäki - 14.5.2009, 22:50


Ruotsin joukkue

Marita Skogum on valinnut naisten ja miesten joukkueet PM-kisoihin:

Naiset: Annika Billstam (IFK Lidingö), Lina Bäckström (Domnarvets GoIF), Lena Eliasson (Domnarvets GoIF), Annica Gustafsson (IF Thor), Linnea Gustafsson (OK Hällen), Helena Jansson (IF Hagen), Emma Johansson (Domnarvets GoIF), Sofie Johansson (OK Linné), Kajsa Nilsson (Halden SK) ja Lina Persson (Södertälje-Nykvarn).

Miehet: David Andersson (Malungs OK), Martin Johansson (IFK Mora), Mattias Karlsson (Halden SK), Henrik LöfÃ¥s (OK Linné), Marcus MillegÃ¥rd (Sävedalens AIK), Mattias Millinger (OK Linné), Jan Troeng (OK Linné), Mats Troeng (OK Linné), Emil Wingstedt (Halden SK), Peter Öberg (OK Hällen) ja Erik Öhlund (Ulricehamns OK).

Varat: William Lind (Malungs OK) ja Jonas Pilblad (IFK Göteborg).

Ensikertalaisia A-maajoukkueessa ovat Annica Gustafsson ja Marcus Millegård.

Matti Mäkinen - 14.5.2009, 10:58


Nikulainen odottaa mitaleja Ruotsille

Ruotsin Suunnistusliiton urheilujohtaja Pekka Nikulaisella oli aikaa vastata Ari Paganuksen kysymyksiin.

Olet toiminut nyt pari vuotta Ruotsin liitossa urheilujohtajana, miltä siellä puolen lahtea tuntuu heilua tuolla tittelillä?
Tämä on unelmatyö. Ruotsin suunnistuksella on upea historia ja seuratyö on edelleen erittäin vahvaa eli perusta on kunnossa. Nyt suunnistus elää tällä jonkinlaista murroskautta: Vanhan tarinan toistaminen ei kanna vaan pitää nostaa katsetta ja huomata muutokset ympärillä sekä löytää uusia mahdollisuuksia kehitykseen

Mitä kaikkea toimenkuvaasi kuuluu?
Vastaan kaikesta suunnistukseen liittyvästä operatiivisesta toiminnasta. Johdan ?urheiluosastoa?, kaksi muuta osastoa liitossa ovat hallinto ja markkinointi. Tällä hetkellä omalla osastollani on 11 henkilöä ja lisäksi on muutamia henkilöitä joustavilla sopimuksilla toteuttamassa tiettyjä projekteja.

Olet lanseerannut Offensiv orientering -kampanjan, jota Suomessakin taidetaan hieman kahdehtia. Joku voisi tulkita, että teet samaa kuin Curre Lindström -95 Suomen lätkälle?
Offensiv orientering on liittokokouksen hyväksymä startegia- ja toimintasuunnitelma. Toimintaa suunnitellaan kahden vuoden ?rastivälein?, joille tehdään vuosikokouksissa uudet reitinvalinnat. Tällä hetkellä reitinvalinnat ovat: Suunnistustapahtumat (Arrangemang), Seuratoiminnan tuki (Föreningstöd), Huippu-urheilu (Elitverksamhet) ja Markkinointi (Marknadsföring). Vastaan kolmesta ensimmäisestä reitinvalinnasta. Oleellisinta on tietenkin se, miten reitinvalinnat toteutetaan ja siinä on ?offensiivisen suunnistuksen? idea: sama ajattelu, joka sopii metsään taistellessa maailmanmestaruudesta, sopii myös toiminnan ohjaukseen liitto-, piiri- ja seuratasolla. Olemme luoneet ruotsalaiseen suunnistukseen toiminnallisen ja innostavan vision, jonka kaikki voivat jakaa riippumatta siitä, minkä reitinvalinnan tai roolin on yksilö tai seura on valinnut. Ja toimintapa pohjautuu tietenkin suunnistusajattelun perusteisiin eli suunnitelmallisuuteen, ennakointiin, havainnointiin, pelkistämiseen¦ Ja offensiivinen henki; se, että uskalletaan tehdä ja ottaa vastuuta suunnitelmista eikä ainoastaan keskustella. Homma on lähtenyt hienosti käyntiin, mutta olemme vasta matkalla ykkösrastille 2010. Uskon, että parin rastin jälkeen alkavat tulokset näkyä laajalla rintamalla. Potentiaalia on!

Miten Ruotsi on valmistautunut Salon kisoja varten?
Jotkut yksilöt ovat leireilleet Salon seudulla, mutta mitään yhteistä valmistautumista ei ole ollut. Maastot muistuttavat hyvin paljon Tukholman seutuja, joten yllätyksiä ei ole tiedossa. Päätähtäin on elokuun MM-kisoissa Unkarissa. Nämä kisat ovat tärkein välietappi matkalla MM-kisoihin.

