Ratamestarin jälkipelit
Ajattelin tässä samalla, kun itsekin käyn läpi kisan reittejä, kirjoitella, miksi radoista tuli sellaiset kuin ne olivat ja mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Tätä ei ole varsinaisesti kirjoitettu lukija mielessä ja tämän läpikahlaus saattaa vaatia sisältä löytyvän pienen suunnistusfanaatikon.
Lasten Halikko-juoksu
Olen kauden aikana piirrellyt aika monet meidän nuorten harjoitukset ja tämän projektin ulkopuolellakin on tullut mietittyä melko paljon sopivia vaativuustasoja. Omasta mielestä Lasten juoksun rata oli hyvä. Vaativuustaso oli minusta oikea ja jos tekisin tämän uudestaan, niin en tiedä muuttaisinko mitään. Tietysti näitä lasten ratojen vaativuustasoja on mahdoton määrittää absoluuttisesti ja joku voi nähdä asian hieman toisin ilman, että meistä kumpikaan olisi varsinaisesti väärässä.
3-4-välin muuttamista hieman mietin. Siihen tuli reilu kuukausi ennen kisoja harvennus, joka vaikutti maastoon lisäämällä uusia ajouria. Tämä johti oikeastaan siihen, että rastivälin luonne muuttui ja rastivälistä tuli hieman aiempaa vaativampi, koska sekava uraverkosto ei minusta ainakaan helpota suunnistusta.
Rastia ennen oli kuitenkin kääntöpaikka, mistä rasti näkyi, joten ajattelin, että se hyvin voi olla näin, vaikka suunnistus 3. rastilta kääntöpaikalle onkin haastavaa. Päädyin helpottamaan rastiväliä sillä, että laitoin ratamestarin lausuntoon karttapalan, jossa näkyi rastien 2 ja 3 alue. En tiedä kuinka monelle joku suunnistustaitoinen aikuinen oli näyttänyt karttapalaa ja kertonut, miltä mahdollisesti maasto tässä tapauksessa näyttäisi ja mitä suunnistuksessa tulisi ottaa huomioon.
1. osuus
Aloitusosuuden radan rakenne oli sellainen, missä alkuun tarjottiin vaativaa suunnistusta ja sopivasti hajontaa ja neloselta maaliin suunnistus oli tarkoituksella hieman helpompaa ja hajonnat vähäisempiä. Näillä sarjarajoituksilla aikaerot avausosuudella kasvavat joka tapauksessa aika suuriksi ja lopun pienemmillä hajonnoilla suunnistus säilyy enemmän viestinomaisena.
Virhe, mikä tässä tapahtui, oli että alun hajonnat eivät olleet tasapuolisia. Suurin ongelma oli, että kakkosrasteista 171 oli selvästi hitaampi ja myös vaativampi kuin 130. 5. osuudella vertailuajat eri hajonnoille olivat
K-112-130-162-123: 10.40
K-38-130-127-123: 11.02
K-159-171-162-123: 11.25
K-47-171-127-123: 12.01
Avausosuudella erot olivat laskennallisesti suuremmat, mutta siinä enemmän vaikuttaa miten osuudet parhaat suunnistajat eri hajonnoille jakautuivat ja kuinka paljon eri hajonnoilla tehtiin virheitä.
Suunta Jyväskylän Kasper Ekonojalle osui hitain alun hajonta. Jos ajatellaan, että hajonta oli minuutin hitaampi muita, niin joukkue hävisi tässä laskennallisesti 40 sekuntia. Mutta ensimmäiseen väliaikaan tullutta 4 minuutin aikaeroa selittävät enemmän ne 3 minuuttia virhettä, mitä reittiin mahtui.
Ja toisaalta sama hidas hajonta osui MS Parman 5. osuuden viimeiselle vaihtoon tulijalle Tuukka Mäkiselle. Jos hänellä olisikin ollut nopeampi hajonta, niin MS Parma olisi myös voinut päästä aiemmin 14. osuudelle.
