Ankkurikirje vko 19 - Jopi löysi kotinsa Ankkurista

Tämän viikon Ankkurikirjeessä Joel ”Jopi” Hakala kertoo, mistä syistä hän päätyi vaihtamaan seuraa Angelniemen Ankkuriin.

Neljä vuotta sitten halusin jatkaa suunnistusharrastustani piskuisesta Raision Kuulasta toisenlaiseen ympäristöön. Tarinani on epätavallinen, sillä yleensä suunnistaja syntyy seuran jäseneksi tai siirto tapahtuu huippu-uran johdattelemana. Minua johdatteli jokin aivan muu.

Isäni kiinnostui suunnistuksesta armeijassa ollessaan ja jatkoi harrastusta Raision Kuulassa. Vuoden 2016 Lappee-Jukolassa juoksin isäni kanssa Kuulan joukkueessa. Lähdin “pitkälle yölle,” eli meidän osuussijoituksellamme valkenevaan aamuun, sijalta 1082. Nostin juoksullani 262 sijaa, ja siitä syttyi halu kehittyä suunnistajana.

Monet muistavat Lappee-Jukolan kurasta, sateesta ja myrskystä. Minä muistan sen siitä tunteesta, kun maaliin tullessani tiesin, että se oli viimeinen juoksuni Jukolassa Raision Kuulan paita päällä. Vaikka minulla ei ole Raision Kuulaan sen kummoisempia siteitä, jokin tässä muistossa saa kyyneleet virtaamaan. En kuitenkaan osaa selittää miksi.

Uutta seuraa etsiessäni pyörittelin eri vaihtoehtoja. Kaipasin ympäristöä, jossa olisi tarjolla paljon toimintaa, leirejä ja valmennusta. Päädyin lähettämään Twitterissä viestin muutamalle seuralle kieliposkessa kysyen, millaisen sopimuksen tämän tasoinen suunnistaja saa.

Ankkurilta sain Twiittiin vastauksen, jollaista en osannut odottaa. Vesa ”Maco” Mäkinen oli lähettänyt työsähköpostiini huolella kirjoitetun sähköpostin. Olin aivan myyty siitä, että minusta oltiin aidosti kiinnostuneita, vaikka mitään näennäistä tarjottavaa minulla ei seuran suuntaan ollutkaan.

En alun perin edes tiennyt, mistä tällainen Angelniemen Ankkuri oikein on. Muutaman asian olin kuitenkin laittanut merkille.

Ensinnäkin Huippuliigan osakilpailua katsoessani kiinnitin huomioni kanadalaiseen Emily Kempiin. Kanadalainen suunnistaja? Angelniemen Ankkuri? Täh? Kiehtovaa.

Toiseksi Turku-rasteilla samalla radalla kanssa juoksi Ilari Nummi, joka tuli maalissa juttelemaan minulle kuin vanhalle tutulle. Lisäksi minulle jäi seuran nettisivuilta vaikutelma, että tässä seurassa jokaisella jäsenellä on paikkansa.

Nyt on viides vuosi Ankkurissa edessä ja voin sanoa, etten kyllä yhtään tiennyt mihin lähdin. Ajatukseni oli vain päästä mukaan treeneihin, leireille ja viestikilpailuihin juoksemaan oikeasti kilpaa.

Näiden neljän vuoden aikana olen kuitenkin saanut mahtavia suunnistuskokemuksia ympäri Eurooppaa, tutustunut erimaalaisiin suunnistajiin, kokeillut seuratyön eri osa-alueita ja ennen kaikkea kokenut olevani osa joukkuetta.

Tästä kertoo seuralaista tapa tervehtiä myös niitä, joita ei henkilökohtaisesti tunne. Ensimmäisiin talkoisiin tullessa Heikki ”Hessu” Paganus paiskasi kättä kanssani, ja olo oli kuin kotiin olisi tullut.

Olen viimeiset pari vuotta kipuillut sen kanssa, kuinka paljon haluan jatkossa panostaa suunnistukseen. Tästä epävarmuudesta huolimatta tiedän yhden asian: en osaa pois lähteä.

Kuten eräs seuran vaihtajakin on todennut: “Mies voi lähteä Ankkurista, mutta Ankkuri ei lähde miehestä”.

Siiri Siikarla - 10.5.2021, 10:34

Uutisarkistoon