Olet itse asunut kisamaaston kulmilla edustaessasi menestyksekkäästi Angelniemen Ankkuria. Tästä lienee hieman hyötyä?
Hyötyä ehkä Ankkurirastien H45 sarjaan, mutta en taida itse ehtiä rasteille. Totta kai olen kuvaillut maastoa ja karttoja; maailman hienoimmat maastot ja kartat “ varsinkin Ankkurikallion ympärillä!


Nikulainen laskee Ruotsin joukkueella olevan mahdollisuuksia moneen mitaliin


Ruotsi lähettää täydet joukkueet kisoihin, moni lienee urakoivan kaikki neljä matkaa mutta sprinttiin erikoistuneitakin löytynee?
Kyllä kaikki parhaat ovat kovia kaikilla matkoilla. Erityisiä erikoistujia ei ole, mutta odotan esimeriksi Linnea Gustavssonilta ja Eric Öhlundilta kovaa panosta juuri sprintissä.

Ketkä pärjäävät kisoissa, onko sinulla suosikkeja?
Nämähän ovat kaikkein kovatasoisimmat kisat koko vuonna maailmassa, joten suosikkeja riittää. Uskon, että koko Suomen joukkue on erittäin vahva. Meidän osalta odotukset ovat suurimmat Emil Wingstedtin ja Helena Janssonin kohdalla. Myös Peter Öberg on todella vahva tämän tyyppisessä maastossa. Lisäksi meidän nuoret ovat maailman parhaita, joten sieltä on odotettavissa mitaleja joka matkalta.

Jukka Liikari - 7.5.2009, 23:51


Ankkurirastien matkoja päivitetty

Yleisön pyynnöstä on osa Ankkurirastien miesten sunnuntain eli pitkänmatkan radoista pidennetty. Uudet alustavat matkat ovat luettavissa Ankkurirastien sivuilta. Suunnittelu jatkuu vielä ensi viikon. Lopulliset matkat julkaistaan 19.5. Ilmoittautuminen päättyy 30.5.
Tervetuloa kisoihin. Kilpailut juostaan Halikon parhaissa maastoissa.

Ilkka Saarimäki - 6.5.2009, 21:54


Ankkurirastien matkat julkaistu

Ankkurirastien alustavat matkat ja rastien lukumäärät on julkaistu Ankkurirastit -kisasivuilla.

Ilkka Saarimäki - 4.5.2009, 23:06


9 eri karttaa, yhteensä 331 rastia ja 161 erilaista rataa

Ratamestariryhmän urakka suunnittelun osalta alkaa olla loppusuoralla. Maanantaina 4.5 lähtee painoon mallisuunnistusten, pitkänmatkan, viestin, keskimatkan sekä yleisökilpailujen kartat. Sprinttisuunnistukseen liittyvät kolme eri karttaa painetaan vasta toukokuun lopulla.

Yleisökilpailujen radat painetaan niin ikään kilpailua edeltävällä viikolla sen jälkeen kun ilmoittautumisaika on umpeutunut. Kartat painetaan Turun Offsetpainossa. Karttojen kokonaispainomäärä on 14 000.

Ratamestareiden työ jatkuu rastipukkien rakentamisella. Ensimmäiset pukit ovatkin jo odottamassa kilpailijoita. Salo-Jukolassa rasteja oli 151 eli nyt rasteja on reilusti yli kaksinkertainen määrä.

Emit-kalustoa ja rastilippuja tarvitaan myös suuri määrä. Tavoitteena on, että kaikki rastit saadaan varustettua ennen ensimmäistä kilpailua, jotta kilpailujen välissä ei kalustoa tarvitsisi siirtää.


Kuva NOC-viestikilpailun rastilta

Ilkka Saarimäki - 3.5.2009, 12:11


Pidä huivistasi kii

Neljänsuora - yksi maamme suosituimmista tanssibändeistä - esiintyy miesten ja naisten sprinttifinaalien välisen tunnin eli klo 17-18 Salon torilla. Päivä on keskiviikko 10. kesäkuuta.

Viidestä kolmekymppisestä nuoresta miehestä koostuva Neljänsuora julkaisi ensimmäisen Sun kanssa -levynsä jo vuonna 1998 ja on sen jälkeen villinnyt tanssipaikkoja nuorekkaalla ja tuoreella musiikilla 150 keikan vuosivauhdilla. Helmikuussa julkaistu Neljänsuoran viides albumi Teetä ja paahtoleipää on saanut hyvän vastaanoton.

