FinnSpringistä kaksoisvoitto!

Mikko Sirén ja Miika Kirmula ottivat kaksoisvoiton kevään kotimaisessa pääkilpailussa FinnSpringissä, Raaseporissa. Kilpailu toimi myös pitkän matkan katsastuksena Tsekin EM-kilpailuihin.


Mikon katsastusrupeama ei lähtenyt erityisen hyvin käyntiin viikko sitten Silja-rasteilla, missä virheet pudottivat miehen kauas kärjestä.

- Ehkä Silja-rastien epäonnistuminen oli myös hyvä asia, sillä sain nyt mietittyä ja juteltua ajatukseni auki ja muutama kevään aikana muodostunut henkinen lukko purkautui, pohti Mikko kilpailun lähtökohtia.

- Nyt osasin lähteä vain nauttimaan suunnistuksesta, enkä puristanut karttaa liikaa. Muutamia rastintottovirheitä tuli, mutta kokonaisuudessaan kilpailu meni hyvin. Juoksukin kulki hyvin ja tuntui, että loppua kohti pystyin vain lisäämään vauhtia.

Mikon loppu olikin erittäin väkevä ja hän oli selvästi kilpailun nopein viimeisellä puolella tunnilla.

Miikan kommentit kilpailun lopusta eivät olleet yhtä positiivisia. Kilpailun lopussa kilpailualueella alkoi räntäsade ja lämpötila painui lähelle nollaa. Viimeisenä lähtenyt Miika joutui juoksemaan viimeiset kilometrit talvisessa säässä.

- Loppumatkasta tuli kylmä ja viimeiset viisi kilometriä sain keskittyä siihen, että kartta pysyy tunnottomissa käsissä.

Miika oli tasoissa Mikon kanssa vielä vajaa kymmenen minuuttia ennen maalia, mutta eroa maalissa oli 33 sekuntia.

- Suunnistus oli tänään hallittua tekemistä ja otin vauhdista monessa kohdassa napsuja pois, kun ei ollut ihan kirkkaana mielessä, mitä seuraavaksi on tulossa vastaan, Miika kommentoi suoritustaan.

Kolmanneksi kilpailussa suunnisti Hannu Airila reilun minuutin Mikkoa hitaampana.

Naisten sarjassa Sanni Kivelä oli kymmenes ja jatkoi hyvää katsastussarjaansa. Sanni sijoittui kaikissa kolmessa katsastuskilpailussa 10 parhaan joukkoon.

EM-kilpailut, joihin kilpailijoita katsastettiin, juostaan toukokuun lopussa Tsekissä. Ennen EM-valintojen julkistusta juostaan ensi viikonloppuna maailmancupin avauskierros Puolassa, jonne Miika valittiin jo viime viikonlopun juoksujen perusteella.

FinnSpringin tulokset

Tuomo Mäkelä - 23.4.2016, 19:53

Uutisarkistoon