Sanni ja Elina Etelä-Afrikassa

Rastiretkellä Etelä-Afrikassa! Suomen myrskyt ja sähkökatkokset jäivät kokematta, sillä me matkasimme vuorokauden verran kohti Afrikan kärkeä - Kapkaupunkia. Viikon verran tutustuimme tuohon länsimaiseen ja nykyaikaiseen kaupunkiin, jonka vesijohtovettäkin voi juoda. Vaellus Pöytävuorelle oli meikäläiselle melko kova juttu, mutta parempi kuntoiset urheijat ravasivat jokaisen vuoren näköisen paikan. Paikallinen suunnistusseura järjesti kaksi kisaa, sprintin ja ns. metsäkisan.

Sitten kohti ylänköä - Dullstroomiin! Rankkasateen saattelemana saavuimme perille. Big5 O-week oli alkamassa ja ensimmäinen kisa päättyi raekuuroon. Muiden kisojen säätila pysyi kurissa, mutta maastot vaihtelivat kasvitieteellisestä puutarhasta melkein viidakkoon. Ryhmämme pääsi vaellunmatkalle vesiputoukselle ja siellä tuli tunne melkein koskemattomasta luonnosta.

Maisemareitit olivat mahtavia ja loppuajan reissusta vietimme lähellä Krugerin kansallispuistoa. Safari villieläimiä bongaten on jotain suunnistuksen, onkimisen ja metsästämisen väliltä. Tosin eläimet ovat kameran tähtäimessä.

Sitten rankka kotimatka autossa ja lentokoneessa ja paluu arkeen, kouluun ja työhön. Mutta kannatti! Seuraavasta linkistä pääset mukaan kuvamatkalle.

Rastiretki Etelä-Afrikkan

Terveisin Elina

Elina Kivelä, pj. - 2.2.2012, 21:53

Uutisarkistoon