2. osuus
Kakkososuudelle hain tarkoituksella saman matkan kuin avaukseen, vaikka ratojen rakenne oli täysin toinen. Toisaalta, en tiedä olisiko sillä ollut mitään merkitystä tietää, onko tämä osuus avauksen kanssa hajontapari vai ei. Sen verran tänne asti päässyttä lukijaa voin palkita, että 1. ja 2. osuudet nykyisellään harvoin ovat puhtaasti hajontapareja keskenään, koska 14. ja 15. osuuksille pitää löytyä hajontoja, joita ei ole näytetty aiemmin GPS-seurannassa. Tästä syystä näiden osuuksien hajontojen rakentaminen yhteen 1. ja 2. osuuden kanssa on kaikkein luontevinta.
Pyrin tekemään kakkososuudelle radan, jossa on aika paljon suunnistettavaa ja aika paljon hajontaa, mutta ei mitään tosi vaikeaa, eikä fyysisesti äärimmäistä. Kirjoitan osuuden toisesta hajonnasta enemmän ankkuriosuuden kohdalla.
3. osuus
3. osuus on vaikein osuus tehdä. Haluaisin, että se koko ikänsä suunnistanut Pirjo 56 v kokisi, että tässä sai suunnistaa ja rata oli mielekäs ja mukava. Ja samaan aikaan Leevi 13 v ei saisi kokea että rata on hänelle liian vaikea. Täydellistä rataa on mahdotonta tehdä ja tavoitteena on hyvä kompromissi, joka mahtuisi kuitenkin 14-sarjan vaativuustason raameihin.
Kakkosrasteista kauimmainen, 159, oli vaativuustasoltaan vähän siinä rajoilla. Ajattelin, että jos rastivälin juoksisi oikealta keltaista uraa pitkin, niin rastinotto ei minusta ole ihan hirveän vaikea ja minusta koko valinta olisi hyvin kilpailukykyinen, mutta kukaan ei rastiväliä näin suunnistanut. Alla on TP 2:n Vilma Juntusen reitinvalinta, jossa loppu oikaistiin niityn läpi. Tiheikkösuon läpäisy ei houkuttele, mutta ei rastinotto noinkaan ole vaikea. Suoran toteutuksen en ajatellutkaan mahtuvat 14-sarjan vaativuustason raameihin.
3-4-välillä vasemmasta reitistä tuli parempi kuin ajattelin. Jotenkin 3. rastin rastipistettä tuunaillessa ajattelin, että 3-4-välillä ekan tiheikön kierto oikealta olisi aika hyvä. Ehkä jopa sen tiheikön kulma leikkauskin voisi olla ok. Sitten kun kisaviikolla katselin ratoja uudestaan, niin yhtäkkkiä se näytti omaankin silmään siltä, että vasen valinta on selvästi parempi.
Lopulta rastiväli oli ehkä 20 sekuntia nopeampi vasemmalta ja Liveloxin reiteistä 43 % (51/119) kiersi sen tältä puolelta. Joten kai se lopulta oli ihan hyvä rastiväli ja tarkoituksella alun jälkeen vähän helpompi sektori tälle osuudelle. Alla osuuden nopeimpien reittejä tällä sektorilla:
Kolmososuuden toiseksi viimeisellä rastilla oli vielä kolmen rastin hajonta. Se osoittautui yllättävän vaativaksi. Kyllä sitä hieman mietin, että teenkö tuohon hajonnan, mutta toisaalta jokainen rasti oli aivan polun tai linjan vieressä, joten ei se nyt tavallaan niin vaikeaa olisi pitänyt olla. Ympärillä sinkoilevat kanssakilpailijat ja pellolta pauhaava kenttäkuulutus varmasti loivat ylimääräistä painetta, missä oma suunnistus saattoi osalla vähän päästä unohtumaan.
Alla on listattu sektorin variaatioiden optimiajat (5. parhaan keskiarvo) ja mediaaniaika kolmososuuden juoksijoista, joten kauimmainen hajonta oli selvästi vaativin:
91-164-100: 2.24 / 3.46 (lähin rasti)
91-39-100: 2.27 / 4.13 (keskimmäinen rasti)
91-62-100: 2.31 / 4.42 (kauimmainen rasti)
4. osuus
4. osuus tarjosi aika samanhenkistä suunnistusta 2. osuuden kanssa. 7. rasti ja 8. rastin hajonta ei ollut ihan paras toteutuksellisesti. Varsinkin 75-93 oli vähän hölmö väli, kun kaikki juoksivat sen vain polkua. En tiedä, jos pelkkä 7. rastin siirto pistekumpareeseen olisi jo auttanut.
