Louna-Jukola: Jokainen oli voittaja

Tämän vuoden Louna-Jukola, suunnistajan joulu ja juhannus yhdessä paketissa, kisattiin kenties lähempänä monen kotia kuin koskaan tätä ennen tai tämän jälkeen, Paimion ajoharjoittelu- ja kartingradan alueen toimiessa kilpailukeskuksena. 110-tien eteläpuolinen maastoalue tarjosi perinteistä varsinaissuomalaista avokalliota ja suota, mutta myös huikan epätyypillisiä korkeuseroja sekä vaikeakulkuisempaa ja peitteisempää maastoa.

Venlojen viestin aikana keli oli mitä parhain: aurinkoista pilvipoutaa muttei helteistä lämpöä kuten monena vuonna. Jukolan yökin sujui hyvässä säässä, mutta aamulla reipas sade kasteli paikat. Viimeistään tässä vaiheessa muistui mieleen, että oli kaikkien onni, että kilpailukeskuksessa suurin osa toiminnoista oli sijoitettu asvaltille. Millä muulla alustalla tahansa oltaisiin nopeasti oltu yltä päältä kurassa.

Suotuisa sijainti edesauttoi osanottajamäärät taas uusiin ennätyksiin: 1412 Venla- ja 1781 Jukola-joukkuetta. Tämän vuoden uutena ilmiönä oli monien erilaisten julkkisjoukkueiden ja paljolti suunnistuksen ulkopuolelta huomiota keränneiden osallistujien näkyvyys. Yksi tällainen oli julkisuuden hahmo Jethro Rostedt!
osallistuminen Jukolan lähtöön yhtenä kilpailijana, Ankkurin varusteissa (joskin musta paita suunnistuspuvun päällä)! Tämäkin episodi tultaneen joskus joltain TV-kanavalta näkemään. Joka tapauksessa perinteiset YLEn suorat lähetykset ovat jo löydettävissä YLE Areenassa.

Tavallistakin parempi "Ankkuri"-Jukola



Katso Ilun hienot kuvat tästä

Jukolan läheisyys mahdollisti sen, että tänä vuonna seuraväelle pystyttiin tarjoamaan normaalia Jukolaa enemmän palvelua, yhteisöllisyyttä ja tapahtumaa seurateltalla, josta löytyivät mm. jatkuva, monipuolinen ja ehtymätön tarjoilu, sohvia ja tuoleja kaikille niitä tarvinneille, pöytiä, sponsoriseinä, aurinkopaneeli/akku-virityksellä pyörinyt TV, kisaveikkaus ja koristusta moneen lähtöön. Lisäksi suuri joukko ankkurilaisia ahkeroi myös erilaisissa Jukolan talkootehtävissä antaen oman panoksensa tapahtuman onnistumiselle. Iso kiitos kaikille ankkurilaisille hienosta yhteishengestä viikonlopun aikana!! Erityiskiitokset Elina Kivelä, Hessu Paganus, Pekka Kivelä, Kimmo Kunnia ja TV-velho Juha Vasarainen. Jos tämänvuotisesta set-upista ei muuta tuleviin Jukoliin oteta, niin oma TV lienee pakko saada teltalle jatkossakin. Katso seurateltan tunnelmat tästä!

Jotta jutusta ei tulisi liian pitkä, tässä lyhyesti muutamia omaan muistiini painuneita parhaita hetkiä seurateltalta:
- vuoden 1972 ja 1973 Jukola-joukkueiden jäsenien kokoontuminen ja v. 1973 Ankkurin joukkueen voittoon päättyneen kaitafilmin ensi(?)esitys ja vanhojen muistelu
- vuoden 1998 Venla-joukkueen kokoontuminen ja vanhojen muistelu
- Ankkurin 10 Venla-joukkueen yhteispotretti
- Heinin leimaus kärjessä Venlojen avauksessa ja spontaanit hurraukset lähes teltan täyttäneeltä TV:n ääreen jännittämään kokoontuneelta porukalta.
- melkein kaikille aiemmin tuntemattoman turkkilaisen Yasarin kiitokset sunnuntaiaamuna, kun hän kertoi kuinka hän oli viihtynyt Jukolassa ja kuinka hyvin hänet oli otettu vastaan ankkurilaisten toimesta.

Ykkösjoukkueiden esitykset melkein hyviä, mutta...

Venlojen viestissä Ankkurilla oli mukana ennätykselliset 10 joukkuetta. Kuvakoosteen ja jokaisen joukkueen lopullisen tuloksen voi käydä ihastelemassa tästä.

Ykkösjoukkueen osalta viesti lähti parhaalla mahdollisella tavalla käyntiin, kun Heini Saarimäki (kuva) teki tavoilleen uskollisena mahtavan aloituksen johtaen viestiä pitkän tovin ja tullen vaihtoon toisena. Upea suoritus jälleen kerran! Toisella osuudella Selja Kaartinen pääsi kovaan paikkaan ja oppirahoja jouduttiin jonkin verran makselemaan. Ne rahat menivät onneksi pankkiin jatkoa ajatellen.

