Ankkurikirje vko 20 – Yhteishenki naisten joukkueen perustana

Kuten jo viime kausi näytti, viestijoukkueen hyvä yhteishenki voi kantaa suomenmestaruuteen asti. Ankkurin naisten joukkueen mentori Joosefiina ”Jossu” Mäkelän mukaan vastaaviin suoritukseen pyritään myös tällä kaudella.

Tänäkin vuonna tavoitteenamme on osoittaa, että hyvällä yhteishengellä joukkue yltää parhaimpaansa tärkeissä viesteissä.

Mäkelä toimii nyt toista kautta naisten joukkueen mentorina ja eräänlaisena äitihahmona. Hänen tärkein tehtävänsä on ylläpitää joukkueessa avointa keskusteluilmapiiriä, joka mahdollistaa jutustelun niin joukkuevalinnoista kuin arkisista kuulumisistakin.

Lisäksi Mäkelä tekee joukkuevalinnat yhdessä valmennuspäällikkö Vesa Mäkisen kanssa.

Ennen valintoja keskustelen niistä ja niiden kriteereistä yhdessä joukkueen kanssa, Mäkelä kertoo.

Korona-aikana keskustelua on käyty pääasiassa naisten omassa Whatsapp-ryhmässä sekä säännöllisin väliajoin pidetyissä videopalavereissa.

Kuluvalla kaudella halukkaat ovat päässeet osallistumaan myös Emily Kempin organisoimiin taito- ja suorituksenhallintatyöpajoihin.

Ajatus naisten joukkueen yhteishengen kohentamisesta syntyi edellistalvena, jolloin Mäkelää pyydettiin lähtemään joukkueen mentoriksi.

Toiveena oli saada naisista yhtenäisempi joukkue, sillä etenkin talvisaikaan kommunikaatio eri puolilla asuvien kesken oli vähäisempää, Mäkelä toteaa.

Pienen pohdinnan jälkeen Mäkelä päätti ottaa tehtävän vastaan, sillä hänen omat ajatuksensa osuivat hyvin yhteen naisten joukkueen toiveiden kanssa.

Heti aluksi teimme joukkueelle yhteiset arvot, joita jokainen pyrkii noudattamaan omassa tekemisessään. Pyrimme antamaan positiivista palautetta aina, kun huomaamme kaverin noudattaneen arvoja.

Ainakin tähän mennessä Mäkelän mentoroinnin ja naisten joukkueen yhteishengen voidaan sanoa kantaneen hedelmää. Toivottavasti vastaavia tuloksia nähdään myös tulevissa viesteissä!

Siiri Siikarla - 17.5.2021, 10:06

Uutisarkistoon