Ankkuri neljäs 25-mannassa!

Ankkuri sijoittui 25-mannassa neljänneksi. Joukkueessa juoksivat Maxim Davidov, Tuomo Mäkelä, Maria Rantala, Heini Saarimäki, Sanna Nurmi, Matleena Mannelin, Anne Nurmi, Pinja Kurppa, Milla Saarimäki, Sanni Kivelä, Janne Nurminen, Lasse Kautto, Sacha Tserbakov, Jussi Suna, Miika Kirmula, Vesa Elovaara, Timo Parttimaa, Markku Kaartinen, Petri Paukkunen, Mikko Siren, Juri Emaldynov, Vesa Mäkinen, Hannu Kurppa, Dmitry Tsevkov ja Galina Vinogradova.

[Ankkurin 25-mannajoukkue 2009]

Ankkurin vahvuutena viestissä oli tänä vuonna tasaisuus ja kaksi ensimmäistä osuutta sekä massaosuudet sujuivat ilman suuria heittoja. Sijoitus pysyi tasaisesti kymmenen tuntumassa, joskin koheni viimeisillä massaosuuksilla siten, että Hannu pääsi maastoon seitsemäntenä. Eroa kärkeen oli neljä ja puoli minuuttia.

Lopun putkiosuuksilla pientä virhettäkin mahtui matkaan. Toiseksi viimeisellä osuudella Dima oli ehtinyt jo ohittaa Kalevan Rastin ja nousta kuudenneksi, kunnes teki loppulenkillä yli kahden minuutin virheen. Viiden hengen takaa-ajava letka pääsi maaston vain minuutin Galinan perään.

Ankkuri ja Kalevan Rasti ajettiinkin kiinni ja yleisörastilla Galina oli mukana kuuden joukkueen ryhmässä, joka näytti taistelevan sijasta kuusi. Ryhmä pääsi kuitenkin Leksandsin tuntumaan aivan viimeiselle rastille tultaessa. Loppukirissä Galina oli vahvin ja saapui maaliin viidentenä. Södertäje Nykvarnin jouduttua kuitenkin hylätyksi, sijoitus parani vielä pykälän, neljänneksi.

Kakkosjoukkue oli viestissä 127. Erikoismaininnan joukkueesta ansaitsee A-P Niinistö, joka keikkui aloitusosuuden kärkiletkassa ja tuli vaihtoon ennen Maxia.

25-manna

Tuomo Mäkelä - 11.10.2009, 11:51

Uutisarkistoon