Rantsu 6. huippuliiga-avauksessa

Tämänvuotinen huippuliiga avattiin Paimiossa Silja-rastien yhteydessä. Hämäläisestä keväästä johtuen metsässä oli vielä jonkin verran lunta, mutta suurimmat ongelmat taisivat kuitenkin koitua pieni- ja ajoin jyrkkäpiirteisestä maastosta vaativine ratoineen.

Ankkurilaisista Rantsu sijoittui parhaana hienosti kuudenneksi häviten ylivoimaiselle voittajalle Minna Kaupille reilut 5 minuuttia. Matkaan mahtui pari ihan rehellistä pummiakin, joten ensi viikonlopun EM-katsastuksista on lupa odottaa menestykselle jatkoa. Sanna H:n sija oli 24. Miehissä ainoana numeroliiviä pääsi kantamaan Mäksä. Loppumatkasta lippu alkoi löytyä sen verran ripeästi, että sijaksi muodostui lopulta mukava 23. Tappiota niin ikään ylivomaisen voiton kaapanneelle Jarkko Huovilalle 6.03.

D20E:ssä Heini osoitti hyvää kevätkuntoa ollen toinen. Nurmen Sanna oli samassa sarjassa kuudes. H18E:ssä Olli hapotti sijalle 7. Koukkupolvista Ilu ja pari piippausta ennen starttia viivalle ehtinyt Täpsä rohmusivat kakkospalkinnot.


Kuvassa Arto Ranki, Olli Salo ja Täpsä Parttimaa iloisissa lähtötunnelmissa. Kuva Ilu

Jos missasit Urheilukanavan lähetyksen päivän huippuliigasta, niin ei hätiä mitiä. Uusinta nähdään samalla kanavalla jo tiistaina 19.30 alkaen.

Silja-rastit

Vesa Mäkinen - 16.4.2006, 23:26

Uutisarkistoon