Ankkurin miehet viidenneksi SM-viestissä

Ankkurin ykkösjoukkue (Alex Tcherbakov, Vesa Mäkinen, Tuomo Mäkelä, Jussi Suna) nappasi hienon viidennen sijan SM-viestissä Tammisaaressa sunnuntaina.


Viestin avaaja Alex (kuvassa oikealla) tuli vaihtoon kolmantena vain 5 sekuntia johdossa ollutta Turun Metsänkävijöiden Sami Hämälistöä perässä. Välissä vaihtoi Vaajakosken Terän Jouni Kahelin.

Toisella osuudella Vesku (toinen vasemmalta) taipui lopun pienen pummin takia yhdeksänneksi. Eroa kärjessä edelleen vaihtaneeseen TuMe:en oli nyt 2.57. Terä vaihtoi edelleen kakkosena.
Kolmannella osuudella Tumppi (vasemmalla) tykitti kovaa, ero kärkeen kapeni kahdella sekunnilla ja sijoitus oli nyt kuudes. Edellä vaihtoivat Vaajakoski, TuMe, Rajamäki, TuS ja KR.

Ankkuriosuuden väliaikarastilta tulleen tiedon mukaan Suna oli jo noussut kolmanneksi. Tieto osoittautui kuitenkin liian hätäisistä leimauksista johtuen myöhemmin vääräksi. Hienosti viidentenä Suna kuitenkin ryntäsi yleisölle näkyvissä olevalle toiseksi viimeiselle rastille ja piti paikkansa vaikka takaa rynnistivät hurjaa vauhtia Rajamäki ja TuS (Kuva vasemmalla). Ankkuriosuudella sijoitukset vaihtuivat, sillä kärjen järjestys maalissa oli Vaajakoski, KR, TuMe, Delta ja Ankkuri.

Onnea koko joukkueelle. Hieno menestys perustui viestisuunnistuksessa tuiki tarpeelliseen ns. varmaan perussuoritukseen.

Miesten kakkosjoukkueen (Petri Paukkunen, Vesa Elovaara, Yuri Emaldinov, Tuomas Kari) sijoitus oli 22.



Naisten joukkue Sanna Nurmi, Sanna Heinonen, Maria Rantala jäi harmillisesti puolisentoista minuuttia plaketista sijoituksen ollessa 11. Joukkueen vaihtosijoitukset olivat 26-20-11. Maria nosti sijoitusta rutkasti ja oli syystäkin maalissa tyytyväinen ja totesti, että "Nyt kyllä voi olla todella tyytyväinen". Kuvassa oikealla Maria loppusuoralla.
H18 joukkue Antti Nurminen, Olli Salo, Janne Nurminen eteni tasaisesti sijoituksilla 8-6-7. Jannella ei tänään ollut ankkuriosuudella paras päivä ja mitali jäi tänä vuonna saamatta.

H16 joukkueen Antti-Pekka Niinistö, Santtu Kivelä, Mikko Siren sijoitus oli 33.

D16 joukkueessa juoksivat Milla Saarimäki, Fanny Kurppa ja Matleena Kukkonen. Joukkueen loppusijoitus 22.

Kuvia kilpailusta.

Tulokset

Salkkarin juttu

--------------------------------------------------------------------------------------
Kakkosryhmän viestistä pronssia



Kakkosryhmän viestissä Kaustisilla H40-sarjan joukkue Jarmo Reiman, Hannu Kurppa, Veli-Pekka Nurmi (Kuvassa vasemmalta Hannu, Cassu ja Vellu. Kuva Anu) saalisti pronssia. Cassu vaihtoi kymmenentenä, ero kärjessä vaihtaneeseen entiseen seurakaveriin Loimaan Reijo Bisteriin kertyi 5.58, seuraaviin kuitenkin vain 3.08. Toisella osuudella jo H50-sarjaan mahtuva Hannu Kurppa vertyi hurjaan menoon ja nosti joukkueen jo sijalle 5, kärkeen oli tässä vaiheessa 2.33. Ankkurina matkaan lähteneellä Vellulla oli varmaan "hampaankolossa" edellisen päivän pikamatkan pummit ja ajatuksena, että nyt on näytön paikka. Vellu pisti ankkuriosuuden pohja-ajan ja tuuletti syystäkin maalissa pronssimitalia. Hannun syksyinen SM-pitaliputki sai jatkoa ja hän kertoi puhelinhaastattelussa viestin jälkeen olevansa erityisen tyytyväinen siitä, että 52-vuotiaana on vielä H40-sarjassa SM-mitalilla. Onnea koko joukkueelle hienosta suorituksesta.

D35-sarjan joukkue Anne Nurmi, Helena Havia-Kinnala, Anu Reiman nappasi myös plaketin. Joukkue vaihtoi tasaisin sijoituksin 4-4-5.

II ryhmän SM-viestin tulokset

Ilu - 18.9.2005, 18:08

Uutisarkistoon