Ankkurikellarilla puhaltavat uudet tuulet

Pitkän palan seuran historiaa nähnyt ja myös kirjoittanut Ankkurikellari on kokenut kevään mittaan uudistuksia. Pitkään vuokralla ollut kiinteistö on jälleen Ankkurin omassa käytössä.

  - Ankkurikellarin kehitystä on pitkään katseltu vierestä ja nyt päätimme ottaa kellarin jälleen omiin käsiimme. Koimme, että tämä oli paras tapa pitää kiinteistö kunnossa ja myös aktivoida sen toimintaa niin seuran sisällä kuin ulkopuolellakin, kellarin naapurissa asuva seuramme puheenjohtaja Elina Kivelä kertoo kellarin kehityksestä.

Alueen kehittäminen on muutenkin vauhdissa, sillä Salon kaupungilla on suunnitelmat uimala-alueen uudistamiseen.

Ankkurikellarin kyljessä sijaitseva baarirakennus on vuokrattu uudelle yrittäjälle. Jatkossa Lossiranta nimellä kulkevasta baarikahvilassa on kuukauden verran paiskittu hommia ja avajaisia pidetään tätä kirjoittaessa huomenna eli Jukolan aattona perjantaina 17.6.

Ankkurikellari itsessään on vuokrattavana moniin tarpeisiin ja tilaa löytyy niin yksittäiselle yöpyjälle, juhlien järjestäjälle tai suunnistusleirille. Seuran jäsenille hinnat ovat edullisemmat.

  - Nyt kun kiinteistö on omassa käytössämme, haluamme palvella jäseniämme ja tarjoamme heille kellaria edullisemmin. Toki tarkoituksena on myös hyödyntää kellaria enemmän omassa toiminnassamme, Kivelä jatkaa.

Tietoa alennetuista hinnoista voi löytää seuran intranetistä tai suoraan Elinalta, joka on ottanut päävastuun kellarin varausten hallinnasta.

  - Kellarin pitäminen vaatii seuralta talkootyötä, mutta perinteiden vaalimiseksi halua varmasti löytyy, Kivelä päättää.

Ankkurikellari

Tuomo Mäkelä - 16.6.2011, 18:32

Uutisarkistoon