Tytöt 26. Nuorten Tiomilassa

Nuorten Tiomilan tyttöjen D18-viesti starttasi varhain 5.30 lauantaiaamuna Skövdessä, noin 350 km Tukholmasta etelään. Kilpailu juostiin kaupungin ulkoilualueella, jota hallitsi tiheä polkuverkosto. Samaa kilpailukeskusta, Billingehusia on käytetty nuorten Tiomilassa 2000-luvulla jo vuosina 2000, 2002, 2006. Samassa paikassa juostiin myös O-Ringenin päätösetappi 2002. Kilpailun vakiojärjestäjä IF Hagen kuuluu olevan väsynyt jokavuotisiin järjestelyihin ja niinpä järjestelyihin kumppaniksi oli tänä vuonna värvätty naapuriseura Istrums OK. Tulevina vuosina kilpailu tullaankin järjestämään eri puolilla Västergötlandin maakuntaa eri seurojen toimesta. Ensi vuonna ajomatka Ruotsin puolella lisääntyykin lähes 150 km, kun kilpailu juostaan Ulricehamns OK:n ja OK Tranan isännyydessä Tranemossa.

Matkan aika Ruotsissa tapahtui ilmaston muutos. Perjantainen automatka Ruotsissa oli vielä täyttä hellettä. Yö oli erittäin lämmin ja aamulla tyttöjen viestin alettua tarkeni ulkona vielä t-paidalla. Ankkureita varvausrastille odotellessa moni kaipasi jo fleecejä ja tuulipukuja ja palkintojenjaon aikaan tuli jo ensimmäiset vesipisarat. Ajomatka Tukholmaan menikin sitten pääosin koleassa sadekelissä.

Tyttöjen viestissä on 5 osuutta. Kuitenkin osuudella 3 voi vuosta samaan aikaan 3 suunnistajaa. Yläikäraja on 18 vuotta eli joukkueen kaikki jäsenet voisivat olla jopa 18-vuotiaita. Hajontoja on ruotsalaiseen tapaan niukalti, sillä viestin kolme viimeistä osuutta ovat putkiosuuksia.




Kuvassa Ankkurin joukkue valmistautumassa perjantai-iltana leirialueella aamun kilpailuun. Pinja Kurppa laittaa Matleena Kukkosen kisakampausta kuntoon. Muut jäsenet vasemmalta Inkeri Lindeman, Fanny Kurppa, Sanni Kivelä, Emma Laakkio ja Milla Saarimäki.

Avausosuuden juoksi viimevuotiseen tapaan Milla Saarimäki, joka selvisikin urakastaan loistavasti. Milla saapui vaihtoon parhaana suomalaisjoukkueena yhdeksäntenä. Täby OK:n Ruotsin Silva Juniorcupissä viidentenä oleva Lisa Larsen karkasi puolentoista minuutin etumatkalle jo avausosuudella, eikä joukkue kärkipaikkaa enää sen jälkeen muille luovuttanutkaan. Pääletkaa maaliin veti Taby OK:n kakkosjoukkue, josta Milla oli jäljessä vain puolisen minuuttia. – Meni ihan hyvin, ei ongelmia eikä pummeja ja juoksukin kulki mukavasti, totesi Milla osuuden jälkeen. Milla luuli kärkiletkan tulleen vaihtoon jo aikaisemmin, koska kolmanneksi viimeisellä rastilla hän luuli ison joukon menevän toiselle hajontarastille ja ehtivän jo aikaisemmin vaihtoon. Rasti oli kuitenkin yhteinen ja tämä joukko pummasikin kyseistä rastia. Millan oma kouluarvosana suorituksestaan oli 10-.

Ahtaassa kilpailukeskuksessa toiselle osuudelle lähtevä Pinja Kurppa ei huomannut Millan tuloa ja tajusi tilanteen vasta Millan huudoista. Pinjalle tuli siis äkkilähtö maastoon. – Ykköselle mennessä menin parista polusta huomaamatta ohi ja turhaa aikaa meni jonkin verran. Itse rasti löytyi kuitenkin hyvin. Takaa tuli porukkaa ohi, joka meni tosi kovaa, totesi Pinja kisan jälkeen. Neloselle mennessä oli välillä ihan sekaisin, mutta onneksi pääsin taas kartalle ja löysin rastin. En vaan jaksanut tänään juosta kovempaa. Suunnistuksellisesti kisa oli ihan tyydyttävä mutta olisin parempana päivänä pystynyt parempaankin. Pinja oma arvosana suorituksestaan oli 8. Joukkueen sijoitus oli nyt vaihdossa 35 ja aikaero kärkeen +8.28.

