Ensimmäinen SM-sprinttiviesti

Historian ensimmäinen sprinttiviesti saatiin paketoitua Keravalla. Ehkäpä tällä kertaa hyvää kannatti odottaa, sillä lienee syytä myöntää, että tässä oltiin varoivaisten arvioiden mukaan kolme vuotta myöhässä. Jos toisinaan tuntuu, että kansainvälisillä suunnistusareenoilla pystytään olemaan hämmentävänkin nopeita uusien lajimuotojen käyttöönotossa, niin tällaista ei onneksi kotimaisilla kentillä tarvitse pelätä. MM-tasollahan sprinttiviestejä ehdittiin juosta neljät ennen ensimmäistä SM-kilpailua.

Itse kisasta ei Ankkurin jälkipolville suuria legendoja jäänyt kerrottavaksi. Tehtiin se, mihin pystyttiin ja se oli tällä kertaa kahdeksas sija. Palkitsin itseni illalla maltillisella annoksella valkosuklaa-mustikkajäätelöä. Ei mitään pähkinäsuklaata tai rocky roadia, mutta jäätelöannos kuitenkin.

Jos joku ihmettelee, miksi mainitsemani sijaluku poikkeaa siitä, mitä virallisissa tuloksissa lukee, johtuu se siitä, että ylemmissä portaissa on muodostettu eriskummallinen päätös, että yhdistelmäjoukkueetkin laskettaisiin mukaan virallisiin tuloksiin. On ehdottoman hienoa, että Anttos-Sarille ja kumppaneille tarjottiin mahdollisuus tehdä hyvä kilpailutilannetta vastaava sprinttiviestiharjoitus, mutta jokainen seuratyötä kunnioittava osannee laskea tämä kombinaatiot pois oikeita tuloksia pähkäillessään.

Erityinen hatunnosto kilpailusta täytyy tehdä ratamestaritiimille, jonka suorittaminen ylitti selkeästi oman odotustason siitäkin huolimatta, että uskalsin nostaa riman korkeammalle kuin minne pari viimeisintä arvokilpailua ovat sitä yrittäneet asemoida. Oli tasapuolista hajontaa, mielenkiintoisia reitinvalintoja ja vaativaa suunnistusta.

Sprinttiviestihän on ratamestarityön kannalta suunnistuksen lajimuodoista ylivoimaisesta vaativin. Hyvän sprinttiradan tekeminen itsessään vaatii jo aika paljon työtä, mutta kun tähän pitäisi yhdistää hajonnat, jotka olisivat yhtä nopeita, mutta sisältäisivät eri optimireitinvalinnat, niin tehtävä menee todella hankalaksi. Jos ette usko, niin kokeilkaa.

Radoista puheen ollen oma unelma-ammattinihan olisi toimia sprinttisuunnistusratojen arvostelijana. Jokin suuri urheilu- tai päivälehti voisi hyvin toimia tässä edelläkävijänä: Kilpailunjärjestäjät antaisivat minulle kisaradat etukäteen ja lehden sivuilla julkaistaisiin ennen ensi-iltaa arvostelu, jonka pohjalta osallistujat voisivat poimia itselleen sopivimmat näytökset itselleen. Ja tämähän olisi kaiken lisäksi suurin palvelus lajille, mitä voi kuvitella, sillä vaikutus kilpailuratojen laatuun olisi välitön.

Suunnistusratoja voi tietysti arvioida hyvin monestakin näkövinkkelistä, mutta kaksi itselleni keskeisintä katsantokulmaa ovat se, miten hyvin rata vastaa omaa sprinttisuunnistuksen ideologiaa ja toisaalta, miten hyvin se testaa samoja asioita kansainvälisten sprinttiratojen kanssa. Kansainvälinen sprinttirata ei toki ole mikään yksiselitteinen käsite, mutta kun maajoukkueen kanssa toimii ja leireille sprinttiratoja piirtää, niin jonkinlainen käsitys aiheesta päässä on oltava.

En muista montaa kertaa tällaista lausuntoa antaneeni, mutta omalla näppituntumalla kilpailun ratojen ainoa ongelma oli ehkä siinä, että ne olivat piirun verran liian vaativat. Paikoin yksityiskohtien paljous pakotti ainakin itsellä nostamaan jalkaa kaasulta ja silti pari reitinvalintatehtävää tuli pahasti syliin. Koen, että sprinttiviestin ideologiaan keskeisenä osana kuuluu se, että taitava kaveri pystyy letkan kärjessä latomaan täyttä ravia karkuun ja silti katsomaan reitinvalinnat valmiiksi. Saattoihan toki olla, että joku sellainen kaveri tähän pystyikin, jolla sprinttisuunnistusstartteja oli keväältä alla enemmän kuin yksi kappale.

Kaikkiaan hienoa, että sprinttiviesti viimein saatiin SM-arvolla voideltuna mukaan kilpailukalenteriin. Toivon näkeväni, kuinka seurat ja urheilijat haluavat oikeasti panostaa tähänkin lajimuotoon järjestämällä harjoituksia ja osallistumalla niihin. Tämä olisi pitkällä tähtäimellä myös ehdottoman hyvä asia maajoukkueen kannalta.