Ankkurin perinteinen joulujuhla pidettiin Rikalanmäen upeissa puitteissa perinteisissä merkeissä: Hyvää ruokaa, parhaiden ja muiden ansioituneiden palkitsemista ja haastatteluita, lasten lauluesitys, kuluneen vuoden kuulumisia, arvontaa, varustemyyntiä ja tietysti itse joulupukki. Paikalla oli noin 130 ankkurilaista perheenjäsenineen. Upea joukko seuralaisia perheenjäsenineen kirjaimellisesti vauvasta vaariin.
Ankkurin parhaana urheilijana palkittiin syksyn EM-kisoissa säväyttänyt Guilhem Verove. Henkilökohtaisessa sprintissä sijoitus 20 ja pari päivää myöhemmin knock out -sprintissä peräti 7. Aiemmin kesällä Guilhem voitti junioireiden MM-kisoissa niinikään sprintissä hopeaa. Niinpä hänet valittiin myös seuran parhaaksi nuoreksi (17-20-v). Videoterveyhdys tulossa, kenties.
Ikuisesti kiertävän, vuodesta 1982 jaetun ja kullekin vain kertaalleen jaettavan alle 16-vuotiaiden Oravapolkupytyn sai H15-sarjan SM-sprintin pronssimitalisti Antti Kirves. Pronssimitalin lisäksi Antti oli sekä SM-pitkällä matkalla että SM-viestissä 7. Antti Antin haastattelemana tästä linkistä.
Joulujuhlassa jaettiin perinteisesti nuorten seuranmestaruusmitalit. Tänä vuonna näissä alle 18-vuotiaiden kisoissa oli peräti 56 osallistujaa, vaikka yksi ikäluokka puuttui melkein kokonaan yläkoululeirityksen johdosta. Upeasti melkein kaikki mitalistit olivat mukana noutamassa palkintoaan.
Kuvassa junnujen tsempparipalkitut: Anselmi ja koko Karttakaverit-ryhmä!
Muut Nuori Suunta -palkitut:
Vuoden nuorisovalmentaja Mari Paganus-Anttonen
Tsempparit Anselmi Anttonen ja koko Karttakaverit-ryhmä!
Kilpailijat Onni Virtanen, Leevi Söyrilä, Martta Lehtinen ja Oona Andelmaa
Kuvassa vuoden SM-mitalisteja
Vuoden 2023 SM-mitalisteina palkittiin: Onni Virtanen, Antti Kirves, Leevi Söyrilä, Iida Söyrilä, Markku Kaartinen, Mika Mannervesi, Heikki Toivio, Heini Saarimäki, Heli Elovaara, Pekka Hyvönen ja Tuomo Mäkelä.
Vuoden talkoolainen: Juha Vasarainen
Mika Kuisma -muistopalkinto: Jere Kommio
Vuoden viestisuunnistaja: edustusmiesten Viesticupin voittaja Petja Ylikylä
Kuvassa Mika Kuisma -muistopalkinnon voittaja Jere Kommio Vesan haastateltavana.
Angelniemen Ankkuri kiittää koko seuraväkeä, yhteistyökumppaneita, sidosryhmiä ja suunnistusyhteisöä kuluneesta vuodesta ja toivottaa kaikille Hyvää Joulua ja Menestyksekästä Uutta Vuotta 2024! Pysytään liikkeessä!
Vesa Mäkinen - 10.12.2023, 18:21