Nuorten aluekilpailut pidettiin Turun Impivaarassa 16.5. Kisat olivat hyvin kylmät, mutta onneksi ei satanut. Ensimmäiset starttasivat metsään kello 18. Perinteinen kisatunnelma puuttui, koska Laaksosen Harri ei ollut kuuluttajana.
Koska kisat juostiin Impivaaran pururadalla, oli siellä juoksemassa myös jalkapalloilijoita, koripalloilijoita sekä muita. He sitten ihmettelivät kun paljon pienemmät menivät heidän ohitseen.
Kisoissa oli myös saattaja sarjat. Niin myös esim Aino Reiman pääsi juoksemaan. Aino melkein meinasi jo piiloutua Anun taakse loppusuoralla, koska monet huusivat ja kannustivat Ainoa.
Monet nuorista pärjäsivät myös hyvin. Lilia Emaldynova voitti sarjansa D10RR. Sanni Kivelä oli toinen (D12).
Kuvassa Aino menossa viimeiselle rastille (kuva Ilu)
Muita tuloksia löydät täältä.
Milla Saarimäki - 16.5.2005, 20:57