Kuudes sija 25mannasta




Osanottajamäärällä mitattuna maailman toiseksi suurin suunnistusviesti 25manna juostiin tänä vuonna Huddingessa Visättran maastoissa Tukholman eteläpuolella. Mukana oli kaikkiaan 348 25-henkistä yhdistelmää. Maasto oli moniin aiempiin vuosiin verrattuna vaativampaa ja ratamestarityökin sai osakseen lähinnä kiitosta. Sen sijaan kartta oli ns. ruotsalaistyylinen, eli sangen pelkistetty. Lisäksi syksyn kisoille usein tyypillinen sadesää loi omalta osaltaan tunnelmaa seuraamalla kilpailua alusta loppuun.

Ankkurilaisittain matka oli kaikin tavoin onnistunut. Ykkösjoukkue oli koko viestin ajan mukana kärkikahinoissa ja sijoittui lopulta hienosti kuudenneksi. Kaiken kaikkiaan upea suoritus koko joukkueelta ja hymyt olivat syystäkin herkässä. Sijoitus on paras sitten v. 1998, jolloin tuloksena oli neljäs tila. Viestin voiton otti toisena vuonna peräkkäin Kalevan Rasti ennen Södertälje Nykvarnia ja Stora Tuna IK:ta. Muista suomalaisista edelle ehti niukasti vain Tampereen Pyrintö. Varsinaissuomalaisille seuroille avokalliomaasto tuntui sopivan, sillä PR oli 10., TuS 12. ja MS Parma 14.

Lopulliset tulokset ovat järjestäjilläkin vielä hieman työn alla, joten henkilökohtaisia osuusaikoja ei vielä ole saatavilla. Seuraavassa joukkueessa juosseet, vaihtosija ja ero kärkeen:



Kakkosjoukkue pääsi tärkeimpään tavoitteeseensa, eli hyväksytysti läpi. Yhteislähdön välttäminen ei tällä kertaa aivan onnistunut, mutta se tuskin suuremmin harmittanee ainakaan joukkueen ankkuria, joka näin ollen pääsi lyhyemmälle radalle. Ilahduttavasti silmään pistää "ipanaosuuden" suoriutuminen osuudestaan lähes kärjen tahtiin.


Ilun kuvagalleria
25-mannan sivut

Vesa Mäkinen - 8.10.2006, 19:05

Uutisarkistoon