O-Ringen

Maailman suurin, Ruotsin rastiviikko, O-Ringen kokosi taas viime viikolla ympäri maailmaa kaiken kaikkiaan noin 24.000 suunnistajaa eri suunnistuksen lajeihin jo toisen kerran Sälenin tunturimaisemiin. Tänä vuonna peräti neljä osakilpailua juostiin pääosin avotunturissa. Neljäntenä päivänä jopa lähtöpaikalle matkattiin hiihtohisseillä. Jos joku ajattelee, että helppoahan se avotunturissa on suunnistaa, koska kaiken näkee, niin erehtyy pahemman kerran. Tuntureiden rinteissä pientä muotoa riittää ja alaspäin tullessa vaivaiskoivikkopuskat tekevät rastien löytämisestä rinteissä haastavaa. Oman haasteensa neljänteen osakilpailuun toi sakea sumua, joka teki aamun lähtijöille suunnnituksesta lähes yösuunnistusta.

Kuten aina O-Ringenillä suuresta osanottajamäärästä huolimatta kaikki toimii. Ruuhkia ei ole kuljetuksissa, vessoissa, pesupaikoilla, kahvioissa, ei missään. Maastot, kartat ja radat ovat aina hyviä. Rakennelmat, viitoitukset yms. ovat viimeisen päälle tip top. Tänä vuonna oli viisi eri maastoa ja kaksi kilpailukeskusta. Lähtöjä ja maalikarsinoita on kahdeksan. Kun kilpailija tulee maaliin ja kävelee tulostaulutelttaan, niin sähköiseltä tulostaululta näkee saman tien ajan, sijoituksen ja kokonaiskilpailutilanteen. Tulokset voi toki katsoa kilpailukeskuksessa toimivasta avoimesta wlan-verkosta.
Kilpailu sarjojen kärkipaikoista on tiukkaa, sillä osanottajia sarjoissa on jopa pari sataa. Viimeisen päivän ajolähtö kruunaa rastiviikon kymppisarjoja lukuun ottamatta.

Ankkurilaisia tänä vuonna paikalla oli kolmisenkymmentä. Kovatasoisissa pääsarjoissa juoksivat Miika Kirmula ja Sanna Kauppila. Tiistain sprintissä Miika onnistui erinomaisesti ollen kilpailun viides.

Alasarjoissa saatiin jopa kaksi O-Ringen voittajaa. Tuomo Mäkelä voitti sarjan H21 Kort-2 ja Heini Saarimäki sarjan D21-1. Kymppisakkiin sijoittuivat myös Tomi Mattila kuudes sarjassa H21-2, Pekka Hyvönen seitsemäs sarjassa H21 Kort-2 ja Markku Kaartinen neljäs sarjassa H50-1 ja Irma Laakkio kahdeksas sarjassa D55 Motion.

Ankkurilaisten ja muiden tuloksia voit tutkia täältä

Kuvia kilpailukeskuksista, maastoista ja palkintojen jaosta:





















Ilu - 3.8.2016, 22:12

Uutisarkistoon