Kahdella viimeisellä osuudella Sanni Kivelä ja Emily Kemp tekivät perusvarmat suoritukset, vaikka paras fyysinen vire jäi tällä kertaa uupumaan. Joukkueen loppusija oli lopulta 46. Joukkueen kaikki juoksijat asuvat joko Salossa tai Turussa ja 3/4 ovat Ankkurin omia kasvatteja. Kaikki ovat vielä nuoria tai erittäin nuoria, joten monia hyviä vuosia on toivon mukaan vielä edessä, varsinkin kun muutamia telakoituneita saadaan taas mukaan.

GPS-seuranta
Venlojen viestin tulokset
Katso video Venlat K-pisteellä
Salon Seudun Sanomat 14.6.2015, juttu Heinistä
Salon Seudun Sanomat 14.6.2015, juttu Venlojen viestistä
Salon Seudun Sanomat 14.6.2015, Venlojen lähtökuva

Miehissä yö ratkaisi paljon


Kuvassa Ankkurin ykkösjoukkue juoksujärjestyksessä iloisissa tunnelmissa oikealta vasemmalle Tomi Mattila, Pekka Hyvönen, Miika Kirmula, Heikki Toivio, Mikko Sirén, Markku Elo ja Tuomo Mäkelä.

Jukolan Viestissä Ankkurilla oli mukana 5 joukkuetta, joista viimeinen jäi valitettavasti lopulta kesken. Varmaan toinen mokoma ankkurilaisia oli mukana erilaisissa työpaikka- ja yhteisöjoukkueissa.

Ykkösjoukkueen matka alkoi lupaavasti, kun Tomi Mattila pysyi aloitusosuudella pitkän tovin n. 1,5 min päässä kärjestä. Loppumatka oli kuitenkin kivistä kasattu, huolista holvattu ja tajunnan rajamailla hoippunut mies saapui vaihtoon vajaan seiskan kärjen takana. Kakkososuudella Pekka Hyvönen teki niin ikään perusvarmaa työtä. Aivan parasta kulkua ei ollut tarjolla ja viimeisessä mäessä tuli parin minuutin koukku.

Kisan pisin osuus oli pimeä kolmas osuus. Miika Kirmulan lamppu ei ennakkopuheiden vastaisesti riittänyt valaisemaan aivan koko metsää, sillä osuudella nähtiin useita isoja ja pienempiä pummeja. Harmillisesti myös Miika sai niistä osansa. Suuren osan osuutta hän joutui taittamaan matkaa yksin, mikä aina hidastaa etenemistä letkoihin verrattuna. Osuudella ero kärkeen lähes tuplaantui ja oli aamun sarastessa lähes 24 minuuttia. Kaiken kaikkiaan yö oli viestin kannalta normaaliakin ratkaisevampi: käytössä oli isoimmat nousut ja hitaimmat ryteiköt sisältänyt maastonosa, joka yön pimeydessä repi erot viestissä poikkeuksellisen suuriksi. Päiväosuuksilla maasto oli lempeämmän tasaista ja hyväkulkuista ja hajonnatkin jostain syystä pienempiä. Niinpä yöllä saavutetut asemat pääpiirteissään säilyivät maaliin asti.

Neljännellä osuudella Heikki Toivio juoksi isommassa porukassa omat hajonnat luovien hyvin ja sai jopa kärkeä hiukan kiinni. Viidennellä sairastumisen jälkeen paluuta takaisin normaaliin harjoitteluun pariin tekevä Mikko Sirén suoriutui tausta huomioiden kohtuullisesti, joskin pari pummiakin ehti tulla.

Kahdella viimeisellä osuudella matkassa olivat "sprintterit". Vaativalla kuudennella osuudella ykkösjoukkuedebytantti Markku Elo teki maajoukkuemiesten seassa erinomaisen suorituksen. Joidenkin maailmanmestareiden vauhti oli vielä aavistuksen liian kovaa, mutta Markku piti hienosti oman suorituksensa kasassa. Osuussija 18 oli joukkueen paras. Suomalaisjuoksijoista Markku oli osuudella kolmanneksi nopein!

Ankkuriosuudella Tuomo Mäkelä teki niinikään erinomaisen juoksun maastosuunnistuksessa meritoituneempien maajoukkuekollegojensa puristuksessa. Takapuolen kireydestä edeltävällä viikolla kärsinyt Mäksä otti koko viestisuunnistusspekulanttianalyytisyysosaamisensa käyttöön ja taisteli hienosti joukkueen sijalle 27. Myös Mäksä oli osuudellaan kolmanneksi nopein suomalainen.

Myös tässä joukkueessa kaikki juoksijat asuvat joko Salossa tai Turussa. Omia kasvatteja oli 3/7. Ikärakenne ei ehkä ole tulevaisuutta ajatellen yhtä nuorekas kuin naisten joukkueessa, mutta kolme alle 25-vuotiasta tässäkin joukkueessa oli. Kokonaan suomalaisista koostuneista joukkueista Ankkuri oli kolmanneksi paras.

Salon Seudun Sanomat 12.6.2015, Jukolan ennakkojuttu
GPS-seuranta
Jukolan viestin tulokset
Salon Seudun Sanomat 15.6.2015, juttu Jukolasta

Ensi vuonna Lappee-Jukola Lappeenrannassa!

Vesa Mäkinen - 15.6.2015, 23:03

Uutisarkistoon