Miehet 19., naiset 22. Tiomilassa

Tämän vuoden Tiomila juostiin Rikstenissä, Tullingen vanhalla lentokentällä, noin 30 km Tukholmasta etelään. Ankkurilta matkassa oli nuorten joukkue, kaksi naisten joukkuetta sekä miesten joukkue.

Lauantaina päivällä käytiin neliosuuksinen nuorten HD16-viesti, jossa joukkueissa on oltava vähintään kaksi tyttöä, Ankkurin joukkueessa tyttöjä oli tosin kolme. Mukana oli kaikkiaan 300 joukkuetta. Nuorilta nähtiin melko tasainen suoritus. Kaikki tekivät oman tasonsa mukaisen suorituksen ilman suuria virheitä, kärki vain liikkuu jo tässä ikäluokassa todella kovaa. Tavoitteena ollut sadan sakki jäi n. neljän minuutin päähän.

Tiomilan tulospalvelu otti tänä vuonna jälleen roiman askeleen taaksepäin, joten vielä tässä vaiheessa esimerkiksi tarkat vaihtosijat ovat täysin hämärän peitossa.

Tulokset: (osuus, matka, nimi, vaihtosija, aika, osuussija)

1. 5,0 km	Anni Reiman		191.	45.31	

2. 3,4 km Selja Kaartinen ~180 28.55 136.
3. 5,0 km Lilia Emaldynova ~125 45.51 71.
4. 6,4 km Joni Juva 114. 55.08 126.

Seuraavana vuorossa oli 5-osuuksinen naisten Tvåmila, jossa joukkueita oli viivalla 346. Ankkurin ykkösjoukkueen kokoonpano koki vielä viime hetkillä muutoksen, kun koko viikon sairasteluista kärsinyt Heini jättäytyi kakkoseen, ja Sanna Nurmi nousi hänen tilalleen ykkösen toiselle osuudelle. Aloitusosuudella Sanni pummasi kakkosta, joutui hitaampiin letkoihin ja saapui vaihtoon sijalla 135 noin 7 minuuttia kärjestä. Lopulta kakkosen aloittanut Heini suoriutui suuremmitta virheittä omaa vauhtiaan vaihtoon noin minuutin nopeammin.

Toisella osuudella joukkueeseen noussut Sanna teki todella upean juoksun nostaen sijoitusta yli 80 pykälää, nyt noin 40 kieppeille. Metsässä oli kuuleman mukaan mukavaa, kun letka seuraa omalle hajontarastille, joka kaikille muille oli väärä. Kolmas osuus oli putkea ja siinä Matu M teki perusvarmaa työtä tullen vaihtoon suurin piirtein samoilla sijoilla kuin lähtiessäkin. Putkesta huolimatta osuudella olivat naiset sinkoilleet sinne tänne, mutta Matu välttyi suuremmilta harharetkiltä.

Toiseksi viimeisellä osuudella suurviestidebyyttinsä tehnyt Natalia juoksi erinomaisesti ja nosti sijoitusta n. 25:nneksi. Hyvänä suunnistajana tunnettu "Nata" kertoi keskittyneensä vain omaan tekemiseensä ja edenneensä suunnistuksen ehdoilla. Ankkuriosuudella tuttuun tapaan nähty Rantsu harmitteli heikohkoa virettään, mutta ulkopuolisen standardeilla kelpo suoritus nosti sijoitusta edelleen parilla pykälällä. Niinpä naisten joukkue päätyi sijalle 22, jossa on viimevuotiseen parannusta 9 pykälää.

Tuloket:
1. 7,1 km	Sanni Kivelä		135.	51.49	

2. 5,8 km Sanna Nurmi ~40 39.38 18.
3. 4,7 km Matleena Mannelin ~42 32.54 55.
4. 7,3 km Natalia Vinogradova ~25 47.21 9.
5. 9,5 km Maria Rantala 22. 65.26 39.

Naisten kakkosjoukkueen tavoite oli välttää yhteislähtö ja siinä onnistuttiinkin kirkkaasti. Myös tässä joukkueessa jouduttiin viime hetken muutoksiin Jossun sairastuttua.
1. 7,1 km	Heini Saarimäki		110.	50.23	

2. 5,8 km Milla Saarimäki ~121. 48.21 139.
3. 4,7 km Emma Laakkio ~125. 37.35 143.
4. 7,3 km Aino-Maria Mänki (LHR) ~164. 73.43 256.
5. 9,5 km Matleena Kukkonen 181. 93.22 241.

Viimeisenä vuorossa oli lauantaina paikallista aikaa klo 21.30 startannut 10-osuuksinen miesten Tiomila, jossa joukkueita oli mukana 351.

Aloitusosuudella Görfez osoitti, että salibandyn pelaamisella ja 1,5 kuukauden täsmäharjoittelulla sekä viileällä tilanteiden hallinnalla suurviestin kärkiletkassa vaihtaminen ei ole mikään ongelma. Letkan häntäpaikalla eroa kärkeen oli 2,5 minuuttia ja sija 36. Pitkällä ja pimeällä toisella osuudella vahvaa kevätkuntoa uhkunut Pleku teki puolessa matkassa parin minuutin koukeron, mutta muuten varma suoritus toi miehen vaihtoon kakkosletkassa sijalla 25 noin 6 minuuttia kärjestä.

