Terveisiä Nuorisoviestistä ja Oravatonnista!

Kulunut viikonloppu oli perinteisesti lukittu nuorisosuunnistuksen kahdelle syksyn suurtapahtumalle TuSsin Nuorisoviestille ja Mynämäen Oravatonnille. Lauantaina viestisuunnistettiin Naantalin Kuparivuoren kallioilla. HD 16 viestissä päädyimme seitsemän osuuden jälkeen numerolappumme mukaisesti sijalle 17. Joukkueen onnistujaksi voidaan nostaa oman hajontaratansa voittanut Arttu! HD12 viestissä irti päästettiin 85 joukkueen joukossa kaksi Ankkuri –joukkuetta, joista ykkösjoukkue suunnisti sijalle 19. ja kakkonen sijalle 58. Kunniamaininnat molemmille joukkueille reippaista suorituksista ja erityisesti Teemulle ja Veetille, jotka tulivat pikahälytyksellä paikkaamaan kahta sairastunutta.


Aino Virtanen lähdössä matkaan


Teemu Lehtolan loppusuorakiihdytys

Oravatonnissa ei palkintopallille noussut kuin Juho (kuva alla), joka oli H9-12TR sarjassa toinen. Suoritus palkittiin Oravatonni-oravalla. Kovatasoisessa kilpailussa ei Ankkurin pienelle joukkueelle tänä vuonna juuri pisteitä herunut. Seurakilpailun rahapalkinto matkasi Pyrinnön mukana Tampereelle.


Juho Ylimaa ja palkinto-orava

Osa nuorista matkaa tulevana viikonloppuna Ruotsiin 25-mannaan ja kisan viimeistelytreeni pidetään keskiviikkona 8.10. Isohärjänmäessä. Harjoitus sopii KAIKILLE 11+ nuorille, oletpa lähdössä Ruotsiin tai et. Katso tiedot tapahtumakalenterista.

MUISTA la 25.10 Lasten 2. Halikko-juoksu. Halikko-viestin yhteydessä juostava yhteislähtökilpailu 12-vuotiaille pojille ja 13-vuotiaille tytöille. Kaikki Ankkurijuniorit mukaan oman seuran kisaan! Ei hajontaa, yhteislähtö, tytöt ja pojat palkitaan erikseen. Sopii 11–12 –vuotiaille poitsuille ja 11–13 –vuotiaille mimmeille, jotka ovat jo suunnistaneet ilman siimaria. Ilmoittaudu Irmaan.

Ainakin kaikki 13+ nuoret työllistetään Halikko-viestissä 25.10, joten seuraa ilmoittelua seuran sivuilla, niin näet missä työtehtävässä olet. Myös kaikki lasten vanhemmat ovat tervetulleita talkoolaisiksi eri tehtäviin, kyselyt Anulta tai suoraan sektorivastaavilta.

Anu Reiman - 6.10.2014, 20:36

Uutisarkistoon