Ankkurikirje vko 21 - Kaupungin jokainen katu tutuksi

Kansainvälistäkin sprinttimenestystä kerännyt Andreas Hougaard Boesen aloitti viime keväänä Helsingin Käpylässä poikkeuksellisen juoksu-urakan.

Every single street -nimeä kantavan projektin tarkoituksena on nimensä mukaisesti juosta kaupungin jokainen katu päästä päähän.

En ole missään vaiheessa asettanut tämän projektin suhteen mitään tavoitteita. Tärkeintä on, että nautin siitä, mitä olen tekemässä, Tanskan maajoukkuetta edustava Boesen toteaa.

Käpylästä alkanut projekti on laajentunut vähitellen asuinalue asuinalueelta. Tähän mennessä Boesen on juossut Helsingin kaduilla yli 1300 kilometriä ja reilut sata tuntia.

Olisin juossut kilometrit joka tapauksessa, ja tämä projekti on ollut oivallinen mahdollisuus uteliaisuuteni tyydyttämiseen, Boesen kommentoi.

Juuri uteliaisuus ja halu tutustua uusiin paikkoihin ovat motivoineet Boesenia jatkamaan urakkaa.

Ajatuksen omaan ESS-projektiinsa Boesen sai katsottuaan Youtubesta amerikkalaisen polku- ja ultrajuoksija Rickey Gatesin videon. Se kertoi miehen vastaavanlaisesta juoksu-urakasta Kalifornian San Franciscossa.

Videon katsomisen jälkeen avasin Helsingin kartan ja mietin, miksei samaa voisi kokeilla täälläkin.

Rickey halusi juostessaan tutustua paikallisiin ja kuulla heidän tarinoitaan. Itse tunnen suomalaisen kulttuurin sen verran hyvin, että tiedän paikallisiin tutustumisen olevan työn ja tuskan takana. Siksipä oman projektini tarkoituksena on yksinkertaisesti lähteä ulos ja nähdä uusia paikkoja, Boesen kertoo.

Vasta äskettäin Boesen on liittynyt verkkosivustolle, jonka kautta voi seurata oman juoksu-urakan etenemistä. Sivuston mukaan miehen projekti on edennyt hyvin ja Helsingin kaduista on juostu jo 77 prosenttia.

Käytännössä Boesen on edistänyt urakkaansa asuinalue kerrallaan. Tavallisesti hän on yhden lenkin aikana käynyt läpi yhdestä kahteen kaupunginosaa. Suurimpien alueiden suorittaminen on saattanut vaatia jopa kolme erillistä lenkkiä.

Pisimmän lenkkini tein Lauttasaaressa, jossa juoksin kaikki kaupunginosan kadut samalla reissulla. Matkaa kertyi 36 kilometriä, Boesen muistelee.

Tavallisesti olen käynyt parina päivänä viikossa ennen töitä juoksemassa 8–14 kilometriä ja tehnyt viikonloppuna pidemmän lenkin, hän jatkaa.

Itse juoksemisen lisäksi Boesen on käyttänyt paljon aikaa reittien suunnitteluun.

Se on oikeastaan melko mukavaa puuhaa. Suunnittelen reitit kotona tietokoneella valmiiksi, ja juostessa vain katson puhelimestani, minne pitää seuraavaksi mennä.

Juoksulenkkien aikana Boesen on nauttinut erityisesti Helsingin luonnosta. Vaikka reitit kulkevat katuja pitkin, matkan varrella voi ihailla sekä puistoja, metsää että merta.

Se on uskomatonta ja jotain sellaista, mitä ei kyllä näe muualla maailmassa, Boesen ihastelee.

Boesen kannustaakin jokaista tutustumaan kotiseutuunsa. Sen voi tehdä niin vaeltaen, juosten kuin pyöräillenkin.

Kun maailma rajoittaa meitä matkustamasta ulkomaille, kannattaa lähteä seikkailulle tietä pitkin. Kotikaupungillasi on varmasti paljon tarjottavaa, jos vain osaat etsiä, hän vinkkaa.

Kun Boesen saa oman juoksu-urakkansa valmiiksi, hän haluaa tutustua paremmin kotikaupunkinsa puistoihin ja metsiin.

Niihin saan ehkä Emilynkin helpommin houkuteltua mukaan, hän naurahtaa.

Boesenin ESS-projektin etenemistä voit seurata hänen Stravastaan, Citystrides.com-sivustolta sekä hänen Instagram-tililtään osoitteesta https://www.instagram.com/turboesen/?hl=fi .

Siiri Siikarla - 25.5.2021, 10:34

Uutisarkistoon