Kokkilassa vuoden viimeinen lumeton leiri?

Ankkurin järjestämä alueleiri keräsi 18 nuorta, 12-16-vuotiasta suunnistajaa yhteiseen treeniviikonloppuun. AngAn lisäksi edustettuna olivat LHR, LoJa, VaRa, Rasti 88, MS Parma ja SomEsa. Liikunta-aikaa ja -kilometrejä kerättiin paitsi suunnistaen myös alku- ja loppuverryttelyistä, uinnista, keilaamisesta ja pallopeleistä. Leirin jälkeen onkin hyvä polkaista uusi harjoituskausi käyntiin.

Lauantaiaamun kolmen vauhdikkaan lenkin sprinttiharjoitus juostiin auringon paisteessa (ne uskovat, jotka olivat paikalla) Pahkavuoren ja Keskustan koulun alueella. Uinnin ja ruokailun jälkeen tehtiin täyskaatoja keilahallin vasta öljytyillä radoilla. Kumoon kellahti keilojen lisäksi pari keilaajaakin!

Siirtymätaipaleen jälkeen alkoi Moision koulun salissa tiivistunnelmainen ja tasainen säbäturnaus. Neljän joukkueen kaksinkertaisessa sarjassa pronssin saavutti jatkoajan ja rankkareiden jälkeen Mikon joukkue (Mikko, Atte, Selja, Enni ja Aleksandra) Simon joukkueen (Simo, Veikka, Henna, Jonna ja Arttu) kokiessa tappion 1-0 tuloksella. Alkusarjan ylivoimainen Paavon joukkue (Paavo, Nella, Aino, Vesa ja Anni) joutui finaalissa taipumaan Akselin joukkueelle (Akseli, Antti, Emilia ja Elina), mutta vasta jatkoajan ja rankkareiden jälkeen niukasti 2-3. Loppuverkkana jaksettiin pelata vielä erä seinäpalloa. Loppuverkan loppuverkkana kipaistiin Moisiosta riippusillan yli herkkuostoksille. Taas ahtauduttiin autoihin ja huristeltiin kellarille ruokailemaan ja saunomaan.



Akselin joukkue



Paavon joukkue



Mikon joukkue



Simon joukkue

Illan vieraana paikalle saapui aamun sprinttiharjoitusta purkamaan ja analysoimaan Ankkurin ja maajoukkueen Tuomo Mäkelä. Mäksä valotti nuorille sprinttisuunnistajan ajatusmaailmaa useiden esimerkkien avulla. Sprinttisuunnistajan pöydän ääressä tehtävät harjoitteet olivat erityisen mielenkiintoisia. Kiitos Mäksälle ansiokkaasta luennosta! Leiriläiset saivat varmasti parasta tietoa mitä Suomessa on tällä hetkellä saatavilla. Onneksi oppeja pääsee kokeilemaan käytännössä jo vajaan kuukauden päästä alkavassa Turku Sprint Cupissa!

Tiukan treenipäivän jälkeen ohjaajilla alkoi jo silmä pahasti lupsua, mutta onneksi nuoret pitivät meitä hereillä… Lopulta uni taisi onneksi viedä sitkeimmätkin höpöttelijät höyhensaarille. Se, miksi aamulla yhdellä leiriläisellä oli musta silmä!? jääköön leirisalaisuudeksi.

Sunnuntaiaamuna aamupuuron jälkeen hölkättiin Krinttiläntielle päivän ensimmäiseen harjoitukseen. Yön kaatosateen jäljiltä tossujen alla oli upeaa mutta liukasta avokalliota ja suunnistushaasteena perhoslenkkirata. Rilli kävi maaston puolella tarkkailemassa leiriläisten otteita ja keräämässä ”materiaalia” harjoituksen analysointia varten. Loppuverkka kellarille ja taas saunaan ja syömään!

Marraskuisen kaamoksen vuoksi leirin päätösharjoitukseen lähdettiin jo heti alkuiltapäivästä. Leirin kaikissa harjoituksissa pyrittiin, ratasuunnittelun ja maastovalintojen avulla, pitämään yllä kohtuullista vauhtia. Kaikille haluttiin tarjota suunnistukseen pätevyyden tunnetta ja välttämään maastossa vaeltelua. Viimeinen harjoitus juostiinkin sähäkkänä ”yhden miehen, kahden osuuden viestinä”. Molemmille osuuksille lähdettiin yhteislähdöllä. Nuorisolla riitti intoa todella kiitettävästi tähän suunnistaja suunnistajaa vastaan kamppailuun. Hienoja loppukiritaisteluja! Ja sitten saunaan!

Leirin hienona liikuntasaldona verryttelyitä n. 7½km, suunnistusta max. 9km, uintia 1h, keilausta 1h ja palloilua 1,30h! Leiriohjaajat Rilli ja Anu sekä rastiryhmä Pasi ja Petrit kiittävät leiriläisiä ja kutsuvat teidät kevätleirille Ankkurikellarille 23.-24.3.2013. Hillitöntä harjoitusintoa talvikaudelle!

Rillin leirikuvat

Anu Reiman - 27.11.2012, 23:22

Uutisarkistoon