Lopun hajonta oli tällä osuudella vähän samanhenkinen kuin 3. osuudellakin. Tällä osuudella kuitenkin kaikki hajonnat (39 / 45 / 62) olivat aikojen perusteella tasa-arvoisia, eikä mitään eroa 39 vs 62 ollut havaittavissa kuten 3. osuudella.
5. osuus
Viidennellä osuudella oli hajontaa edelleen melko paljon. Ratavaihtoehtoja oli lopulta käytössä yhteensä 12. Ongelmaksi muodostui, että tällä osuudella ratavaihtoehtojen välillä oli kohtuullisen isot aikaerot. Mukana oli kaksi hajontavaihtoehtoa 5BG ja 5AP, jotka olivat laskennallisesti yli kaksi minuuttia nopeinta hajontaa (5CI) hitaampia. Toki, näitä hitaita hajontoja yllättäen eivät juosseet Rasmus Töyrylä ja Vilho Hietala, mikä toki sekin hieman vaikuttaa, vaikka hajontojen ajat olenkin laskenut rastivälien aikojen summana, en ratavaihtoehtojen kokonaisajoista.
Seiskarasti olisi voinut olla hieman etelämpänä. Nyt varsinkin kauimmalle 8. rastille (79:lle), vasen kierto oli aika ilmeinen ja myös tässä tapauksessa ajallisesti tosi nopea.
14. osuus
Kahdelle viimeiselle osuudelle annoin luvan tehdä vähän tiukempiakin välejä.
5-6-väli oli tavallaan ihan hyvä rastiväli. Toki jos kilpasarjan nopein ankkuri, Florian Fritzen, juoksee välillä kartan ulkopuolelta (onneksi taisi olla ainoa), niin ei se kaikkien tyylisääntöjen mukaan mennyt ihan putkeen. Kartan leikkaus oli jossain aikaisemmassa päivityksessä tullut tällaiseksi ja ratojen muotoutuessa en jaksanut lähteä sitä uudelleen laajentamaan. Ehkä tällä pärjäsi, vaikka pieni epäilys saattoikin mieltä kaivaa, oliko joku tosi hankalakulkuinen taimikko linjan vierestä jäänyt kuvaamatta kartalle.
8-9-välillä ehkä lähtörasti olisi pitänyt asemoida toisin, jotta isot kierrot vasemmalta ja oikealta olisivat tuntuneet houkuttelevimmilta. Nytkin tietysti väli tarjosi toteutuksellisesti normaalista varsinaissuomalaisesta suunnistuksesta poikkevaa suunnistusta.
14. osuudella oli aika pitkä putki alussa. Ajattelin, ettei hajonnan sovittamisella alkuun ole hirveästi merkitystä, koska usein 5. osuudelta joukkueet tulevat täyteen enemmänkin tipoittain kuin letkoina. Keskiosaan taas oli vaikea rakentaa hajontaa minkään toisen osuuden kanssa. Vaikka kärkipään joukkueet lähtivätkin maastoon melko pienin eroin, niin putki toimi minusta varsin hyvin. Lopun hajonnat olisivat voineet olla vaativampiakin, mutta tämä oli se, mitä rataprofiilit nyt mahdollistivat.
En ollut ottanut huomioon, että yhteislähdössä oli lopulta aika paljon joukkueita myös 14. osuudella. Näiden joukkueiden kannalta jokin hajonta alkupäässä olisi varmastikin ollut perusteltu, mutta joukkueiden fyysiset erot olivat niin suuria, että aika nopeasti yhteislähdön porukka hajosi pienempiin ryhmiin.
15. osuus
Ankkuriosuudella pidempi loppulenkki oli tietysti alusta asti ajatuksena, mikä jätti vähemmän pelivaraa länsiosan hyödyntämiseen. Alkuun halusin kuitenkin pari vähän fyysisempää reitinvalintaväliä.
