Nusulaiset leirillä Piikkiössä 4.-5.8.

Seuramme 7-16 –vuotiaat leireilivät helteiset kaksi päivää Piikkiössä Kehityksen kerhotalon toimiessa leiripaikkana. Vielä enemmän kuin rasteja poimittiin leirillä metsän satoa; mustikoita ja kantarelleja, joita oli metsässä todella runsaasti. Helteiselläkin kelillä on siis mahdollista tulla harjoituksesta huulet sinisenä, tämä tuli toteen näytetyksi.

Leiri noudatti perinteistä kaavaa antamalla leiriläisille erilaisten harjoitusten lisäksi aikaa leppoisaan yhdessä puuhailuun ja ihan vain oleskeluun ja jutusteluun kavereiden kanssa. Leirillä tehdään asioita kaikki yhdessä, niin isot kuin pienetkin suunnistajat. Aloituspäivänä suunnistettiin kaksi kertaa ja illalla kisailtiin 3 hengen joukkueilla outojen lajien Banzunakessa. Toisena päivänä heräteltiin lihaksisto aamulenkillä ja tehtiin pitkä suunnistusharjoitus. Leiriläiset oli jaettu taitotason mukaan kolmeen eri harjoitusryhmään: RR (7-10v.) 12-13 -vuotiaat ja 14-16 –vuotiaat. Harjoitusmaastoina oli kevään keskimatkojen am-kisan maasto Linnavuori kerhotalon vieressä sekä Jättäväljä – Isometsä Hepojoella.

Mitä leirillä tehtiin ja tapahtui?
Tiistai 4.8. aamupäivä
Bussi saapui kerhotalolle. Elina toimi majoituspäällikkönä ja piti leiriläisille harjoitusinfon. Jari, Rilli ja Anu ryntäsivät rastien vientiin maastoon. Maija emännöi keittiössä ruuanvalmistuspuuhissa.
RR-ryhmä suuntasi Elinan kanssa kerhotalon vieressä olevalle pururadalle viivasuunnistukseen. Pirkko, Niklas ja Antti kiersivät ensin radan yksin ja merkkasivat vastaan tulleiden rastilippujen paikat karttoihinsa. Tämän jälkeen rata kierrettiin Elinan kanssa yhdessä ja pohdittiin vielä rastien sijaintia ja minkälaisiin selkeisiin maastokohteisiin tulisi kiinnittää huomiota.
12-13 vuotiaat verryttelivät Jarin johdolla vajaan kilometrin päässä olevalle laavulle, joka toimi viuhkasuunnistuksen keskusrastina ja kartanvaihtopaikkana. Viuhkaradat A, B ja C tarjosivat nuorille suunnistajille erilaisia haasteita; tarkkaa suunnassa kulkua niin avoimessa maastossa kuin tiheikössäkin, vauhdikasta polkujuoksua ja kartan suuntaamista yhä uudelleen.
14-16 –vuotiaat toteuttivat pienipiirteisellä mäkialueella 13 rastin radan. Kaikilla oli kartassa samat rastit, mutta kiertojärjestys piti suunnitella itsenäisesti ennen harjoituksen alkua. Alkuverkkana sovitulle lähtöpaikalle siirtyminen 1,5km.

Sitten viileä suihku ja RUOKAA! Aamupäivän harkkapalaute. Lepäilyä ja pelailua ja urheilua ulkona juoksusuoralla ja pihalla.

Tiistai 4.8. iltapäivä
Rilli haki ja siirsi rasteja ja Anu vei uusia lippuja ja leimasimia. Ja sitten taas treenattiin!
RR-ryhmä lähti Elinan kanssa 7 rastin radalle, jossa piti lukea karttaa tarkasti ja suunnata kartta maaston mukaan. Koheltaminen unohdettiin ja tehtiin tarkka työtä kartan kanssa. Matkalla sattuneet megapummitkin korjaantuivat kun oltiin maastossa yhdessä aikuisen kanssa. Antti tosin pohti, että voitaisiin soittaa jollekin, että saataisiin tietää missä ollaan.
12-13 –vuotiaat keskittyivät iltapäivän harjoituksessa suunnassa kulkuun teemalla ”ei vauhdilla vaan tarkasti”. Suuntavälejä (à 100-300 metriä) oli 6 ja ne oli piirretty kahden samansuuntaisen polun väliin. Suunnassa kulkiessa oli tavoite osua mahdollisimman lähelle maalia eli polulla olevaa muovitötteröä. Sitten siirtyminen polkua pitkin seuraavalle tötterölle ja siitä taas suunta edellisellä polulla sijaitsevalle uudelle rastille.
14-16 –vuotiaat suunnistivat aluksi 9 rastin vauhdikkaan mikroradan ja verkkasivat sitten reilun 500 metrin päässä sijaitsevalle viivasuunnistuksen lähtöpaikalle. Viivasuunnistuksessa kuljetaan tarkasti karttaan merkittyä reittiä pitkin ja merkitään karttaan maastosta reitin varrelta löytyvien rastien sijainnit.
Ohjaajat keräilivät jälleen harjoituksen lopuksi rastit ja leimasimet pois.

