Junnut leirillä Kisakalliossa

Viime perjantaina Ankkurin nuorisoporukka kokoontui leirille Kisakallion urheiluopistolle. Perjantai-ilta aloitettiin yösuunnistuksella, johon haastetta toi 20 cm vastasatanutta lunta. Kaikki kuitenkin löysivät ainakin muutaman heijastinrastin. Illan päätteeksi pelattiin sählyä ja uitiin. Harkkavihkoon 2 tuntia liikuntaa.

Lauantaina oli ohjelmassa monenlaista liikuntaa. Aamuysiltä vedettiin jo 50 metrin spurtti kelloa vastaan ja siitä jatkettiin koko ”kasva Urheilijaksi” testi samaan putkeen. Ehdottomat inhokit olivat sisupunnerrus ja sukkulajuoksu. Aikaa kului 2 tuntia.

Lounaan jälkeen kokeiltiin lumikenkäilyä Kisakallion mäkisessä maastossa. Vapaaehtoisia uranavaajia oli ruuhkaksi asti ja vetäjät Rilli ja Petri saivat tallustaa tampattua uraa jonon perässä. Harjoitusvihkoon 1 tunti lisää.

Seuraavaksi kokeiltiin curlingia. Ammattitaitoisen opastuksen jälkeen saatiin peli pystyyn ja harjaajat pääsivät tositoimiin. Peli päättyi tasan ja uusinnassa coach Petri lannisti Rillin joukkueen upealla heitolla. Kisan aikana nähtiin upeita venytyksiä, pyllähdyksiä ja kaatumisia. Kevyttä liikuntaa kertyi 1.30 h.

Nuorten pyynnöstä ohjelmaan oli lisätty actionia, curlingista siirryttiin suoraan volttimontulle, missä Nella esitti korkeimmat tramppispomput ja Rilli pyöri vanhasta muistista rekillä. Reenimittariin 30 minuuttia.

Maittavan päivällisen jälkeen suunnattiin taas jäähallille, vuorossa oli ringetteä Essulaisten kanssa. Monelle ringette oli uusi tuttavuus ja kesti aikansa, ennen kuin tuon kepin kanssa oppi sohimaan mallikkaasti tuota kumirengasta. Hiki tippui ja aikaa kului 1.30.

Täältä nuoriso suuntasi vielä iltauinnille ja saunaan. Coachit tyytyivät suihkuun ja levyttämiseen. Huikean päivän päätteeksi reenivihkoon kertyi suorituksia 6.30 h. Siinä olisi ollut edustusporukkakin jo kovilla.

Sunnuntain rogain vaihdettiin sprinttiharkkaan runsaan lumentulon vuoksi. Harkassa ei kuitenkaan ollut kyse mistään pikapyrähdyksestä, vaan tarjolla oli kolme 2 km:n lenkkiä mäkisessä urheiluopiston pihapiirissä. Välillä tarvottiin maastossa ja hiihtourilla, välillä kontattiin ylös vanhaa laskettelurinnettä. Hurjimmat jaksoivat kaikki kolme lenkkiä ja aikaa kului 50- 1.15.

Päivä päättyi lyhyeen Rillin pitämään luentoon ja kotimatkalle lähti 7 väsynyttä, mutta tyytyväistä suunnistajaa. Leirin saldona liikuntaa n. 9.30 h.

Leirin plussat: -hyvä porukka, herkulliset ruuat, mukavat kämpät, monipuolinen ohjelma.
Miinukset: -sisupunnerrus ja sukkulajuoksu

Leirikuvat

rilli - 29.1.2012, 21:34

Uutisarkistoon