Maistiaisia mainion kisabändin musiikista löydät kotisivuilta:
http://www.neljansuora.fi/musiikki.php

Jukka Liikari - 2.5.2009, 21:34


Ainakin 22 maata mukana

Salon maailmancup- ja PM-kisaviikosta tulee erittäin kansainvälinen.

25 maata on ilmaissut kiinnostuksensa osallistua kilpailuihin. Huhtikuun loppuun mennessä järjestäjät saivat ennakkoilmoittautumiset 22 maasta. Kilpailijoita on nyt ilmoitettu 297. Pitkän matkan kilpailuun on näillä näkymin osallistumassa 237 kilpailijaa, keskimatkalle 295 ja sprinttiin 294. Viestijoukkueita on ennakkoilmoitettu 70.

Järjestäjät ovat tyytyväisiä ennakkoilmoittautuneiden määrään, mutta tietoa vielä muutaman maan osallistumisesta odotellaan.

Jukka Liikari - 2.5.2009, 19:25


Suomen joukkeen tiedotustilaisuudet

Suomen joukkueen esittely- ja tiedotustilaisuudet mediaväelle pidetään Paimiossa hotelli Valtatie 1:ssä perjantaina 5.6. klo 14-15 ja maanantaina 8.6. klo 11-12.

Tilaisuudet järjestää Suomen Suunnistusliitto.

Jukka Liikari - 30.4.2009, 15:05


Kisat televisiossa

Kilpailuja voi seurata myös televisiosta Ylen TV 2-kanavalta.

Tiistain 9.6. keskimatkan miesten kilpailu Halikon Toppjoella lähetetään jälkilähetyksenä klo 16.00-17.00 ja naisten kilpailu klo 18.00-18.48.

Keskiviikkona 10.6. Salon keskustassa käytävä sprinttikilpailu lähetetään suorana. Miesten kilpailu nähdään klo 16.00-17.00 ja naisten kilpailu klo 18.00-18.48.

Jukka Liikari - 30.4.2009, 11:12


Laserpohjakoulutusta Ankkurirasteilla

Ankkurirastien ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen Suunnistusliiton karttaryhmä järjestää tutustumistilaisuuden laserpohja-aineistoihin.

Laserpohja on kartta, joka perustuu lentokoneesta tehtävään maaston laserkeilaukseen. Laserpohjaa voidaan käyttää stereopohjan tapaan suunnistuskartan maastokartoituksessa. Koulutustilaisuudessa esitellään uutta aineistoa sekä sen käyttömahdollisuuksia yhdessä ortoilmakuvan tai yksinkertaisen GPS-mittauksen kanssa. Tämä tekniikka on jo käytössä muun muassa Sveitsissä ja Tanskassa.

Aiheesta oli juttu Suunnistajassa 1/2009, s. 18-19. Nyt on tarjolla tilaisuus tutustua laserpohjaan maastossa.

Aika: Lauantai 6.6.2009 klo 16.30-19.30 PM-kilpailujen ja kansallisten Ankkurirastien ensimmäisen kilpailupäivän päätteeksi

Paikat: Salon (Halikon) Toppjoella PM-kilpailun ja Ankkurirastien kilpailu-keskuksessa sekä Lehtiniemen maastossa. PM-kilpailun opastus on tieltä 110 Salosta 6 km Turkuun päin. Lehtiniemi on tuon viitoituksen varrella.

Ohjelma:
16.30-17.00 Kokoontuminen kisakahvion nurkalla. Laserpohjan lyhyt esittely.

17.00-17.30 Siirtyminen omilla autoilla Lehtiniemeen (noin 10 km).

17.30-19.30 Laserpohjan käyttö maastossa, laserkäyrät ja laserpohjakuviot, laserkäyrät ja ortoilmakuva

Kouluttajina Jussi Silvennoinen SSL:n karttaryhmästä sekä Mervi Kärkkäinen Arbonaut Oy:stä.

Tilaisuus on maksuton. Kartta-aineiston tulostamisen takia ennakkoilmoittautuminen on suotavaa. Ilmoittautumiset sähköpostitse Jussi Silvennoiselle 1.6.2009 mennessä osoitteeseen jussi.silvennoinen (at) pp1.inet.fi

Tervetuloa!

SSL:n karttaryhmä

Jukka Liikari - 30.4.2009, 11:05


Bulletin III julkaistu

Bulletin III löytyy linkistä "Lomakkeet ja tiedostot".

Admin - 17.4.2009, 21:54


Ratamestarit pääsivät maastotöihin

Etelä-Suomen poikkeuksellisen luminen talvi siirsi muutamalla viikolla ratamestareiden maastotöiden aloittamista. Viime päivien lämpimät säät ovat nyt kuitenkin sulattaneet lähes kaiken lumen kilpailumaastosta.

