NuJusta ainakin ämpärillinen suunnistuskokemusta

Tämän vuoden Nuorten Jukola kisattiin viime lauantaina kesähelteessä Saarijärvellä Kusiaismäen rinteillä. Vuoden tauon jälkeen saimme jälleen kaksi joukkuetta mukaan kisaan, toki kakkosjoukkueen ankkurin H18-osuudelle jouduimme värväämään juoksijapankista.

Ykkösjoukkue keikkui 5 ensimmäistä osuutta viime vuotisen sijoituksen tienoilla, mutta lopputulos painui lopulta viimeisillä osuuksilla sijalle 84. Erityismaininnan hienosta venymisestä saa Emma, joka kaksi vuotta alaikäisenä pisteli osuutensa mainiosti sijalle 26. Kakkosjoukkueemme suoritti viestiä todella tasaisesti päätyen lopulta sijalle 93.

Saarijärven radat ja kisamaasto olivat totuttua Nuorten Jukolan tasoa; paljon polkuja ja pururataa, joilla pitää pystyä juoksemaan kovaa, tarkkoja rastipisteitä, joille pitää osata ”jarruttaa” sopivasti, omaa suunnistusta pitää tehdä, jottei tarvitse juosta kaikkien hajontojen kautta ja silti pitää osata ottaa kaikki mahdollinen hyöty kanssakilpailijoista. Monelle tämä oli ensimmäinen NuJu-reissu ja kokemusta kertyi rutkasti reppuun, 18-vuotiaille Nuutille ja Renjalle tämä taas oli viimeinen Nuorten Jukola, joten kiitos heille! Matkassa olleet varajuoksijamme Elias ja Teemu P. pääsivät myös juoksemaan viestiosuudet juoksijapankkilaisina OK77:n ja Lynxin 3 joukkueissa.

Joukkueemme:
AngA1: Antti, Juho Y, Emma, Oskari, Jutta, Renja, Nuutti. Sijoitus 84.

AngA2: Teemu L, Jani, Aino, Juho J, Juulia, Laura, Joni (Rasti-Vihti). Sijoitus 93.

Kisareissu Keski-Suomeen tehtiin yhdessä TuSsin ja PR:n joukkueiden ja huoltajien kanssa ja taas tutustuttiin moneen uuteen suunnistuskaveriin. Ensi vuonna kisataankin ihan lähellä kun NuJu järjestetään Turussa!

Anu Reiman - 23.8.2018, 16:34

Uutisarkistoon