Perheliikuntahanke keräsi paljon positiivista palautetta

Seuramme järjesti kahtena edellisenä talvena perheliikuntahenkkeen, Suunnistusta monin silmin, jossa perheille järjestettiin yhteensä 10 suunnistuksellista liikuntatapahtumaa ja kaksi leiripäivää. Tapahtumia tehtiin eri teemoilla: lamppurasteista Afrikan tähteen ja sprinttirogainingista Amazing O-raceen. Tapahtumat keräsivät yhteensä 820 suoritusta.



- Saimme hankkeestamme paljon positiivista palautetta niin siihen osallistuneilta aikuisilta ja lapsilta kuin myös valtakunnallisesti Suunnistusliitolta ja Olympiakomitealta, kertoo hankkeen puuhanaisena toiminut Anu Reiman.

Vuoden 2016 Rastikaronkassa hanke palkittiin Suunnistussäätiön Timo ja Maarit Ritakallion stipendillä. Ja lokakuun alussa Anu oli esittelemässä hanketta yhdessä kolmen muun lajin kanssa Olympiakomitean Liikkujan polku -verkostotapaamisessa.

Hankkeen päätyttyä perhetoimintaa on tarkoitus kehittää edelleen ja marraskuun 11. päivä suunnitelmien etenemisestä tiedetään tarkemmin. Tahtotila on, että ympärivuotinen ja eri ikäisiä yhteiseen suunnistusperheeseen kokoava toiminta Salossa jatkuu.

Suunnistusta monin silmin -hankkeen sivut: http://www.angelniemenankkuri.com/index.php?page=ilu/nuoret/suunnistusta-monin-silmin
Olympiakomitean uutinen hankkeesta: https://www.olympiakomitea.fi/2017/10/26/angelniemen-ankkurissa-eri-ikaiset-etsivat-elamyksellisia-rasteja-ympari-vuoden/
Liikkujan polku -esityst: http://www.angelniemenankkuri.com/ilu/nuoret/Liikkujan-polku-esitys-20171005.pdf

Tuomo Mäkelä - 28.10.2017, 12:41

Uutisarkistoon