10mila Göteborgin upeissa maastoissa

Tämän vuoden 10mila kilpailtiin Göteborgissa, missä aivan kaupungin kupeessa oli tarjolla upeaa suunnistusmaastoa, joka tarjosi niin taidollisia kuin fyysisiäkin haasteita kilpailijoille. Hienot suunnistuskokemukset antoivat sopivasti mielenlämmikettä, mitä tulosluetteloita selaamalla oli niukemmin saatavilla.

Naisilla oli jalkeilla tänä vuonna ehkä viime vuosia parempi joukkue. Heini teki varsin varmaoloisen aloituksen, mutta toisella osuudella hyvässä kevätkunnossa ollut Sanna taas taittoi nilkkansa heti alkumatkasta ja joutui tämän vuoksi taipumaan vauhdissa selvästi. Kolmannella, pitkällä putkiosuudella Emily kohenteli mukavasti asemia sijalle 26, mutta loppuosuuksilla Kaisa ja Sanni joutuivat taipumaan sijoituksissa ja loppusijaksi tuli 37.

Miesten joukkueen loppusijaksi muodostui 40., joka oli heikoin sijoitus sitten vuoden 2004. Erityisen suurin odotuksiin ei viestiin tänä vuonna lähdettykään, sillä loukkaantuneina sivussa olivat Mikko, uutta paluuta tehnyt Aleksei Sidorov ja vielä keväällä jalkansa telonut Heikki Toivio. Lisäksi vielä lauantaina lounaspöydässä jouduttiin juoksujärjestys kirjoittamaan uusiksi, kun allekirjoittaneen FinnSpringissä hankittu jalkavamma ei ollutkaan toipunut siihen kuntoon, että pitkä yö kuulostaisi realistiselle osuusvalinnalle.

Kaiken lisäksi viestin alku lähti varsin kehnosti liikkeelle, kun Markku leipoi loppumatkan hajontarastille lähemmäs kymmenminuuttisen pummin. Pitkällä yöllä Miika sai tehdä paljon omaa työtä kärjen takana ja ero tämän jälkeen oli jo 35 minuttia. Loppuosuuksilla ero kärkeen kasvoi varsin odotetusti osuus osuudelta, mutta sija hieman parani ja Orhan Kutlu teki kelvollisen 10mila-debyytin ankkuroiden joukkueemme sijalle 40.

Tulokset:

37. Angelniemen Ankkuri 1     DAMKAVLEN                       4:59:13              

1. Heini Saarimäki 41:46 30 +3:31 41:46 30
2. Sanna Kauppila 56:37 101 +10:28 1:38:23 68 +38
3. Emily Kemp 1:18:55 11 +2:48 2:57:18 26 -42
4. Kaisa Lylynperä 45:57 77 +13:52 3:43:15 31 +5
5. Sanni Kivelä 1:15:58 43 +16:36 4:59:13 37 +6

160. Angelniemen Ankkuri 2 DAMKAVLEN 6:20:19
1. Jonna Juva 46:53 133 +8:38 46:53 133
2. Henna Yliluikki 1:02:49 165 +16:40 1:49:42 138 +5
3. Siiri Siikarla 1:51:43 202 +35:36 3:41:25 174 +36
4. Henna Ylimaa 1:14:07 281 +42:02 4:55:32 198 +24
5. Sara Niva (Pohjant.) 1:24:47 88 +25:25 6:20:19 160 -38

40 Angelniemen Ankkuri 1 10MILA-KAVLEN 12:39:41
1. Markku Elo 1:17:21 93 +13:42 1:17:21 93
2. Tomi Mattila 1:34:23 91 +16:07 2:51:44 87 -6
3. Pekka Hyvönen 47:22 36 +5:58 3:39:06 72 -15
4. Miika Kirmula 1:55:37 33 +11:53 5:34:43 52 -20
5. Vesa Mäkinen 53:09 37 +8:45 6:27:52 48 -4
6. Mikko Lindberg 1:02:43 128 +18:04 7:30:35 51 +3
7. Aleksei Bortnik 1:21:00 31 +11:41 8:51:35 44 -7
8. Tuomas Kari 1:09:16 53 +13:50 10:00:51 43 -1
9. Tuomo Mäkelä 46:28 13 +5:42 10:47:19 41 -2
10. Orhan Kutlu 1:52:22 47 +20:01 12:39:41 40 -1

Tuomo Mäkelä - 3.5.2017, 22:48

Uutisarkistoon