Pääsisäisen aikana on suurin osa rastipisteistä jo merkattu maastoon ja kilpailun valvoja Tauno Haapasaari on päässyt aloittamaan pisteiden tarkistamisen.


Kuva kilpailukeskuksesta 9.4.2009.


Kuva kilpailumaastosta 10.4.2009

Ilkka Saarimäki - 13.4.2009, 21:38


Mediailmoittautuminen on käynnissä

Median ilmoittautumislomakkeet on ladattavissa Bulletinit ja tiedostot -sivulta sekä pdf- että xls-muodossa. Täytä lomake ja lähetä se osoitteeseen media@noc2009.fi 1.5.2009 mennessä.

Muista varata myös majoitus ensitilassa, mikäli sitä tarvitset. Majoitusasioissa voit ottaa yhteyttä osoitteeseen info@noc2009.fi.

Jari Kuusisto - 6.4.2009, 21:31


Ensimmäinen mediailmoittautuminen

Ensimmäinen mediaedustaja ilmoittautui tänään maailmancup- ja PM-kisoihimme. Kyseessä on norjalainen Ingvar NordÃ¥s, joka edustaa lehteä nimeltä Halden Arbeiderblad.

Pikapuoliin sivuillemme ilmestyy akkreditoitumislomake, jonka täyttämällä ja lähettämällä varmistat sujuvan mediatyöskentelyn kesän huippusuunnistustapahtumassa.

Olettehan muistaneet tehdä majoitusvarauksenne, mikäli sellaista tarvitsette!

Jari Kuusisto - 5.4.2009, 20:53


TV-palaverissa hiottiin suunnitelmia

Maailmancupin ja PM-kisojen näkyvyys tulee olemaan erinomainen, näytetäänhän kisoista kahtena päivänä TV2:lla yli kolme tuntia lähetystä.

Maailmancupin ja NOC 2009 keskimatkan ja sprintin televisioinnin toteutusta Yle 2:n lähetyksiin suunniteltiin TV-palaverissa Suunnistusliiton tiloissa 2.4.2009. Koska kyseessä oli aprillin jälkeinen päivä, hurjimmatkin ideat piti ottaa todesta. Mm. useita Jukolan ja huippuliigan lähetyksiä toteuttanut tuotantoryhmä Olli Härkin ja Markku Mäkäräisen johdolla lupaa jälleen uusia elämyksiä, nyt arvokisan ja maailman huippujen ympärille luodun tiiviin konseptin avulla.

Paikalla antoisassa palaverissa olivat Olli Härkki, Markku Mäkäräinen, SSL:n toimitusjohtaja Mika Kulmala, Tuloslaskennan johtaja, Guru Risto Kivinen, Kilpailunjohtaja Hannu Pyy ja SSL:n valvoja Tauno Haapasaari. (Kuva alla)


Jari Kuusisto - 4.4.2009, 23:02


Majoitusvaihtoehtoja

Bulletinit ja tiedostot-sivulta on ladattavissa tiedosto majoitusvaihtoehdoista. Se on tällä hetkellä vain englanninkielisenä, mutta saamme tuoreelta Salon kaupungilta aikanaan suomenkielisen päivitetyn version.

Jari Kuusisto - 16.3.2009, 19:34


Ankkurirastien kilpailukutsu julkaistu

PM-kisojen yleisökilpailujen, Ankkurirastien kilpailukutsu on julkaistu ja löytyy valikon linkistä "Ankkurirastit".

Admin - 24.2.2009, 17:17


Medialle tietoisku kisaviikosta

11.2. iltapäivällä pieni joukko median edustajia ja kattava ryhmä järjestäjiä kokoontui Salossa Hilkansaliin käymään läpi kesäkuun alun suunnistuksen huipputapahtumia. Paikalla oli myös kisojen pääkuuluttaja Per Forsberg, joka oli saapunut tutustumaan kisakeskuksiin ja suunnitelmiin.

Tilaisuudessa silmäiltiin lyhyesti kolmen eri tapahtuman yleispiirteitä ja järjestelyjen tilannetta. Salon Seudun Sanomat julkaisi tilaisuudesta sähkeen nettisivuillaan ja laajan jutun urheilusivuillaan. Sähke on luettavissa osoitteessa http://www.sss.fi/sahkeet/34349.html .


Pääkuuluttaja Per Forsberg

Jari Kuusisto - 24.2.2009, 17:11


NOC2009-sivut on avattu

NOC2009-sivusto on avattu. Sivuja päivitetään koko kevään ajan kiihtyvällä tahdilla. Muistathan myös kisan Bulletinit, jotka löydät linkistä "Bulletinit ja tiedostot".

Admin - 16.1.2009, 12:53