SM-yöstä huikeat 4 Suomen mestaruutta!

Vuosi 2013 seurahistorian paras SM-mitaleilla mitattuna

Kauden viimeinen SM-kilpailu, SM-yö, suunnistettiin Alastarolla hyvässä pilvisessä mutta kuivassa yösuunnistussäässä. Maasto ja radat tarjosivat sopivassa suhteessa haastetta sekä tarkalle kartanluvulle pienipiirteisissä rinteissä että reitinvalintamahdollisuuksia rikkonaisten ja kulkukelpoisuudeltaan vaihtelevien osien muodossa. Kilpailu oli ensiluokkaisesti järjestetty myös muiden fasiliteettien osalta.

Ankkurilaisten osalta kilpailu oli todellinen jättimenestys. Kultamitali ripustettiin Alastaro-hallin palkintopallilla peräti neljän ankkurilaisen kaulaan! Lisäksi saldona oli yksi hopeamitali sekä kaksi plakettisijaa.



Illan tähti oli totta kai Mikko Sirén (kuva palkintojen jaosta, kuva Ilu), joka vei miesten pääsarjan voiton vakuuttavan ylivoimaisen suorituksen jälkeen. Nelosrastin huonoa toteutusta lukuun ottamatta Mikko selvisi yösuunnistukseen aina kuuluvilla pienillä kaarroksilla koko vaativan 11,6 km:n radan ja oli syystäkin todella tyytyväinen upean suorituksen jälkeen. Mikon vauhti oli aivan omaa luokkaansa, kuten GPS-seurannasta voi havaita. Kevään jalkavaivojen jälkeen Mikko on päässyt oivaan syyskuntoon, joka palkittiin nyt uran ensimmäisellä aikuisten sarjan SM-mitalilla. Edellinen ankkurilainen voittaja miesten pääsarjan SM-yössä oli Jussi Salusvuori vuonna 1978, kuten seuran maanmainiosta arkistosta selviää. Tunnelma olikin vielä korkealla jo muuten lähes tyhjentyneessä hallissa, kun perinteiseen tyyliin miesten pääsarjan mitalit jaettiin viimeisenä: Video palkintojenjaosta


Jos oli Mikko vakuuttava, sitä oli junnujen puolella myös Miika Kirmula. Kun allekirjoittanut kysyi maalissa miten meni ja kuuli vastauksen että "hyvin", reaktio sen kummemmin miettimättä oli että "voitit siis viidellä minuutilla". Ja näin myös tapahtui. Kertoo vain siitä millaista vauhtia Miika pystyy parhaimmillaan ja onnistuessaan pitämään. Ehkä lisävauhtia antoi uusi pian alkavaa varusmiespalvelusta enteilevä kampaus... (Kuva palkintojenjaosta, kuva Ilu)

Tässä kohtaa on syytä esittää onnittelut myös edellä mainitun kaksikon valmentajalle Hanna Kirmulalle loistavasta työstä tämän parivaljakon takana. Harvoin sitä kenenkään valmentajan suojatit keräävät SM-kisasta yhteenlaskettuna yli 8 minuutin voittomarginaalin.

Muut ankkurilaisten kultamitalit matkasivat Nurmen perheeseen. H50-sarjassa Vellu Nurmi jatkoi trendiä ylivoimaisten voittojen suhteen ottaen kultamitalin yli kolmen minuutin marginaalilla. D50-sarjan puolella Anne Nurmi sen sijaan pisti pelin montakin astetta jännemmäksi voittaen sarjan viiden sekunnin erolla seuraavaan.

Syksyn SM-kisoissa tähän mennessä eniten kultia rohmunnut Sanni Kivelä toi seuran viidennen mitalin jäätyään tällä kertaa "vain" hopealle D20-sarjassa. Toivottavasti syksyn hienot otteet tuovat talven harjoitteluun entistäkin enemmän motivaatiota ja enteilevät sulavaa siirtymistä ensi vuonna naisten sarjaan, jossa kilpailu on paljon kovempaa. Rohkaisevia esimerkkejä kuitenkin löytyy siitäkin, että menestyminen aikuisten sarjoissa on täysin mahdollista vaikka saman tien.