Keskiosan iso hajonta hieman mietitytti, oliko hajontaosuus jopa liian pitkä. Suurin ongelma hajonnassa kuitenkin oli, että 123-97-52-69 oli ainakin laskennallisesti n. minuutin hitaampi muita hajontoja. En usko, että ero hyvällä suunnistuksella on mitenkään noin suuri ja erosta suuri osa tuli siitä, että hajonta oli vaikea toteuttaa hyvin.
97:n rastinotto oli kahta muuta rastia vaativampi ja 97-52-välin lähes kaikki juoksivat oikealta polkuun tukeutuen, vaikka nopein valinta olisi kulkenut jopa viivan vasemmalta puolelta rosvoluolan vasemmalta puolelta. Yksi ainoista välin oikein suunnistaneista oli JRV:n Merja Rantanen, joka optimiviivalla pystyi jättämään TuS:n Ella Tetrin, jonka otti välille enemmistön käyttävän kiertävän reitinvalinnan.
8. rastin aluetta minun houkutti käyttää enemmänkin. Suomessa turhan harvoin suunnistetaan alueilla, joissa käyrien sijaan joutuukin lukemaan toisinaan epämääräisiä kasvillisuuskuvausten reunoja ja katsomaan kompassia. Ongelma tässä alueessa oli, että aukot olivat kesällä todella reheviä ja epämiellyttäviä paikkoja, enkä osannut arvioida, kuinka paljon tilanne paranisi syyskuun loppuun mennessä. Nyt tähän tuli rastiväli, missä pystyvihreät aukot pystyi nätisti väistämään. 8-9-välillä piti ymmärtää kiertää yleisörastille kiltisti valkoista metsää pitkin.
Loppulenkillä on pientä reitinvalintaa tarjolla. 11-12-välille ajattelin, että vasen polkukierto voisi olla jopa nopeampi, koska iso polku on nopeampi juosta ja siinä säästää vähän nousuakin, mutta suoraan taisi olla paras. Inari Karppinen oli suoraan nopein, Karoliina Ukskoski hävisi kierrolla 14 sekuntia, joskin oli välin 3. nopein hänkin.
12-13-välillä kuului kiertää jyrkänteet vasemmalta. Ehkä kartan perusteella on mahdoton sanoa kuinka nopea jyrkänteiden välistä on päästä alas, mutta ajattelin, että kartan perusteella pystyy sanomaan, että se on vähän riski ja vasemmalla kierrolla ei voi ainakaan hävitä. Vasen kierto taisi olla lopulta jopa puoli minuuttia nopeampi suoraa vaihtoehtoa ja Karppisenkin toteuttamaa oikeaa kiertoa.
Toiseksi viimeiseksi rastiksi tietenkin yritin hakea mahdollisimman hankalan pisteen rinteestä. Se väistämättä kuitenkin jäi aika lähelle linjaa, joten pääosa kärkinaisista selvitti homman varsin hyvin. HiKin Virna Pellikka ja HS2:n Johanna Hulkkonen laittoivat kamppailun 9. sijasta jännäksi ottamalla pari ylimääräistä kierrosta rastiympyrässä. Takajoukoissa virheitä tehtiin tässä enemmänkin.
Yhteenveto
Aina kisaratoihin jotain viilattavaa jää. Yleisesti radat näyttivät kuitenkin siltä, millaisiksi Halikko-viestin radat ajattelenkin. Minusta on hyvä, että radoilla on riittävästi haastetta, mutta parhaassa tapauksessa hyvät hajonnat ovat haasteen keskiössä tai ainakin keskeinen osa sitä. Sillä tavoin viestisuunnistuksen luonne pääsee parhaiten esiin. Massaosuuksilla onneksi porukkaa riittää, niin kilpailussa suurin osa pääsee suunnistamaan yhdessä muiden kanssa. Kahdella viimeisellä osuudella taas erot alkavat olla suurempia, niin se saakin vaikuttaa ratoihin.
Tuomo Mäkelä
9.10.2026, 17:58
|