Taas viileä suihku ja RUOKAA! Iltapäivän harkkapalaute. Lepäilyä ja uskomatonta kyllä, jotkut jaksoivat pelata ja urheilla ulkona! Päivän jokainen harjoitus oli kuitenkin kestänyt yli tunnin n. 23 asteen helteessä. Sitkeitä junnuja. Liekö mustikkaenergian ansiota? Rilli autoili vielä Hepojoelle lippujen ja leimasimien vientiin. Ja pyöräili!!! sen jälkeen Saloon.

Tiistai 4.8. ilta
Suuri Banzunake –joukkuekisa. Elina oli suunnitellut yllättäviä lajeja sisältävät kolmihenkisin joukkuein käytävän kilpailun leiriläisten uneen uuvuttamisen toivossa. Kisassa vaadittiin osallistujilla taitoa, tietoa, tuuria, nokkeluutta, uhkarohkeutta ja ehdottomasti joukkuehenkeä. Kisassa oli palapelin kokoamista, sokkona rullalautailua, viestijuoksua, jossa joukkueen piti tulla yhtä aikaa maaliin, mölkyn kilkkausta merkitylle alueelle, tietovisailua, pelikortin pisteiden keräämistä. Kisa pisteet laskettiin salaperäisellä systeemillä, jota tuomarineuvosto pohti koko yön.

SYÖMÄÄN! Illan lopuksi kisailijoita kutsui Maijan kerhotalolle loihtima Piikkiön Burger King. Väsyneitä leiriläisiä vaelsi jo hammaspesulle ja sieltä makuupusseihin. Isot pojat Joonalla vahvistettuna nauttivat kesäyöstä makuupusseissa ulkona terassilla. Leiriperinteitä noudatti Elinan iltasatu, jossa seikkailivat kaikki leiriläiset. Linnavuoren satumaisessa ja salaperäisessä maastossa seikkailivat pääroolissa urheat ruåtsalaiset viikingit Zjuho, Zjani ja Zmiika. Jotain tuttua näissä sankareissa oli? Ehkä Elina vielä joskus julkaisee kirjana kaikki nuorten leireille kirjoittamansa iltasadut?

Keskiviikko 5.8. aamu
Aamulenkki klo 8 sai jalkeille koko leirin, aivan mahtavaa! Kiersimme pururadan rauhallisesti hölkäten ja aina välillä venytellen. Edellisen päivän harjoituksen rasitukset olivatkin kohta poissa.

AAMUPALALLE! Lenkin jälkeen hävisi aamupuuro nopsaan leiriläisten vatsoihin.

Keskiviikko 5.8. aamupäivä
Jari keräsi 7-13 –vuotiaiden ryhmän mukaansa vaellukselle. Kartat otettiin mukaan ja ryhmä suuntasi kohti Linnavuorta alueen vaellusreittiä hyödyntäen. Matkalla harjoiteltiin askelparien mittaamista juosten ja kävellen. Nuorimpien pettymykseksi Linnavuorella ei ollut linnaa, mutta komeat maisemat kuitenkin. Edellisen päivän viivasuunnistuksen 5 rastia tuli reippaalla porukalla nopeasti löydettyä ja kerättyä pois.

14-16 –vuotiaat autoilivat Anun kanssa Hepojoelle, jonne Cassu oli suunnitellut pitkän harjoituksen todella hulppeaan maastoon. Helteisen leirin rasitukset alkoivat näkyä rankan harjoituksen loppuosassa, jossa yhden jos toisenkin keskittyminen alkoi pahasti herpaantua. Rata muodostui kahdesta lenkistä, joiden välissä sijaitsi väliaikapiste ja juomarasti. Ensimmäinen lenkki oli 2,6km ja toinen tyttöjen 3,0km tai poikien 3,8km. Rastien lisäksi tästäkin maastosta löytyi runsaasti vadelmia ja pussillinen kantarelleja! MS Parman huippunaiset Sanna ja Outi tekivät myös tällä radalla harjoituksen ja hakivat samalla rastit ja leimasimet pois.

Viileä suihku ja RUOKAA! Leiripaikka siivottiin ja tavarat pakattiin vikkelään. Kaikille löytyi lopulta oikea määrä karttoja, kenkiä ja sukkia.

Keskiviikko 5.8. iltapäivä
VÄLIPALAksi pannaria!
Elina oli saanut laskettua suuren Banzunake –kilpailun pisteet ja oli juhlallisen palkintoseremonian aika. Seremonia kesti pitkään, koska palkintopöytä oli varsin pulmallinen. Kaikille joukkueille ei ollutkaan poikien?! haluamia Bratz –hattuja ja niinpä valinta kesti ja kesti ja kesti… Ensi vuonna siirtynemme taas helppoihin karkkipalkintoihin? Voittajaksi kisailivat Anni, Arttu ja Nella, toiseksi tulivat Lilia, Meeri ja Joonas ja kolmanneksi Jani, Paula ja Aino. Jokainen kisan kuudesta joukkueesta voitti vähintään yhden osakilpailun. Näin päätettiin tämä leiri ja linja-auto kuljetti uupuneet leiriläiset takaisin Saloon. Kiitos kaikille leiriläisille kivasta leiristä ja ohjaajaporukalle onnistuneista talkoista. Ensi vuonna leireillemme hieman isommin, sillä valtakunnallinen lasten ja nuorten Leimaus –leiri vie meidät Kuopioon 8.-11.6.2010.

Täällä kuvia leiriltä:
http://www.angelniemenankkuri.com/ilu/kuvat/2009_nusuleiri/







Anu Reiman - 6.9.2009, 18:03

Uutisarkistoon