Plakettisijoille ylsivät naisten pääsarjassa Heini Saarimäki (7.) ja D15-sarjassa Jonna Juva (5.). Molemmat olivat syksyn aiemmissa koitoksissa jääneet niukasti kymmpikärjen huonommalle puolelle, joten plaketti tuntui varmasti hyvältä kummankin kaulassa.

Neljä mestaruutta oli eniten kaikista seuroista ja SM-pisteillä laskettuna Ankkuri oli SM-yön kolmanneksi paras seura: SM-yön SM-pistetilasto

Kisasivut
Tulokset

Kaikkien aikojen kausi

SM-yön häikäisevän menestyksen johdosta seuran mitalisaldo oli vuoden 2013 SM-kisoista 22 mitalia. Edellinen ennätys vuodelta 2006 oli 17 mitalia, ja useina vuosina ollaan jääty alle kymmeneenkin. Toki sarjoja ja kilpailumuotoja on vuosien varrella tullut lisää, mutta esimerkiksi vuoteen 2006 verrattuna lisänä tulleet H/D 15-18 -sarjojen jaot joka matkalla yhteen ikäluokkaan eivät tämän vuoden saldoon vaikuttaneet, koska tästä ikäryhmästä ei tullut tänä vuonna yhtään mitalia, joten tilasto on siinä mielessä vertailukelpoinen. Tämä fakta saattaa tietysti herättää myös huolestuneisuutta, mutta nuorimpien junnujen tuloksena oli tältä vuodelta kaksi neljättä sijaa sekä lukuisia muita plakettisijoituksia, joten ei tulevaisuuskaan ollenkaan niin huonolta näytä mitä pelkkien mitalien valossa voisi ajatella.

Kun kerrankin on mehustelun paikka niin mehustellaan vielä. Cassu Reimanin vuoden 1997 SM-yön hopean jälkeen miesten pääsarjan SM-mitalien osalta tuli 15 vuoden tauko ennen kuin Mäksä voitti viime vuonna SM-sprintin. Tänä vuonna miesten pääsarjasta tulikin sitten peräti kaksi SM-kultamitalia(!), kun Mäksä voitti jälleen sprintin mestaruuden ja Mikko yön. Kuudesta jaossa olleesta miesten sarjan SM-kullasta kaksi meni Kalevan Rastiin (Thierry Guergiou: keskimatka ja pitkä), kaksi Vaajakosken Terään (Jonne Lakanen erikoispitkä sekä viesti) ja kaksi Angelniemen Ankkuriin. Mahtavaa! Lisätään vielä, että Ankkurin mestarit ovat kasvaneet seurassa polvenkorkuisesta asti, ja jälkimmäinen on vielä seuran todellisilta sydänmailta eli Kokkilasta kotoisin. ;-)

Kesäsuunnistuksen SM-pisteissä Ankkuri oli tänä vuonna maan viidenneksi paras seura (Tilasto) ja mestaruuksien määrällä mitattuna jaetulla kärkitilalla Tampereen Pyrinnön kanssa 11:llä mestaruudella. R1-sarjojen osalta vastaava sijoitus on kuudes (Tilasto) ja mestaruuksien määrässä jaetulla kakkostilalla.

Valmennuspäällikkö onnittelee kaikkia tähän hienoon menestykseen myötävaikuttaneita tahoja. Ennen kaikkea sen kovimman työn tehneitä urheilijoita itseään, mutta myös heidän taustajoukkojaan kuin koko seuran väkeä, joka talkootyöllään mahdollistaa ja edesauttaa urheilijoidemme urheilemista!

Vesa Mäkinen - 29.9.2013, 13:35

Uutisarkistoon