Kolmas osuus on rinnakkaisosuus, jolle saa lähettää kolme suunnistajaa. Joukkueen vaihtosijoituksen ja –ajan määrää ensimmäisenä maastosta tuleva. Kaikki juoksevat saman radan.
Osuudelle lähtivät Fanny Kurppa, Matleena Kukkonen ja Emma Laakkio. (Kuvassa vasemmalla Fanny jakaa kartat Matleenalle ja Emmalle) Ensimmäisenä vaihtoon tuli Emma sijoituksella 31 ja aikaero kärkeen +13.06. Emma kertoi väleillä tulleen pieniä törttöilyjä ja joissain jyrkissä mäissä oli pakko ottaa muutamia kävelyaskeleitakin. Jotkut muut menivät kovempaakin mutta Ankkurin muista tytöistä pääsin karkuun tokavikalle tullessa. Emman oma arvosana suorituksestaan oli 8½.

Noin minuutin Emman jälkeen vaihtoon tulivat Matleena ja Fanny. Matleena kertoi hakeneensa eri reittejä suorempaan enemmän metsän kautta kuin muut juoksivat polkuja pitkin. Ei vaan oikein jaksanut juosta kovempaa, suunnistusvirheitä en juurikaan tehnyt jatkoi Matleena. Oma arvosana suorituksesta oli 8. Fanny puolestaan kertoi, että suunnistuksellisia haasteita ei rata juurikaan tarjonnut mutta en pystynyt juoksemaan sitä vauhtia kuin muut menivät, hengitys rahisi ylämäissä. Fannyn oma arvosana oli 8-.

Neljännellä osuudella Sanni Kivelä suunnisti hyvin ja nosti joukkueen sijalle 24, aikaeron kärkeen ollessa +15.31. Sanni totesi, että ykköselle mennessä ei juoksu kulkenut yhtään, mutta lähti kuitenkin sitten sujumaan. Koska letkassa oli epävarmoja vetäjiä, niin Sanni päätti ottaa vetojuhdan tehtävät heti ykkösen jälkeen. - Kolmosrastia piti ihmetellä ehkä muutaman kymmenen sekuntia ja nelosen lähellä oli pakko käydä katsomassa naapurirastin koodi vaikka tiesinkin sen olevan väärä rasti muuten meni hyvin, jatkoi Sanni. Sanni ynnäsi suunnistusvirheisiin tuhrautuneen noin minuutin verran ja voimia jäi vielä reippaaseen loppukiriinkin. Sannin oma arvosana suorituksestaan oli 9.




Viimevuotiseen tapaan ankkuriosuuden juoksi Inkeri Lindeman. Kuvassa yllä Inkeri leimaa varvausrastilla. Osuudella oli mittaa 6.5 km. ja se juostiin kahtena lenkkinä joten kilpailijat näyttäytyivät maalialueella osuuden puolivälissä. Inkeri ei ollut suoritukseensa ollenkaan tyytyväinen. Aika huonosti meni, oli Inkerin kommentti maalissa. Varsinaisia rastipummeja ei tullut mutta virheitä tuli reitin valinnoissa ja niiden toteutuksessa. Vaikka juoksuvire oli ihan kohtuullinen, niin tuntui, että ”mummon vauhtia” etenin, jatkoi Inkeri. Omaksi arvosanaksi hän antoi 7-. Inkerin alkulenkki ja loppulenkki

Joukkueen loppusijoitukseen tuli viimevuotiseen verrattuna huononnusta 5 sijaa. Viime vuonna tappiota kärkeen tuli 15 minuuttia nyt 26 minuuttia. Kymppisakkiin sijoittuminen olisi vaatinut 8 minuuttia parannusta joukkueen loppuaikaan.

Ensi vuonna joukkueeseen tulee muutoksia, koska Inkeri, Fanny ja Matleena tulevat Nuorten 10Milaan yli-ikäisiksi. Toivottavasti ensi vuonna mukaan saadaan myös taas oma joukkue poikien 10-osuuksiseen H18-sarjaan. Tänä vuonna Mikko Siren, Antti-Pekka Niinistö ja Tomi Koskela juoksivat yhdistelmäjoukkueessa Lynxin kanssa.

Tulokset yms kisasivuilta

Kuvia Nuorten Tiomilasta

Video D18-viestin lähdöstä (5.7MB)

Ilu - 3.8.2008, 14:40

Uutisarkistoon