Toukokuun kuulumisia pj:ltä ja johtokunnasta

Johtokunta piti kokouksen 17.5.2020. Mukana olivat alkuun myös FinnSpring 2021 ja SM-Sprintin 2020 kilpailujohtajat. Kokouksessa keskityttiin erityisesti seuran tämän vuoden talouden hallintaan ja muihin koronavaikutuksiin.

Saimme siirrettyä FinnSpringin vuodella ja toivottavasti saamme sen pidettyä samassa kilpailukeskuksessa hyödyntäen täysin tänä keväänä pitkälle edenneet ratamestarityöt. Keravan Urheilijat (ex- 2021 järjestäjä) siirsi omaa järjestelyvuoroaan vuodella eteenpäin, josta heille iso kiitos.

Syyskuun SM-sprintin osalta tehtiin päätös, että 1.8.2020 mennessä meillä pitää olla valmius päättää SM-kisan järjestämisestä. Tällä hetkellä tapahtumajärjestäjien viranomaisohjeistukset on annettu pääasiassa heinäkuun loppuun. Kesä- ja heinäkuun käytännön kokemukset kisajärjestelyistä, epidemiatilanteen muutoksista yms. antanevat eväitä tehdä oikea päätös kisan toteutuksesta. Halikko-viestin toteutus on edelleen tällä samalla "harmaalla alueella", onneksi siihen on vielä hieman enemmän aikaa.

Onneksi on kuitenkin jotain varmaa. Ankkurirastit järjestetään iltakisana ke 1.7.2020 Salakallion läheisyydessä. Tätä kirjoittaessa Irma on päivityksessä ja aamulla katsotun ilmoittautumissaldon perusteella kisa ”myytäneen loppuun” vielä huomisen eli toukokuun aikana (max. 460 osallistujaa). Näin ollen voitaneen todeta tällainenkin ihme, että suunnistuskilpailun voi myydä loppuun kuukausi ennen tapahtumapäivää, eipä ole tällainen tullut koskaan ennen vastaan. No, toivottavasti muutkin seurat tarttuvat toimeen ja laittavat kisoja pystyyn nopealla aikataululla. Tarvetta kilpailuille on harrastajien kisakuumeen lieventämiseen sekä taloudellisesti seuroilla ja liitoilla.

Toistaiseksi, erityisesti kun Ankkurirastitkin saatiin nyt toteutukseen, emme joudu sopeuttamaan toimintaamme totutusta vaan voimme aloittaa kisakauden kuten aikaisempinakin vuosina. Ts. toivottavasti ankkurilaisia näkyy runsaasti kisojen tuloslistoissa (kisapaikoillehan ei saanut jäädä katselemaan ;o) ja somekuvia erityisesti uusissa seura-asujen kuoseissa, näistä Anu laittaa lähipäivinä lisätietoja.

pj-tommi
ps. siirretty kevätvuosikokous pidetään 3.6.2020, katso tarkemmat toimintaohjeet kutsusta

Tommi Itkonen - 30.5.2020, 20:12

Uutisarkistoon