Ankkuri Kevätyönviestin kunkku

Ankkurin ykkösjoukkue Tuomas Kari, Tuomo Mäkelä, Jussi Suna, Juha-Pekka Andelmaa, Vesa Mäkinen voitti TuS:n perinteisen kevään avauksen, Kevätyönviestin Nousiaisten Valpperissa lauantaina.Vaihtosijoitukset 7-4-1-1-1 kertovat paljon kisan kulusta.



Kuvassa joukkueet säntäävät aloitusosuudelle Valpperin hiihtokeskuksessa.

Kisassa käytetty kilpailun kärkijoukkueiden gps-seuranta toimi loistavasti. Laitteisiin ei kuitenkaan voitu kisan aikana vaihtaa akkuja ja Mäkisen Vesan laitteesta loppuikin virta, jolloin viiva pysähtyi suurin piirtein osuuden puolivälissä. Vesa näytti vain seisovan paikallaan ja muut menivät menojaan. Jännitystä riitti nyt loppuun asti, koska Vesan etenemisestä ei ollut tietoa. Riemu Ankkuri-leirissä oli katossa, kun toiseksi viimeiseltä rastilta saatiin puhelintieto, että Vesa sieltä on tulossa. Kilpailun jälkeisessä haastattelussa paljastui lisää dramatiikkaa, kun Vesa kertoi matkalla pudonneesta piilolinssistä ja varalinssin vaihtamisesta kesken matkaa.

Turun Sanomien juttu

Ilu - 15.4.2007, 15:16

Uutisarkistoon