Ankkurirastien yhteydessä juostaan myös keskimatkan EM-katsastus. Ankkurin omista suunnistajista EM-kisalippua on jahtaamassa myös Sanni Kivelä. Sannilla on takanaan jo useita maailmancup-startteja ja kaksi henkilökohtaista Suomen mestaruutta, mutta edustuspaikkaa arvokilpailuihin ei ole vielä irronnut.
- Talven harjoittelu on pääsääntöisesti sujunut ihan hyvin ja Tanskan Danish Spring -kisaviikonlopun jälkeen pystyy hyvillä mielin starttaamaan kisakauden myös Suomessa, kertoo Kivelä, joka sijoittui Danish Springin pitkällä matkalla kolmanneksi.
Sannin talviharjoittelun tärkeimmät tavoitteet ovat olleet juoksuvauhdin ja itsevarmuuden kasvattaminen.
- Tulevalla kaudella haluan tehdä sellaisia suorituksia, joihin olen itse oikeasti tyytyväinen ja uskon, että sellaisten suoritusten avulla EM-kisat ja Opiskelijoiden MM-kisat ovat mahdollisia.
Ankkurirastien maastotyypin pitäisi olla Sannille tuttu, sillä hän on kotoisin Kokkilasta, mistä Kanamäen kilpailumaastoon ehtii vaikkapa pitkällä juoksulenkillä. Sanni ei kuitenkaan usko, että erityistä etua kilpailumaasto hänelle antaisi.
- Aikaisemminhan arvokisojen katsastuksia on juostu Silja-Rasteilla Paimiossa, ja ei niidenkään kisamaastot niin kaukana Kokkilasta ole olleet. Maastotyyppi on yhtä lailla varsin tuttu ja turvallinen, joten sen suhteen ei pitäisi tulla ongelmia.
Tulosten perusteella Salon ja Paimion avokalliomaastot tuntuvat olevan hyvin hallussa, sillä esimerkiksi viime vuoden Silja-Rastien Hghuippuliigasta irtosi neljäs sija.
- Suurin ero tulee varmaan olemaan fiiliksessä, kun pääsee kerrankin juoksemaan oman seuran järjestämässä kisassa.
Ankkurirastien katsastuskilpailu tulee varmasti tarjoamaan vaativaa suunnistusta, mutta Sanni ei odota kilpailulta suurempia yllätyksiä, vaan uskoo, että hyvän suorituksen tekeminen onnistuu, kun vain jaksaa keskittyä omaan suoritukseensa. Sanni alleviivaa myös vauhdinpidon tärkeyttä.
- Pitää myös unohtaa liian tarkka kartan nyhräys ja painaa kaasu äärirajoille selvissä paikoissa, Sanni linjaa lopuksi.
Kertoisiko tämä sitten jo kasvaneesta itseluottamuksesta?
Ankkurirastit
Tuomo Mäkelä - 31.3.2018, 14:40