Kolmannella osuudella pedattiin paikkoja pitkän yön letkoja varten. Normaalisti luotettavalla Macolla ei ollut paras yönsä ja lukuisten pienten virheiden siivittämänä parhaat pitkän yön veturit sisältäneet joukkueet pääsivät karkaamaan, vaikka mm. Järlan ja TuMen joukkueet olivat vielä osuuden puolivälin tienoilla samoissa letkoissa. Vaihdossa eroa kärkeen oli 7,5 minuuttia ja sija edelleen 25. Pitkällä yöllä, jolla oli mittaa komeat 16,5km, Mäksä asemoitui kolmosletkaan, joka eteni noin 6 minuutin päässä kärkiletkasta, joksi osuuden aikana yhdistyivät ykkös- ja kakkosletka. Jälkimmäisestä löytyivät lopun matkaa veturina toiminut Järlan Olle Boström ja lopulta kärjessä vaihtanut TuMen Kalvis Mihailovs. Harmillisesti koko viikon vatsavaivoista kärsinyt Mäksä joutui käymään viitisen kilmetriä ennen maalia puskan puolella, ja letkan takaa-ajo kostautui virheenä ja kontaktin menettämisenä, jolloin tuloksena oli yli 10 minuutin tappio osuuden loppupuolella. Vaihtosija 32 ja ero kärkeen 16 minuuttia.

Vielä pimeässä juostut vitos- ja kutososuus olivat etukäteen ajatellen Ankkurin kannalta vahvoja taipaleita, eivätkä Mikko ja Mädi pettäneet odotuksia. Vitososuudella nähtiin kärjessäkin suuria virheitä. Mikkokin pummasi ykköstä 1,5 minuuttia, mutta osasi viime vuonna oppirahat maksettuaan tällä kertaa rauhoittaa tilanteen ja loppuosuus sujui mallikkaasti sijoituksia napsien. Vaihtosija 26 ja ero kärkeen noin 22 minuuttia. Kutososuudella Mädi harmitteli maastoaskeleen kankeutta, mutta virhesaldo jäi vähäiseksi, mikä on aina se tärkein. Vaihtosija 21 ja ero kärkeen 25 minuuttia.

Seiskaosuus oli aamuvalkean lyhyehkö putki, jossa Ade taisteli urhoollisesti kovempikulkuisia pyssyjä vastaan. Letkassa mös pummattiin, mutta Ade ei näihin virheisiin sortunut. Loppumatkasta letkan vauhti osoittautui liian kovaksi ja pari minuuttia tuli siimaa. Vaihtosija 25 ja kärkeen matkaa vajaat 33 minuuttia. Kahdeksas osuus oli pitkähkö ja vaikeahko päiväosuus, jollaisella Allu on parhaimmillaan. Vain muutaman turhan kierron sisältänyt suoritus nosti muitakin kovia pyssyjä sisältäneellä osuudella sijan 21:ksi, ja ero kärkeen kasvoi vain minuutilla.

Toiseksi viimeinen osuus oli välimallin 9 kilometriä. Joukkueen ikänestori Sasha äityi nuoruusvuosiena kulkuun ja kirjautti peräti kuudenneksi nopeimman osuusajan. Syystäkin tämä sympaattinen ex-nyrkkeilijä oli tyytyväinen juoksunsa jälkeen. Vaihtosija 19. Ankkuriosuudella oli mittaa miehekkäät 16,5km. Jo 25Mannassa vahvaa kiriään esitellyt Aleksi ei pettänyt viitoituksen varressa jännittäneitä seuratovereitaan tälläkään kertaa, vaan rajulla hurmioituneella kirillä niisti neljän hengen letkan kärkipaikan komeasti itselleen.

Lopputuloksena 19. sija, ja Hevoskuurin ennakkojutussa julki lausutun top20-tavoitteen täyttyminen. Kaiken kaikkiaan joukkueen suoritus oli varsin tasainen ilman varsinaisia kanuunajuoksuja, ja toisaalta kukaan ei tehnyt mitään katastrofaalista. Hieman paremmalla suorittamisella olisi kymmenen joukkoon ollut kaikki mahdollisuudet. Pitkän yön vaikeudet jäivät hieman kaivelemaan, mutta niille ei oikein mitään tällä kertaa voinut. Voiton vei viime vuoden tapaan Kalevan Rastin tähtisikermä.

Tulokset:
1. 12,0 km	Janne Nurminen		36.	73.58	

2. 13,0 km Pekka Hyvönen 25. 85,41 31.
3. 11,7 km Vesa Mäkinen 25. 75,16 27.
4. 16,5 km Tuomo Mäkelä 32. 109,00 39.
5. 8,4 km Mikko Siren 26. 55,54 29.
6. 8,4 km Tuomas Kari 21. 51,48 17.
7. 7,2 km Arto Ranki 25. 44,30 35.
8. 12,3 km Aleksei Bortnik 21. 67,36 16.
9. 8,7 km Sasha Tcherbakov 19. 44,26 6.
10. 16,5 km Aleksi Sidorov 19. 93,24 ?.


Kuten todettua, Tiomilan tulospalvelu teki tänä vuonna mahalaskun. Tuntuu uskomattomalta, että tässäkin jutussa käytetyt miesten viestin vaihtosijat ovat mukana juosseen kilpailijan (Mats Troeng) laskemia ja julkaisemia, kun järjestäjät eivät niitä ole sivuilleen saaneet. Kilpailun aikainen online-seuranta ei toiminut lainkaan nuorten ja silloin tällöin naisten viestin aikana. Web-TV -lähetys katkeili välillä kymmenien minuuttien ajaksi. Lisäksi ravintolasta loppui keskustelupalstojen mukaan ruoka useiden tuntien ajaksi. Onneksi se tärkein, eli kartta, radat ja hajonnat olivat hyvällä tasolla. Ensi vuonna kun Tiomila jälleen matkaa hieman kauemmaksi Tukholmasta, on lupa toivoa jälleen paluuta parempien järjestelyjen tasoon.

Kisasivut

Vesa Mäkinen - 2.5.2011, 15:18

Uutisarkistoon