SM-erikoispitkältä pronssia

Ankkurin järjestämistä SM-kilpailuista onkin ehtinyt vierähtää jo tovi, ja olikin hienoa päästä vihdoin kilpailemaan ”kotikisoissa”.

Kilpailupäivän aamun sää tuntuu lähes utopialta - sininen taivas, auringon paiste ja +15 asteen lämpötila. Melko epänormaali keli SM-erikoispitkälle, jossa viime vuosina on satanut lähes lunta. Tiedossa on 19,4 kilometriä ja 31 rastia yhdessä Salon haastavimmista maastoista, mikäpä voisi olla hauskempi tapa viettää sunnuntaita?

Lähtökarsinassa käydään kovaa keskustelua kilpailijoiden sekä Macon ja Cassun välillä klo 10:14 asti - hiljaisuus - keskittyminen omaan suoritukseen - PAM - se on menoa. Alusta asti tiedän, että tänään hyvällä juoksukululla sekä suorituksen hallinnalla on mahdollisuus menestyä. Oma juoksukunto on antanut hyviä signaaleja, mutta todellinen kisakunto on itselle vähän hämäränpeitossa.

Pitkälle ykkösrastille tarjotaan heti tiekiertoa, ja fyysinen hajonta on melko karu, sillä mitalikolmikko (Ruohola, Aho, minä) on jo ykkösrastilla karussa muilta. Siitähän se kilpailu lähteekin todella käyntiin. Ensiksi juoksen Ruoholan perässä, ja loppumatkan Ahon kanssa. Kilpailun luonteeseen kuuluen oma suunnistustyöni jää vähäisemmäksi, mutta ei suinkaan olemattomaksi.

Kun viimeiselle rastille tullessani kuulen, että kymmenen sekuntia edelläni menevä Aho ottaa SM-hopeaa, on olo mitä mahtavin, vaikka hopealle en ihan jaksakaan puristaa. Oman suunnistusurani toinen SM-mitali, kahden vuoden taon jälkeen, tuntuu erittäin hyvältä - tämäkin SM-erikoispitkältä (toki himmeämpi). Samalla myös seurakavereiden hyviä suorituksia ja menestystä oli hieno seurata kotikisoissa. Heille vielä lämpimät onnittelut!

Tästä on hyvä lähteä uusiin haasteisiin, tietenkin Ankkurin paita päällä!