Runesson ja Efimova Ankkurirastien voittoihin

Ankkurirasteilla yli 1400 osallistujaa oli suunnistamassa vaativilla ja paikoin raskaillakin Markku Vesalaisen laatimilla radoilla. Sää oli aurinkoinen, mutta vielä keväisen kolea. Pääsarjojen nopeimpia olivat Johan Runesson ja Natalia Efimova.

Tampereen Pyrintöön täksi kaudeksi vaihtanut Johan Runesson on kilpaillut keväällä Suomessa ahkerasti ja jälki on ollut vakuuttavaa. Voittosarja sai nyt jatkoa Ankkurirasteilla. Toiseksi tullut Toni Saari jäi 1.22 ja Aleksi Anttolainen 2.46.



- Seuranvaihto on antanut lisää buustia harjoitteluun ja talvikausi on sujunut hyvin, Johan kommentoi harjoitteluaan.

- Tänään minulla oli hieman vaikeuksia kasvillisuuskuvauksen kanssa ja tein lopussa pienen virheen. Muuten suoritus oli hyvä.

Naisten sarjassa voiton korjasi Natalia Efimova, joka tiukassa kilpailussa voitti Inga Dambea 10 sekuntia. Henna-Riikka Haikonen oli kolmas 41 sekuntia hitaampana.



- Olen Suomessa nyt leirillä ja juoksen viikonloppuna kolme kilpailua hyvän harjoituksen vuoksi. Tänään ei tullut suurempia virheitä, kertoi Natalia suorituksestaan.

Naisten kilpailussa myös kärkinaiset tekivät selviä virheitä. Haikonen teki alkumatkasta ison virheen, mutta juoksi loppumatkan selvästi parasta vauhtia. Inga Dambe taas teki kaksi virhettä loppumatkasta, mikä pudotti hänet toiseksi.

Tulokset kisasivuilla

Tuomo Mäkelä - 16.4.2017, 10:25

Uutisarkistoon