Maria Rantala 7. MM-katsastuksissa

Suunnistuksen MM-katsastukset alkoivat FIN5-rastiviikon yhteydessä sunnuntaina Hauholla.

Naisten ykköseksi suunnisti Lynxin Karoliina Sundberg vaikka ennakkosuosikki KooVeen Merja Rantanen pääsikin lopussa lähelle ja hävisi vain 4 sekuntia. Kolmannen sijan nappasi kokenut TuS:n Vroni König-Salmi, joka on jo varmistanut paikkansa Sveitsin MM-joukkueeseen.

Ankkurin Maria Rantala oli seitsemäs. (Kuva vasemmalla.) Maria kertoi juoksun kulkeneen nyt taas pitkästä aikaa mukavasti mutta harmittamaan jäi reilu minuutin pummi, jota ilman olisi pystynyt taistelemaan jopa mitalisijoista. Heini Saarimäki aloitti hyvin mutta paha pummi kymppirastilla pudotti sijoituksen sijalle 33.

Miesten katsastuksen vei nimiinsä PM-kisojen keskimatkallakin Salossa kuukausi sitten parhaiten suomalaisista juossut Ikaalisten Topi Anjala. Ankkurin Jussi Suna oli 22.

FIN5-rastiviikon avauksessa Hanna Kirmula jatkoi siitä mihin Kainuussa jäi eli otti osakilpailuvoiton sarjassa D45A. Sanni Kivelä jatkoi myös hyviä suorituksiaan ollen nyt kuudes D16E-sarjassa häviten voittajalle vain +1.55.

Joona Kirmula oli hienosto viides sarjassaan H12. Kuva alla.


FIN5-Rastiviikon tulossivu

Ilu - 12.7.2009, 21:54

Uutisarkistoon