Syksyn
hauskin
seuraviesti

Ratamestarin lausunto

27. Halikko-viesti suunnistetaan tänä vuonna Salon Kavilannummen motocross-radan ympäristössä noin seitsemän kilometrin päässä Salon keskustasta. Kilpailumaastossa on järjestetty Salon Vilppaan toimesta TUL:n mestaruuskilpailut 1980-luvun alkupuolella ja senkin jälkeen muutamia kansallisia suunnistuskilpailuja aina 1990-luvun loppupuolelle asti. Tämän jälkeen maastossa ei ole juurikaan suunnistettu, ei edes kuntorasteilla.

Maastossa tehtiin suurehkoja avohakkuita noin kymmenen vuotta sitten, jonka seurauksena mäkien väliset notkelmat ovat nyt paikoitellen varsin tiheitä. Onneksi pahimmat alueet päästään kiertämään ja tämän vuoden Halikko-viestissä ovat käytössä niin suunnistuksellisesti kuin kulkukelpoisuudeltaankin maaston parhaat alueet. Maastolle ovat tunnusomaisia suuret korkeuserot sekä mäkien päällä olevat pienipiirteiset avokallioiden peittämät alueet. Moottoriradan ympäristössä on runsaasti polkuja, joista selvimmät on kuvattu karttaan. Lisäksi tällä alueella on selvästi vähemmän avokalliota muuhun maastoon verrattuna. Lasten juoksu ja lyhyin 3. osuus kiertelevät pääosin juuri tällä helppokulkuisella alueella.

Kilpailukeskuksena toimii Kavilannummen moottorirata, joka tarjoaa loistavat puitteet syksyiseen tapahtumaan. Niin kilpailukeskuskus kuin pysäköintialueetkin sijaitsevat hiekkapohjaisella alueella ja kestävät hyvin mahdolliset syyssateetkin.

Aikaisempiin Halikko-viesteihin nähden ankkuriosuutta on nyt lyhennetty kilometrillä ja naisten osuutta (14. osuus) vastaavasti pidennetty saman verran. Tällä muutoksella haluttiin korostaa 14. osuuden merkitystä, koska hyvin usein kärkijoukkueiden ankkurit ovat juosseet viimeisen kahdeksan kilometrin osuuden lähes samaa vauhtia. Lisäksi kilometrin lyhyempi ankkuriosuus varmasti sopii myös paremmin ns. kuntojoukkueille, joilla on ollut haasteellisempaa saada viimeisen osuuden juoksijaa jalkeille.

Allekirjoittanut on valmistanut tämän vuoden kilpailukartan käyttäen pohja-aineistona Maanmittauslaitoksen avointa aineistoa (laserkeilausaineisto, ilmakuvat) ja maastomuodoiltaan köyhimmissä rinteissä GPS:ää pistemäisten kohteiden kartoittamiseen. Tulostekartan koko on A4 kaikilla osuuksilla, mittakaava 1:10 000 ja käyräväli 5 metriä.

Yleisörasti on poikkeuksellisesti tänä vuonna kaikilla osuuksilla. Myös Lasten Halikko-juoksu käy kääntymässä kilpailukeskuksessa radan alkupuolella.

Kilpailumaaston läpi kulkeva Kavilannummentie ylitetään kahdesta kohtaa, joissa kummassakin on viitoitus tien ylittämiseen. Tien suuntaisesti juokseminen on kielletty (kielletty reitti on myös merkitty karttaan punaisin ristein). Samoin maaston pohjoisreunassa kulkee Salo-Tammisaari valtatie (52), joka on myöskin merkitty karttaan kiellettyksi reitiksi. Radat on laadittu niin, että tien käyttö ei ole nopein reitinvalinta millekään rastille.

Tervetuloa syksyiseen Halikko-viestiin
Salossa 4.10.2015
Vesa Elovaara, Ratamestari

Tuomo Mäkelä - 6.10.2015, 19:07


Muita uutisotsikoita:

Paimion Rasti uusi Halikko-viestin voittonsa, 24.10.2015, 16:42
Ravintolaväki toivottaa kisavieraat tervetulleiksi, 23.10.2015, 18:45
Tällaista Halikko-viestissä 1991, 23.10.2015, 16:05
Säänkestävät jalkineet mukaan, 23.10.2015, 15:39
Ensimmäiset huippujoukkueiden juoksujärjestykset julki, 22.10.2015, 21:03
Halikko-viestin kilpailuohjeet julkaistu, 21.10.2015, 6:43
Tarjolla myös kuntosuunnistus, 19.10.2015, 20:49
Valvojan lausunto, 17.10.2015, 19:34
Halikko-viestiin 121 joukkuetta, 16.10.2015, 8:21
Ratamestarin lausunto, 6.10.2015, 19:07
Kilpailunjohtajan tervehdys, 3.10.2015, 10:03
Kisakuvia maastosta, 30.9.2015, 21:23
Lisää maistiaisia kilpailukartasta, 24.9.2015, 19:00
Kilpailualueen vanha kartta, 21.9.2015, 19:35
Ilmoittautuminen avattu, 20.8.2015, 19:28
Halikko-viestiin kuntosarja, 7.8.2015, 20:57
Kilpailukutsu julkaistu, 7.8.2015, 20:37