Tuomas Kari 3. PWT:ssä San Marinossa

Kauden viides ja viimeinen Park World Tourin osakilpailu juostiin viikonloppuna Italian sisällä sijaitsevassa San Marinon kääpiövaltiossa. Tarjolla oli todella pienipiirteistä ja sokkeloista maastoa, joka 1:3000-kartallakin näyttää todella vaikealukuiselta. Sprinttisuunnistusta siis parhaimmillaan. Tuomas Kari on tänä vuonna reissannut niin Skotlannissa kuin Kiinassakin keräämässä kokemusta vastaavista kisoista, joista Suomessa voi vain uneksia. Se näkyi hyvänä suorituksena ja paikkana palkintopallilla kolmannen sijan myötä. Kisan voitti sprinttispesialisti Norjan Öystein Kvaal Österbö 34 sekuntia Mädiä nopeammalla ajalla. Muista suomalaisista maajoukkuemiehistä Vesa Taanila oli 7. ja Mårten Boström 9.

Kuva palkintojenjaosta
PWT:n tulokset (pdf)

Edustus leireili tulevissa Jukolan maisemissa

Samaan aikaan toisaalla Ankkurin edustusryhmä aloitti valmistautumisen ensi vuoden Salpa-Jukolaa varten leireilemällä Haminassa 14 hengen voimin. Harjoitusmaastot sijaitsivat tulevan Jukola-maaston välittömässä läheisyydessä rajoittuen kieltoalueeseen. Jatkuva sade toi oman lisänsä leiriharjoitusten nautittavuuteen ja pukuhuoneiden tuoksuisuuteen.

Varsinkin yöharjoitusten jälkeen metsästä palasi nöyriä miehiä, sillä maastojen ajoittainen peitteisyys, raskaus sekä taidollinen haastavuus saattoivat tulla pienenä yllätyksenä monille. Leiri tuli siis tarpeeseen muodostettaessa oikeanlaisia mielikuvia tulevasta Jukolasta pitkän talven pimeitä lenkkejä elävöittämään. Yhteenvetona voidaan todeta, että jos Kytäjällä oli vaikeaa, niin ensi vuonnakin on luvassa todella täysipainoinen Jukola, jonka taidollista vaativuutta ei pidä aliarvioida.

Vesa Mäkinen - 15.11.2010, 21:30

Uutisarkistoon