Edustus Jämillä leirillä

Perjantai-iltapäivällä lähdettiin Halikon ABC:ltä kohti Jämiä jossa tulisi olemaan mukavia hiihtoharjoituksia ja muuta kivaa ohjelmaa. Osa porukasta oli tullut sinne kyllä jo aikaisemmin päivällä. Perillä lähdettiin omin nokin pienelle iltahölkälle avaamaan paikkoja tulevia harjoituksia varten. Harkan jälkeen lähdettiin suihkun kautta iltapalalle, ja sitten omia aikoja nukkumaan.

Emma ja Lilia tutkivat hisukarttaaAamu kahdeksaksi kiiruhdettiin syömään maittavaa aamupalaa, jotta saatiin lauantai hyvin käyntiin. Päivän ekaksi harkaksi sai vapaaehtoisesti valita joko kahden tunnin hiihtolenkin Jämin laduilla tai puolentoista tunnin juoksulenkin harjumaastossa. Lenkin jälkeen mentiin suihkun kautta syömään maukasta kalaa ja pastaa. Ruoan jälkeen oli vapaa-aikaa ja palaveri tulevista leireistä yms. Sitten oli taas urheilun vuoro laskettelua, hiihtoa ja juoksua. Sitten taas suihkun kautta syömään, tällä kertaa hyviä Lindströmin pihvejä. Ruoan jälkeen aikuiset pitivät valmennuspaneelin ja juniorit saivat aikaa korttipeleihin ja TV:n katseluun. Matin järjestämän iltapalan jälkeen osa porukasta jäi yläkertaa katsomaan jääkiekko-ottelua ja toiset menivät huoneisiinsa nukkumaan tai pelaamaan korttia.

Sunnuntai-aamu startattiin taas maittavalla aamupalalla. Jonka jälkeen leirin viimeiseen harjoitukseen,jossa oli luvassa juoksua, hiihtoa ja jopa hisustelua. Sitten vielä suihku ja tavaroiden pakkaus ja ruoka jossa oli jälkiruoaksi lakkatäytekakkua. NAM! Pikaisesti pidettiin vielä loppupalaveri jossa kaikki eivät olleet ajoissa. Sitten oli edessä enää vain kotimatka.

Kiitokset kivasta leiristä Matille ja muille leiriläisille.

leiriraportteina toimivat Emma ja Anni

Tuomo Mäkelä - 10.2.2010, 0:25

Uutisarkistoon