Jonnalle uran ensimmäinen SM-mitali

Talven hiihtosuunnistuskausi on kärsinyt pahasti lumen puutteesta. Niinpä menneenä viikonloppuna Sodankylässä kilpailtiin peräti kolmet SM-kisat kolmena peräkkäisenä päivänä: sprintti, keskimatka ja erikoispitkä. Kisasivut


Jonna palkintokorokkeella, kuva Mika Juva

Jonna Juva otti jo viime talvena hisusta plaketteja, ja tällä kertaa kotiin tuomisina oli ensimmäinen uran toivottavasti monista SM-mitaleista: pronssi erikoispitkältä matkalta. Viime vuonna SM-sprintissä, kesällä siis, mitali jäi sekunnin päähän. Nyt sprintistä ja keskarilta mukaan tuli plaketit kuudennen ja viidennen sijan ansiosta. Erikoispitkällä Jonna oli mukana kärkiporukassa vielä kolmanneksi viimeisellä, mutta meni oikoladulla mukkelis makkelis umpihankeen, ja kamoja kerätessä meni pakka sen verran sekaisin, ettei kärkikamppailuun enää ehditty. Joka tapauksessa hieno sijoitussarja ja onnittelut SM-mitalista! Tulokset

Jonnan hisu-mitali on seuran kaikkien aikojen viides. Edellisen hisun SM-mitalin otti Pentti Tiira pikamatkalta vuonna 1994. Ankkurilaisten SM-mitalit vuosittain

Vesa Mäkinen - 1.4.2014, 22:54

Uutisarkistoon