Lähtö Vierumäen Leimaus-leirille tiistaina 11.6. klo 10.30 Vainion Liikenteen talleilta (Hossiankatu 3). Leirin paluukyyti lähtee pe 14.6.ja on Salossa n. klo 16.
Majoittumaan pääsemme klo 14 alkaen ja ensimmäisen harjoituksen lähtöaika on 15-15.30. Ruokaa saamme vasta klo 18, joten eväät ehdottomasti mukaan. Pidämme myös matkalla huoltoasematauon. Tiistaina ohjelmassa lisäksi avajaiset klo 20 ja yhteislähtönä hämäräsuunnistus klo 22.
Majoitumme aivan leiritapahtumien ytimessä Vierumäen Scandic-hotellissa 3 hengen huoneissa. Ota mukaan sään mukaiset urheilu- ja muu vaatetus. Sählyturnaukseen olen ilmoittanut 3 joukkuetta ja huom! tänä vuonna sählätään sisällä, joten sisäpelikengät mukaan ja oma maila (lainamailojakin on). Huom! pojat: mikäli osallistut uimiseen uimahallivuorollamme torstaina ota mukaan uimahousut. Uimashortseissa ei asiaa altaaseen. Uimaan pääsee toki ohjaajien valvonnassa myös järveen. Juomapullo ja kevyt selkäreppu mukaan, näin tavarasi kulkevat mukavammin harjoituksiin.
Leirimaksu kattaa kaikki leiriruokailut. Varaa kuitenkin jonkin verran taskurahaa omiin ostoksiin sekä menomatkan huoltoasemapysädykseen. Herkut (sipsit, karkit, limpparit) nautimme vasta päivän harjoitusten jälkeen. Jokaisen on aiheellista jo kotona miettiä leiriruokailujen sekä nestetankkauksen merkitystä, jotta harjoituksissa jaksetaan juosta ja suunnistaa.
Tutustu Leimauksen sivuilla löytyvään kattavaan leiriohjeistukseen. Olemme keltaisessa väriryhmässä. Kaikki ohjeet helpoimmin sivuilta löytyvästä leirilehdestä.
Ohjaajina leirillä: Leila (RR- ja TR-ryhmät), Anu (Taso 1 ja 2), Miika (Teho)
Loput noin miljoona lisäohjetta sitten perillä Vierumäellä :)
15-16-vuotiaille leirin jälkeen Jukolan-viestiin suuntaavalle ryhmälle informoin Jämsään siirtymisestä erikseen. Näillä näkymin leirin paluukyyti vie meidät Lahden linja-autoasemalle, josta jatkamme Jämsään. Perillä Jämsässä olemme 15.45.
Anu Reiman - 5.6.2013, 10:02